perjantai 19. lokakuuta 2012

Olis täsä niinku kahreksankymment päivää viälä, sano!

Elikkäs hei ja moi. Alkaa näyttää siltä, että alkaa olla pian kiirus.

Kävin viime viikolla diabeteslääkärillä uusimassa insuliinireseptini siten, että lyhytvaikutteinen insuliini tulee seuraavalla apteekkikerralla kertakäyttökynissä; sellaisissa, jotka kynän tyhjennyttyä voi hävittää ja ottaa seuraavan tilalle. Tähän mennessä olen käyttänyt metallivalmisteista ampullikynää vaihdettavilla insuliiniampulleilla - vankka kapine, jonka ainoa varsinaisesti kuluva osa on sen mäntä, mutta joka vaatii parempaa säilytystä kuin kertakäyttöversio. Pitkävaikutteinen onkin ollut melkein koko diabetesaikani kertakäyttömuodossa.

Sellainen valaistuminen on myös koittanut, että palvelusaika tuleekin olemaan 347 eikä 362, kiitos palvelusaikauudistuksen voimaantulon ensi vuoden helmikuussa. Sanon 347 jo nyt, koska vähempi 255 (ex-270) ja 165 (ex-180) ovat suht turhia omasta näkökulmastani katsottuna. Jee jee jee.

Hiukset tänään neljä milliä:


Josta puheen ollen... Jännimpiä hiusasenteita tähän mennessä TOP-3:

3) On ihan ookoo kasvattaa roikkuvaa rasvalettiä tai vastaavaa, mutta sun tukka...
2) On ihan ookoo blondata/värjätä hiukset pilalle, mutta sun tukka...
1) On ihan ookoo olla pesemättä hiuksiaan viikkoon, mutta sun tukka...

Tämän lisäksi on ihan ookoo venyttää korvat muodottomiksi 10 sentin renkailla, ottaa naama, kieli ja napa täyteen rautaa ja päälle vielä hakkauttaa väärin kirjoitettu englanninkielinen tatuointi alaselkään ...mutta hiusten leikkaaminen on saatanasta.com!!1 xDxDxDxDxD

(Äskeinen kappale on tahallinen yliveto, niinku.)

4 kommenttia:

  1. Petra perrhana ku nauroin tätä postausta : D Asiallinen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, niin mäkin kun nyt luin tekstin vielä uudestaan. Piti olla vakavaa tekstiä, mutta miten kävikään... xD

      Poista
  2. Pittää kyllä nostaa hattua ku oot jaksanu noi kaikki mutkat tän hakemisen aikana! Itellä meinas mennä sormi suuhun pelkkien hakupapereiden kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olihan siinä vähän mutkaa jos jonkinmoista tiellä, mutta kun tiesi ettei mitään 'oikeaa' karsivaa tekijää diabetesta koskevien kriteerien muutoin täyttyessä ole, niin mikä ettei. :)

      Poista