LEPO!

TJ kirjoitushetkellä pyöreä 0.

Niin kuin useimmilla asioilla tapana on, ne päättyvät.

Viimeinen viikko oli tietyllä tavalla aika sekava. Oli sotilaskodin joulujuhlaa, ase- ja taisteluvälinemateriaalin palautukset, kotiutuskahvit, jouluhartaus Tuomiokirkossa, loput varustepalautukset, yksikön siivoaminen ja lopulta sotilaspassien sekä palvelustodistusten saamisen myötä kotiutuminen. Tähän kaikkeen sekoittui se fakta, että varusmiespalvelus todellakin päättyy. Huh huh.
 

Saapuessani kesällä Viestirykmentistä Saaristomeren Meripuolustusalueelle ensivaikutelma ei tehnyt heti tehtäväänsä. Alkutaipaleen "kulttuurieroista" ja yleisestä ihmettelystä huolimatta en kadu "joutumistani" Merivoimiin, vaan ole kiitollinen että niin kävi - loppujen lopuksi kun rupesin tykkäämään koko paikasta. Koko varusmiespalvelukseni aikana kohtasin vain yhden kantahenkilökuntaan kuuluvan, jolle naissukupuoli näytti olevan pakottava ongelma - ja sen hän myös teki selväksi. Tietenkin kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta on eri asia miten sen ilmaisee tai on ilmaisematta.

Myönnän joskus tunteneeni eräänlaista huonoa omaatuntoa siitä, että oma tehtäväni ja sijoitukseni on tietyin tavoin paljon edukkaampi ja parempi mitä normaali rivimiehellä. Tietyissä käänteissä kun tuntuu siltä, että vapaaehtoisena armeijaan menevän pitäisi muka hankkiutua kaikkein paskamaisimpaan ja surkeimpaan tehtävään kelvatakseen suorittamaan palveluksen. Toisaalta nallekarkit eivät aina mene tasan ja kaikki lähtevät Puolustusvoimissa samalta viivalta. Eihän kaikista tule lentäjiäkään, kuten ei Merivoimien asentajiakaan.

Varusmiespalvelusta edeltäneestä ajasta aina näihin päiviin saakka voin todeta kaikenlaisen epäilyn, kettuilun ja muun naamailun vähentyneen liki nollaan. Liekö syynä se että en missään vaiheessa edes harkinnut lopettamista tai jokin muu, mutta enää en ole kuullut minkäänlaista avautumista aiheesta varusmiespalvelus ja sen suorittaminen vapaaehtoisesti.

 Sotilaskeittäjien väsäämä pinkkalaiva. :)

Loppujen lopuksi palvelin Riihimäellä Viestirykmentissä 165 päivää ja Turussa Saaristomeren Meripuolustusalueella 182 päivää. Molemmilla varuskunnilla ja kaupungeilla on oma merkityksensä, mutta loppujen lopuksi - ja niin kuin eräs upseeri sanoi - "Hämäläisestä tulee vielä hyvä merisotilas". Niin siinä kävi eikä muu auta.

Se on siinä - OHI ON 347!

Takana on tällä erää mielenkiintoinen vuosi, johon on liittynyt kaikenlaista uutta ja avartavaa. En osaa vielä tällä erää eritellä kaikkea siihen liittyvää, vaikka haluaisinkin - tästä syystä palaan aiheeseen myöhemmin jälkikirjoituksen muodossa. Sen kuitenkin sanon, että en missään nimessä kadu varusmiespalveluksen suorittamista ja voisin tehdä sen uudestaankin. Vaikka palvelus päättyy, muistot pysyvät ja ystävyyssuhteet kestävät.

7.1.-18.12.2013 oli sitä sekavaa aikaa, kunnes...
 

19.12.2013 poistuin reserviin Merivoimien KERSANTTINA.

Aamuni Pansiossa ja muita otteita

TJ kirjoitushetkellä 50; päivän Pokémon on Diglett.

Saaristomeren Meripuolustusalueen, lähinnä Turun Rannikkopataljoonan, meininkejä on tullut katseltua jo suunnilleen neljän kuukauden verran, enkä osittain ehkä siksi ole ehtinyt kirjoittelemaan kuulumisia ja näkymisiä. Seuraavaksi jonkin verran asiantynkää.

