lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kutsuntakirje vol. 2

Eilen laatikkoon kolahti kaksikin kirjettä; iso ja pieni. Pienestä sen verran, että kyseessä oli Varsinais-Suomen aluetoimiston lähettämä info asiasta "vapaaehtoishakemuksenne on käsitelty ja päätös on kielteinen". Ei siitä sen enempää, mutta muuta ei Turussa voitu tehdä, blah.

Isompi kirje taas on - tatatataa - kutsu Hämeenlinnaan diaabeetikkojen valintatilaisuuteen! (Jos käyttää julkisia, saa matkakorvaukset PV:n sponssaamina, jee.) Joka tapauksessa paikalle on kutsuttu kuusi henkilöä uudelleentarkistettaviksi (ja jostain kumman syystä veikkaan olevani ainoa naispuolinen, hmm).

Mukaan pyydettiin ottamaan kaikki omaa terveydentilaa koskevat asiakirjat (en tiedä mitä ne tarkemmin sanottuna ovat, mutta katson josko joitain tarpeellisia papereita olisi jossain) ja henkilöllisyystodistus - perus settiä siis. Tilaisuus alkaa oppitunnilla kello 13 Kanta-Hämeen aluetoimistolla, jonka jälkeen noin kello 14 alkaen jokainen paikalle tullut haastatellaan ja syynätään.


Jos kaikki menee suunnitellusti eli hyvin, tulen saamaan palvelukseenastumismääräyksen suoraan käteen 30.5.2012!


Ps. Onnittelut kaikille niille leideille, jotka tällä viikolla saivat omat kirjeensä ja pääsivät toivottavasti mieluisaan palveluspaikkaan/erään! :-)

Pps. Edustavasti naisten valintatilaisuudessa!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Tunnelmia naisten valintatilaisuudesta

11.4.2012, klo 8:45 @ Heikkilän kasarmi, Uittamo, Turku

Täytyy todeta, että vaikka olin paikalla vartti ennen tilaisuuden alkua, olin viimeisten saapujien joukossa. Ehkä jo erittäin hyvissä ajoin tuleminen saattaa kuvata paikalla olleiden nais
ten (n. 60!) motivaatiota, mutta voi olla että Varsinais-Suomen toiselta laidalta tuleminen vie oman vaadittavan aikansa, jonka kannalta ajan varaaminen matkaa varten on vain hyvä asia.

Aluksi piti ilmoittautua henkilöllisyystodistuksen kera, jonka jälkeen käskettiin noukkia itselleen Varusmies 2012 -kirjanen, ottaa lomake sekä kynä ja täyttää kysytyt tiedot ynnä muut ja täyttää auditorio järjestyksessä. Päivä alkoi tasan kello yhdeksän kapteenin karjaisulla (jonka sekä myöhempien karjaisujen tarkoitus oli kai pelästyttää "jyvät akanoista" :D).


Puheita ja ilmoitusasioita. "Tervetuloa, toivottavasti tiedätte minkä vuoksi olette tänne hakeutuneet ja mitä tulette kohtaamaan" jne. Katsottiin filmi, joka oli 6-9-12 (jota en kommentoi), jonka jälkeen kapteeni esitteli joukko-osastot noin suunnilleen ("Ja VIELÄKIN se Dragsvik vain on ja pysyy tuolla noin..."). Huomautettakoon, että joka välissä naisia koitettiin pelotella ja vähätellä, jotta paksuihin kalloihimme varmasti painuisivat asiat, kuten "Kaikki tytöt tahtovat Niinisaloon pikku nuudeleidensa kanssa...", "Joudutte sitten nukkumaan teltoissa ja vieläpä karvaisten miesten kanssa, tietäkää se..." ja "Jotkut ne luulevat armeijan olevan joku piknikki tai heppaleiri...". Omaan havaintokenttääni ei sattunut "hempukoita, picnic-retkeilijöitä tai muuten ulkoisesti kevytmielisiä" tapauksia, vaan kaikki luultavasti tiesivät minne ovat pyrkimässä, mutta ehkä kapteeni halusi vain varmistaa asian. Ken tietää.