Kun saapumiserän II/13 matruusit (ennen Pansioon siirtymistään tykkimiehet) elokuun lopulla saapuivat, tilanne oli suhteellisen jännä koska itse esimerkiksi olin hoitanut 10 viikkoa vain omaa päätehtävääni komennuspaikallani ja toisinaan pieniä toimenpiteitä vanhan miehistön käytökseen liittyen. Kukaan ei oikeastaan kertonut millä asenteella ja otteella uutta miehistöä pitäisi ruveta johtamaan, joten olimme suhteellisen omillamme. Hyvä puoli oli kuitenkin se, että uudet matruusit eivät kamalammin niskoitelleet etenkään alussa ja koska asiat oppii oikeasti vasta itse tekemällä, niin mikäs siinä sitten.

Käskyjen antaminen oli tietysti hieman takeltelevaa alussa ja niitä piti melkein pohtia, jotta ne olisivat mahdollisimman tehokkaita ja toteutettavia. Itse ainakin olen huomannut, että ajan mittaan ääneni on vahvistunut ja olen oppinut käyttämään sitä: on eri asia kuiskata, puhua hiljaa, puhua normaalilla äänellä, puhua normaalia kovemmalla äänellä, puhua kovaa ja huutaa. Niin, ja sitten on vielä karjuminen, mutta sitä ei yleensä tarvitse tehdä.

Johtamisen ja armeijan käytäntöjen lomassa on toisinaan tullut vastaan myös pienoisia ongelmatilanteita, jotka mielestäni kuuluvat asiaan. Joudutaan ihan oikeasti miettimään miten motivoida äijät siivoamaan ja hoitamaan oma osansa, miten ratkaista miehistön keskinäisiä konflikteja rakentavasti ja miten saada kaikki vaadittu vielä samalla hoidettua. Oma päiväni on alkanut yleensä 5:30, joskus jopa viideltä, ja nukkumaan joudan siinä klo 23 tai 24 maissa. Parasta johtamisessa on kun saa kiitosta ja palautetta niin alhaalta kuin ylhäältä. :)

 Nohevuukahvilippu.

Johtamaan pääseminen (tai erään toisen varusmiesjohtajan sanoin "joutuminen") on ollut ihan mukavaa vaihtelua, mutta omat hommat siellä sun täällä ovat edelleen jatkuneet reissaamisen merkeissä saariston ja Satakunnan välillä. Koska en valitettavasti voi kuvailla niitä tarkemmin, ohessa muutama maisemakuva reissujen varrelta.

Ajan mittaan olen oppinut tuntemaan paremmin Merivoimia. Joillekin Merivoimat tarkoittavat laivoja ja juurikin laivastoa, mutta asia ei ole niin yksinkertainen: on myös rannikkojoukot, jotka toimivat yhtä merkittävässä osassa huolehtien rannikon puolustamisesta. Merivoimissa on se ero Maavoimiin verrattuna, että täällä kiinnitetään enemmän huomiota oikeisiin asioihin. En ainakaan itse henkilökohtaisesti tiedä mitä ja kenen etua palvelee turhan siivoamisen määrääminen kun paikat ovat jo siistit tai esimerkiksi punkan räjäyttämien sen takia että yksi kulma oli millin vinossa. Ei mitään eikä ketään, olen päätellyt. Jollakin tasolla myös maanläheisemmät skapparit miellyttävät enemmän toisin kuin Maavoimissa näkemäni "sotajumalat". Pelisilmä ja tilannetaju ovat ne, jotka vaikuttavat johtajan uskottavuuteen ja auktoriteettiin eikä se että huudetaan ja uhotaan turhista asioista.

 TJ-72 - kun aamukampa oli täysi!

 Syy siihen miksi ikkunoita ja tuuletusluukkuja ei pitäisi jättää vartioimatta auki.

Joskus toisinaan on tullut eteen tilanteita, joissa olen hoitanut kaikki tehtäväni ja vääpeli tai joku muu esimies on antanut käskyn painua Sotilaskotiin - tästä syystä Pansion Sotilaskoti on tullut varsin tutuksi paikaksi. En pidä sitä huonona käskynä, koska komppaniamme toimii varsin eri tavalla kuin monet muut komppaniat ympäri Suomen; meillä on samassa komppaniassa niin kirjurit, huoltopalvelu, lääkintä, sotilassoittajat, sotilaskuljettajat, meripioneerit ja asentaja, jotka kaikki hoitavat omia toisistaan poikkeavia tehtäviään oman aikataulutuksensa mukaisesti.

 Olipa kerran pakkikaffet.

Reservin aurinko?!

Ai niin, se diabetes. En oikeastaan ole huomannut siitä olevan mitään haittaa eikä kukaan siitä edes kysele. Olen aika varma että niin kuin armeija, myös diabetes on vain asenne- ja sopeutumiskysymys, ei sen kummempaa. Pitkäaikaiset verensokerini tänä vuonna ovat olleet 6,7%, 7,2% ja 6,7%, joita pidän ihan mukiinmenevinä.

Pikku hiljaa mieleni perukoilla on myös virinnyt ajatus sopimussotilaaksi jäämisestä, jos niin on mennäkseen. Olen tähän mennessä pitänyt armeijassa olostani, koska kurinalaisuus, sääntöjen ja käskyjen noudattaminen sekä tekeminen vetoavat. Jos sopparipaikkoja on avoinna, niin enköhän siihen suostu. Myös MPKK on toisinaan käväissyt mielessä.

Eihän sitä koskaan tiedä, eihän?

Ps. Linkkivinkki!

Sata salamaa iskee tulta - ja koko komppanian pinkat räjähtää!

TJ kirjoitushetkellä tasan 100; päivän Pokémon on Electrode.

100 mieleenpainuvinta asiaa varusmiespalveluksen varrelta tähän mennessä...

1. Palvelukseen astuminen
2. VIESTIR/ESVP/EK/2.J
3. 255688
4. Sotilaskuri
5. Palveluskaverit ja P-kauden yhteishenki
6. Ensimmäiset kovapanosammunnat
7. HIIHTOMARSSIT
8. Sulkeiset
9. Sotilaskoti ja viestimieheksi ylentäminen
10. Alokasleiri ja -32 astetta pakkasta
11. Sotilasvala
12. AUK:uun pääseminen
13. TJAS-linjalle pääseminen
14. AUK:uun muutto, kurssin alku ja aliupseerioppilaaksi nimittäminen
15. "Kusiraita"
16. TJ-300
17. AUK:n tarkempi sotilaskuri
18. AUK:n oppitunnit ja uneliaisuus
19. ELKA
20. Sanomalaite
21. Sanomalaitteen kello </3
22. Keskussanomalaite
23. Keskussanomalaitteen kello </3
24. Parikaapeli
25. Kaapelinkantolaite
26. Ylitys
27. Alitus
28. K188 oppilaskunnan puheenjohtajuus (jota en tajua vieläkään)
29. Varusvaraston henkilökunta <3
30. Pääkasarmin valkohaituvainen viestivälinevarasto...
31. Rakennus 152
32. Tuplakeuhkoputkentulehdus
33. Kahvi
34. Korpraaliksi ylentäminen
35. Kuitu
36. Kevlar
37. JTH:t
38. Kevät
39. Baretti
40. Muken ruoat ja etenkin jälkiruoat
41. Sissimuonapakkaukset XD
42. Hart Sport -jauhe XD
43. Punkkaa ei koskaan räjäytetty, koska se oli niin hyvä
44. Luha M/39
45. Metso
46. TJAS-linjan oppitunnit
47. Asentajat AUK:n särmimpiä oppilaita
48. AUK:n kokeet, lol...
49. "Räjähtelevät" kuituhitsit
50. Kaapelirasva
51. Maakaapeli </3
52. Kurssipukutilaus viimeinkin liikkeelle
53. Moduuli
54. Oppilasjohtaminen = hyi
55. AUK:n linjaviha XD
56. Tahdintoistot
57. Kaappivedenkeitin
58. Pikakahvi.......
59. Linjan yhteishenki
60. Lomien polttaminen XD
61. Iltalomat @ Riksu
62. Viestimuumit palo-oven toisella puolen
63. "Ei täällä ole hometta - ainoastaan huono sisäilma!"
64. Asentajien loppukokeiden jännitysprosentti 150
65. Komennuskohteiden jännittäminen
66. TJ-200
67. AUK:n loppuharjoitus
68. Kesä
69. AUK:n kurssijuhla Upseerikerholla
70. Alikersantiksi ylentäminen
71. Viimeistä kertaa Viestirykmentissä
72. Komennus Turkuun
73. SMMEPA/TURRP/HKK
74. 930025
75. Tetsari M/85
76. Komennuspaikka SMMEPA:ssa
77. Helle
78. M/91 on paska maihariksi
79. Maavoimat ja Merivoimat poikkeavat toisistaan aika lailla...
80. Utö
81. Gyltö
82. Ensimmäinen Jurmo-ajelu
83. Hanhi
84. Meri
85. Mul on jottai alaisiaki tääl, hä!
86. Sotilasjohtaminen
87. Siivoustarkastukset
88. Herätys miehistöllä vasta 06:00!!!
89. Organisoiminen
90. Pansion muken salaattitiski :)
91. SPOL-miehistö on kamalaa
92. Järjestymisharjoitukset
93. Pansion sotilaskoti
94. Hupat!
95. Hyvät ja huonot skapparit
96. "Naisvihaajan maihinnousu"
97. Polkupyörä
98. Varusvarastolla ei koskaan muka ole kokoa S
99. Syksy
100. TJ-100

Check, check

TJ kirjoitushetkellä 110; päivän Pokémon on Weezing.