Kapteenin jälkeen vuoronsa saivat Porin Prikaatin sosiaalikuraattori sekä naissotilaat, jotka kertoivat kokemuksistaan ja joilta kyselimme muun muassa käytännön asioista sekä muusta vastaavasta. Joukko-osastoja esiteltäessä muuten kerrottiin, että tämän vuoden toiseen erään on Varsinais-Suomen naisille annettu 10 kiintiöpaikkaa - joista 40 meistä kuulemma tulee tappelemaan. Jösses. No, kuitenkin: muut naiset tulevat saamaan kahden viikon sisällä palvelukseenastumiskirjeensä, jollei heissä havaittu "ratkaisevaa häikkää", joka estää palveluksen.

Pidettiin tauko, jonka jälkeen kapteeni komensi kaikki naiset aakkosjärjestyksessä istumaan. Olin aakkosissa toinen, mikä on jokseenkin yllättävää, mutta toinen kuitenkin. Jokainen sai oman henkilökohtaisen niin sanotun kantakirjana, joka tulee myöhemmin Puolustusvoimien arkistoon. Oma kantakirjani oli aika laiha, koska vapaaehtoishakemukseni seilaa tällä hetkellä muissa hoivissa jossain Mikkelin ja Hämeenlinnan suunnalla.

Auditorion rivit kolme ja neljä käskettiin sotilaskotiin lounaalle, kun taas ensimmäisen rivin kaksi ensimmäistä saivat lähteä aulaan täyspakkausta sovittamaan. Pääsinkin siis "sovittamoon" ensimmäisenä erään tutun kanssa. PorPr:n naissotilaat olivat tuoneet paikan päälle omat täpärinsä, jotka siis sillä kertaa koostuivat sirpaleliivistä, taisteluvyöstä, kypärästä ja kenttävarusterepusta. Puin varusteet, menin kyykkyyn, nousin ylös sekä kävelin portaat ylös ja alas. Lopuksi piti arvioida kokonaisuuden paino, joksi ilmoitin noin 25 kiloa. Oikea vastaus oli kuulemma "vähän päälle 30 kiloa" (ja kyllä, olen surkea arvioimaan). Ennen testiä itse asiassa pelkäsin mötin painavan peräti 40 kiloa ja loppujen lopuksi 30 kiloakin tuntui aika köykäiseltä (todellakin).

Täyspakkaustestin jälkeen päästiin yksi kerrallaan Porin Prikaatin lääkärin juttusille, jonka tehtävänä oli todeta hakijoiden terveydentila ja sen mukainen palveluskelpoisuusluokka. Totta kai se oli omalla kohdallani kantakirjaa myöten C, mutta Hämeenlinnassa tulen saamaan loistavat mahdollisuudet A:han. Lääkärin jälkeen vuorossa oli kapteenin haastattelu, jossa oletin myös leppoisan komentajakapteenin olevan läsnä, mutta tämä keskittyikin lähinnä aulassa parveiluun.

Kapteenille palautettiin niin oma kantakirja kuin aivan alussa jaettu lomake. Lomakkeessa sitten kysyttiin henkilötietojen lisäksi muun muassa omista syistä suorittaa asepalvelus, omista vahvuuksista jne, liikunnan tyypistä ja määrästä per viikko ja tuomioistuimen langettamista rangaistuksista. Oli myös kohta, jossa udeltiin millaiseen koulutukseen tähtää armeijassa (mieh, erik, aliups, ups), mutten ollut ympyröinyt mitään. Tästä seurasi kapteenin kysymys "Miksette ole valinnut ainotakaan koulutustasoa?", johon vastaus "Herra kapteeni, en voi vielä tässä vaiheessa toivoa enempää kuin sisäänottoa. Menen kuitenkin niin pitkälle kuin kyvyt ja taidot vievät." Periaatteessa varmaan nolo vastaus, mutta kun faktahan se...

Kapteenin vastaus "Teillä on hyvä asenne. Onnea matkaan." ja kädenpuristus valoivat kuitenkin jonkinasteista motivaatiota tulla hyväksytyksi Puolustusvoimiin ensimmäisenä naispuolisena diabeetikkona koskaan. Lopuksi todettiin, että asiani käsittely jatkuu Kanta-Hämeessä ensi kuussa. Lopuksi kävin vielä sotilaskodissa lounaalla, josta poistuin noin kello 12.

Tuoreimman tiedon mukaan diabeetikkojen valintatilaisuus, niin sanotut "toiset kutsunnat", pidetään Kanta-Hämeen aluetoimistolla Hämeenlinnassa 30.5.2012 klo 13 alkaen. Paikan päällä tulen saamaan joko hylkäyksen tai hyväksynnän aloittaa palvelus määrättynä ajankohtana, jonka toivon olevan 7.1.2013, eli erä I/13.