HbA1c 6,7%
Lantus 15 yks/vrk
Humalog 20-25 yks/vrk

nanananaa 

Terveisiä Turun Rannikkopataljoonasta

TJ kirjoitushetkellä 141; päivän Pokémon on Kabutops.

Maanantaina 22. heinäkuuta TJ-lukema näytti 150 aamua ja torstaina 25. heinäkuuta tuli kuluneeksi 200 päivää palveluksen aloittamisesta. Huh ja huh, sanon vaan. Riihimäen kipakka talvi on hiljalleen kuin lipuen vaihtunut Saaristomeren kesähelteisiin Suomen Turussa. Tästä huolimatta vielä on kesää jäljellä ja aamujakin 141. Tällä hetkellä olen kuudennen turkulaisen palvelusviikkoni puolivälissä ja voin jo tässä vaiheessa tuoda esille muutamia havaintojani esimerkiksi Maavoimien ja Merivoimien välillä; molemmilla on puolensa.

Maavoimissa korostuu suurimman puolustushaaran asemasta johtuen sotilaskuri, koska joukkotuotanto ei voi toimia ilman etteikö suuria massoja pystyttäisi johtamaan ja käskemään organisoidusti - siksi on tärkeää painottaa sotilaskuria, jotta suuri koneisto pystyisi toimimaan. Merivoimat pienimpänä puolustushaarana ei niinkään harrasta samanlaista "pilkunviilausta", koska täällä eri tehtäviin ei kouluteta suuria määriä kuin liukuhihnalta. Ero on lähinnä siinä, että on eri asia johtaa ja käskeä pataljoonallista  jääkäreitä metsäisessä maastossa kuin johtaa sota-alusta, jonka toiminta riippuu jokaisen yksittäisen laivamiehen omasta yksittäisestä tehtävästä. Rannikolla ja merellä toimintaympäristö on myös varsin erilainen korpimetsään tai vastaavaan verrattuna, joten tietynlainen vapaamuotoisuus on parempi toiminnan onnistumiselle.

Maavoimissa puolet palvelusajastani palvelleena olikin lähes hämmentävää siirtyä Merivoimiin. Jotkin käytännön asiat, kuten ojentaminen tai luvun ottaminen tehdään aivan päinvastoin, eikä sotilaallista käytöstäkään vaadita niin sotilaallisesti kuin Maavoimissa. Kantahenkilökunta ei ole varsinaisesti kiinnostunut siitä muistaako oikeastaan kukaan tervehtiä tai onko varustus täysin kunnossa tai joukon kesken edes aivan samanlainen. Olen tietenkin nohevana alikersanttina ollut vaatimassa ja korjaamassa asioita sellaisiksi kuin niiden kuuluisi olla (niin kuin armeijassa on tapana), mutta Merivoimissa Yleisen Palvelusohjesäännön korrektiin tulkitsemiseen on suhtauduttu varsin kepeästi jo ilmeisen pitkään - vaikka sitä pitäisi noudattaa. *kröhöm*

Saaristomeren Meripuolustusalue ei perinteisesti ole saanut alokkaita, kuten ei nytkään heinäkuun kahdeksantena, jolloin Merivoimien kaikki II/13-erän alokkaat ruotsinkielisiä lukuunottamatta aloittivat palveluksensa Suomenlahden Meripuolustusalueella Kirkkonummen Upinniemessä. Tähän kuitenkin on tapahtumassa korjausta jo kolmen viikon päästä, jolloin osa jo silloisista matruuseista saapuu meidän johtajien iloksi niin tänne Turun Rannikkopataljoonaan kuin laivoillekin.

 En tiedä kuinka moni pääsee tai joutuu johtamaan vanhaa miehistöä johtajakautensa alkupaloiksi, mutten ainakaan itse voi väittää sitä aivan helpoimmaksi hommaksi näin heti alkuun. SMMEPA:n ns. vanha miehistö oli jonkin aikaa ilman johtajia vanhan erän johtajien kotiuduttua juhannuksen maissa, joten eräänlainen "rappio" ja sotilaallisuuden mahalasku ehtivät laskeutua ainakin Rannikkopataljoonaan. Koska Merivoimat, homma on pitänyt tietenkin lyödä aivan läskiksi alkaen esimiehelle avautumisesta päättyen aivan selkeään niskurointiin. Ainoa mikä oikeastaan auttaa on järkkymättömänä pysyminen, koska muutoin perseily vain jatkuu pahempana. 8,5 kuukauden matruusit ja ylimatruusit kotiutuvat jo syyskuussa, mutta ehtivät olemaan jonkin aikaa uusien matruusien kanssa. Uusia on yleensä helpompi johtaa, mutta vaarana on vanhempien huono esimerkki. Se jää kuitenkin vielä nähtäväksi.

Johtajakäyttäytymisestä sananen. Ainakin Riihimäellä AUK:ssa painotettiin selkeitä käskyjä ja kiroilun sekä epäasiallisuuksien välttämistä (koska ne vievät pohjaa minkäänlaiselta auktoriteetilta ja ovat muutenkin epäasiallista käytöstä). Tähän mennessä olen saanut kuulla mitä ihmeellisimpiä käskymuotoja, jotka jotkut muistuttavat etäisesti käskyjä mutta jotka kaikki lopulta vain aiheuttavat hämmennystä niin miehistössä kuin muissa johtajissakin. Johtuneeko siitä että alikersantit saapuivat tänne neljästä eri aliupseerikoulusta ja upseerikokelaat vielä Reserviupseerikoulusta, mutta toivottavasti käskyrungot tulevat vielä sulavoitumaan näin yleisesti - ainakin viimeistään uusien matruusien saavuttua. Toivottavasti tänne tulisi muitakin naisia, koska olen tällä hetkellä Turun Rannikkopataljoonan ainoa naispuolinen varusmies. :D

Mielestäni on asiallista vaatia YlPalvO:n ja yksikön sisäjärjestysohjeen mukaisia asioita, vaikka Merivoimissa ollaankin. Joillekin se tuntuu olevan vaikeaa, eikä joidenkin johtajien vastuun välttely tai muu yleinen välinpitämättömyys ainakaan auta asiaa. Eräs paikoittain toistuva tapaus joka ainakin itseäni ottaa joka kerta päähän on ollut se, että lomille lähtöä ei toteuteta kunnolla. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että juurikin komppanian valvojana toimiva alikersantti ei käske siivouspalvelua tai jos käskee, sitä pidetään viisi minuuttia eikä siisteyden tilaa edes tarkasteta - koska tärkeintä on päästä mahdollisimman nopeasti lomille. Toisinaan lomatarkastuksessa varustus on joillain taistelijoilla vaillinainen, jopa törkyinen, eikä johtavaa alikersanttia kiinnosta - koska tärkeintä on päästä mahdollisimman nopeasti lomille. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että esimerkin toiminta on aivan jumalattoman surkeaa ja huonoa. Tätä ei tosin tapahdu omilla valvojaviikoillani, mutta joudun todistamaan sitä toisinaan jonkun muun ollessa vetovastuussa. Ei näin, ei todellakaan näin. Hyi ja yäk.

Sen että ollaan samaa saapumiserää nykyisen miehistön kanssa, ei pitäisi vaikuttaa esimies-alainen-asetelmaan, koska se on varsin välttämätöntä sotalaitoksen toimimiseksi. Natsittaa ei tarvitse eikä omia natsoja erikseen korostaa, mutta toisaalta miehistön ei pitäisi antaa hyppiä silmillekään miten sattuu. Muistan omalta aliupseerikurssiltani samassa tuvassa majailleet vanhemman erän naisalikersantit, jotka sottasivat minkä ehtivät ja vaativat oppilaita siivoamaan omat selkeät sotkunsa omia natsojaan korostaen, vaikkeivat edes olleet esimiehiämme. Joka tapauksessa kahden ääripään välillä tasapainottelu on varsin vaikeaa.

Parhaita juttuja SMMEPA:lla tähän mennessä ovat olleet enemmän tai vähemmän koulutushaaraani liittyvät hommat, joita olen päässyt Sotasatamassa tekemään. Kesälomakausi tietenkin vähän haittaa, joten äksöniä ei ole vielä tässä kohtaa ihan joka päivä, mutta syksyä kohden tekemistä pitäisi tulla enemmän. Ainakin saaristoon pääsee hääräämään vielä moneen otteeseen; tähän menneessä Gyltö ja Utö ovat tulleet tutuiksi. Komennuspaikkani Sotasatamassa on mitä parhain ehkä siksi, että siellä ei juuri muita varusmiehiä ole ja kantahenkilökunta on rentoa mutta reipashenkistä.

Joskus en edes muista olevani diabeetikko, koska sen hoitaminen sujuu niin huomaamatta ainakin nykyään. Merivoimilla ei ole ollut mitään ongelmaa suhtautua asiaan ja se on hyvä. Elokuun lopulla on ainakin kolmas diabeteslääkäri vaaditusta neljästä käynnistä, joten sillä mennään tällä erää.

Lopuksi lyhyt tukka.

Joo nih, kattellaan!

Rouva Alikersantti! - ...ja mitä sitten tapahtui...

TJ kirjoitushetkellä 170.

3.4.-18.6.2013 oli sitä sekavaa aikaa, kunnes...

19.6.2013 meidät ylennettiin ALIKERSANTEIKSI.

Aliupseerikurssi on nyt siis päättynyt, eikä paluuta niin sanottuun "entiseen" enää ole. Kurssijuhlaa juhlittiin viimeisen viikon maanantaina Upseerikerholla rennoissa tunnelmissa, eikä mitään suurempia häiriöitäkään ilmaantunut. Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan pestistä taisin selviytyä ihan mukavasti; ainakaan en hajonnut eikä mikään mennyt omista toimista johtuen päin mäntyjä. :)

Virallinen ylentämistilaisuus ja -kahvit pidettiin muonituskeskuksessa keskiviikkona 19. kesäkuuta, jolloin Etelä-Suomen Viestipataljoonan Aliupseerikoulusta ylennettiin alikersanteiksi 84 oppilasta. Oli muuten suht siistiä kätellä rykmentin komentajaa, joka ojensi kaikille myös kurssitodistuksen ja AUK:n ristin! 109 päivää sitä kesti, mutta tässä se nyt sitten on: kurssitodistus, mustakultainen leijonaristi ja kaksi kultaista väkästä jääkärilaatassa. Pikkuisen totuttelun jälkeen "Oppilas Nönnönnöö" muuttui luontevasti "Alikersantti Tötterströmiin", mutta sitä se reilut 100 päivää teettää ettei totutuista tavoista ihan heti päässyt irti.

Asentajalinjalla oli kova hinku saada käteen komennustodistuksensa, vaikka komennuspaikat oli kerrottu ja päätetty jo melkein kaksi viikkoa ennen ylennyksiä. Allekirjoittaneen komennuspaikka loppupalveluksen ajaksi on lyhykäisyydessään seuraavanlainen: joukko-osasto vaihtuu Saaristomeren Meripuolustusalueeseen ja sieltä Turun Rannikkopataljoonan Huolto- ja Kuljetuskomppaniaan. Suunnaksi tietty Suomen Turun Pansio. Tämän myötä puolustushaara vaihtuu Merivoimiin ja meikäläisen myötä diabeetikkoja on palvellut kaikissa Puolustusvoimien puolustushaaroissa, eli Maa-, Meri- ja Ilmavoimissa. Otin asian vastaan ihan hyvillä mielillä, kun nyt lomamatkakin pienee 115 kilometristä vaivaiseen 55 kilometriin per suunta.

Aliupseerikurssin päättymisen jälkeen suurin osa (no ainakin asentajat) pääsi nauttimaan pitkästä juhannusvapaasta, jota kesti torstaista sunnuntaihin. Nyt kun kurssi on päättynyt, kukin jakaantuu taholleen. Komennustodistukseni mukaisesti ilmoittauduin maanantaina 24. kesäkuuta Turun Rannikkopataljoonan Huolto- ja Kuljetuskomppanian vääpelille ja siitä lähtivät rullaamaan palvelukseni silloiset 178 aamua.

Aluksi tietenkin haettiin varusvarastolta varusteet, jotka jokseenkin poikkeavat siitä mihin olin Viestirykmentissä Riihimäellä tottunut. Poolo- ja t-paitoja on hieman vähemmän kuin aiemmin, mutta varusvaihtoon pääsee etenkin alikersanttina melkein joka päivä, jos tarvetta on. Palvelus- ja lomapukuna toimivat edelleen M05:t kertaa kolme, vaikka joku ehti pelottelemaan M91:llä. Toiset varsikengät ovat valitettavasti M91:t, jotka ovat varsikenkään M05 tottuneelle kamalat ja jalkaa tukemattomat kampurat, joihin kai tottuu ajallaan. (Onneksi sain Maavoimista mukaani yhden parin M05:ttä, huh!) Taisteluliivi on täällä tietenkin klassinen M85 reppua myöten, joita en toivo pääseväni käyttämään missään vaiheessa. *kröhöm*

Loppujen lopuksi ja kaikeksi onneksi lähes kaikki varusteet, joissa mallikysymys tulee esille, ovat mallia 05. Pakin kohdalla sattui jopa niin, ettei se enää omalla kohdallani ole legendaarista vuosimallia 1939, vaan jopa 1967! ...lusikkahaarukka näyttäisikin olevan yhä M39... Ase vaihtui myös parikymmentä vuotta uudempaan (1993), mutta en tiedä pääsenkö/joudunko ampumaan sillä tehtävästäni johtuen kertaakaan loppupalvelukseni aikana. Toisaalta en ole koskaan henkilökohtaisesti törmännyt mihinkään täyspaskaan Puolustusvoimien materiaaliin (paitsi ehkä kevyen kertasingon harjoitusversioihin...), mutta ilmeisesti tavara on kestävää kun on kerran Talvisodastakin selvinnyt (vrt. meikäläisen ex-pakki ja nykyluha).

Merivoimista johtuen jouduin antamaan Maavoimien M05 TST-repun pois ja sain tilalle lomakassin lomia varten. Villapaita vaihtui vihreästä tummansiniseen ja olkapoletit viestin violeteista merellisen(?) mustiin. Merivoimien extravarusteena on jonkinlainen musta kauluri, ja pipo ja karvalakitkin ovat mustia. Juuri kun Maavoimien vihreä baretti oli särmääntynyt oman pääni mukaiseksi, jouduin vaihtamaan sen jo uuteen tummansiniseen ankkuribarettiin. Sääli sinänsä, mutta vihreän baretin lunastin kuitenkin hyllylle pölyttymään, vaikken sitä tätä nykyä saakaan enää käyttää.

Turusta ja Merivoimista palveluspaikkana voisi sanoa myös jotain näin yleisesti. Merivoimia pilkataan muiden puolustushaarojen toimesta osin syystä ja osin syyttä. Oman tähänastisen näkemykseni perusteella voinen sanoa, että kuri ei ole aivan samantasoista siellä perusjantteritasolla mitä Maavoimissa, mutta toisaalta taas Merivoimilla pienimpänä puolustushaarana on tarjota paljon enemmän erikoistehtäviä, joihin tarvitaan osaavia tekijöitä eikä mitään haihattelijoita.

Turku on itselleni tuttu kaupunki, vaikken tätä ennen Pansiossa ollut kauheasti vieraillut. Pansiosta matkaa keskustaan on noin seitsemisen kilometriä ja iltalomille pääsee oikeastaan joka ilta, ellei merkittyä iltaohjelmaa yhtäkkiä ilmaannu. Varuskunta on aitaamaton ja lähimmälle bussipysäkille on suunnilleen 100 metrin kävelymatka. Viestirykmentissä palvellessani luulin palvelevani hyvin pienessä joukko-osastossa, mutta Saaristomeren Meripuolustusalue on vielä pienempi, mikä on oikeastaan oikein mukavaa. Sotilaskoti ja kuntosalikin ovat jostain syystä HKK:n alakerrassa, joten niitäkään ei ole etäisyydellä pilattu.

Pansion sotasatama on myös varuskunnan välittömässä läheisyydessä laivoineen päivineen. Sinne ei Rannikkopataljoonan varusmiehillä näin pääsääntöisesti ole asiaa, paitsi että oma komennuspaikkani on juurikin sotasatamassa, josta käsin olen osana Puolustusvoimien ja etenkin Merivoimien tietoliikennehuoltoa SMMEPA:n toimialueella. Hyviä hommia 347, siis!

Pidän muuten paikallisesta muonituskeskuksesta hyvin paljon, koska se on nätisti sisustettu ja sieltä saa usein kahvirahkaa sekä lämpimiä sämpylöitä. :)

Palailen blogisfääreihin taas kun kerkeilen.

Kattellaan!

TJ-200

"Seuraavaksi seuraa seuraavaa..."

TJ kirjoitushetkellä 203.

Päivää! Kuten huomata saattaa, viimeisimmästä selonteosta (joka oli varsin harvasanainen ja kuiva) on jo aikaa, mutta Aliupseerikoulussa onkin pitänyt kiirettä. Tästä huolimatta ollaan taas palattu langoille. En ole varsinaisesti ehtinyt kirjoittamaan ajastani Aliupseerikoulussa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Aliupseerikurssin alkaessa pakkasta oli reilusti alle 20 pakkasasteen, mutta tällä hetkellä tilanne on aivan päinvastainen lämpötilan liihotellessa hellerajan tuntumassa. Johtuu joko kesästä tai sitten ei, mutta Pääkasarmi ei enää tunnu 'haisevan' samalla tavalla kuin talvella ja tunkkaisuuskin on jollain tapaa kadonnut - tai sitten mokomaan on vain tottunut. Muistan kuinka AUK:n ensimmäisen 1,5 kuukauden aikana koppasin ensimmäiseksi keuhkoputkentulehduksen, sitten flunssan ja siinä sivussa kärsin täysiaikaisesta tukkoisuudesta ja yskästä, joka voimistui Pääkasarmilla oltaessa. Virallisen tiedon mukaan rakennuksessa on vain huono sisäilma. Toisaalta positiivista on, ettei jalkoihini ole ilmestynyt vieläkään rakkuloita tai muita hankaumia, vaikka olenkin ehtinyt loukkaamaan ensin polven (joka ylitaittui) ja myöhemmin nilkan (esteradalla). Ei ole kuolemanvakavaa, mutta näinkin on ehtinyt käymään.

No mitä Aliupseerikoulun arkeen kuului erityisesti aliupseerikurssin ensimmäisen osan aikana? Kaikenlaista. Oppitunteja oli paljon, jotkut unettavia ja jotkut taas oikein mielenkiintoista. Kyllä, olen toisinaan 'pilkkinyt' aika pahastikin ensiksi mainituilla, mutta onneksi joku yleensä on ehtinyt tökätä kylkeen ennen kuin oppitunnin pitäjä on huomannut. Riippuu tosin oppitunnin pitäjästä, mitä oppilaiden pilkkimisen havaitsemisesta on seurannut... Joskus ei mitään ja toisinaan jotain aivan muuta. Oppituntien sisältö käsitteli yleensä johtajuutta, vastuuta, turvallisuuspolitiikkaa tai aselajia. Joskus myös sotilaspastori tai muu spesiaali henkilö saattoi piipahtaa pitämässä spiikin.

Kurssin ensimmäinen osa oli pyhitetty viestiaselajin perusvempaimille, kuten radiolle ja sanomalaitteelle, joiden osaaminen testattiin myös viestialiupseerin tutkinnon käytännön kokeissa. Koska kyseessä olivat melko perustason asiat, kaikki pääsivät niin teorian kuin käytännönkin kokeista ennemmin tai myöhemmin läpi. Omalle linjalleni tämä perusviestilaitteden läpikäyminen oli lähinnä pakkopullaa, jonka toistamista oli vain siedettävä kurssin ensimmäisen osan päättymiseen asti. Meikäläisten aselaji on periaatteessa viesti, mutta oikeastaan sen jalostuneempi muoto asentajakoulutushaaran myötä. Jos muuten menette normiviestiin, hajotkaa sanomalaitteen kelloon. Hyi.

Kaiken viesti- ja johtajakoulutuksen ohessa on myös päästy vähän ampumaankin ja hiomaan taistelijan perustaitoja. Liikuntakoulutusta on eri lajien parissa ollut viikoittain ja aamulenkki kaksi tai kolme kertaa viikossa riippuen kyseisen viikon muusta ohjelmasta. Tukkoisena - etenkin keuhkoputkentulehduksessa - juoksentelu on muuten murhaa, voin kertoa. Aliupseerikurssin ensimmäistä osaa ehdittiin "kärsiä" se pakolliset seitsemän viikkoa, kunnes perjantaina 19.4.2013...

AUK 2 alkoi. 

Tämän myötä meille tietojärjestelmäasentajille lätkäistiin kuninkaalliset asentajamerkit [sic!] maastopuvun hihoihin. (Muut linjat "saivat" viestin keltavioletit.) RUK alkoi myös, mutta koska en mennyt sinne, siitä ei itselläni ole mitään sanottavana.

Tästä seurasi seuraavaa: Aliupseerikoulun kolmen linjan koulutus eriytyi aselajikoulutuksen osalta. Aiemmin kaikki linjat olivat käyneet tismalleen samoja viestiaselajin asioita läpi, mutta nyt oli toisin. Mainittakoon heti alkuun, että koska asentajalinja ei satu olemaan "se ramboin ryynäyslinja", ns. linjavihaa meitä tulevia TJAS-AU:ita kohtaan on esiintynyt. Tässä kohtaa kuitenkin todettakoon, että kaikki linjallemme tulleet ovat tulleet sinne vapaaehtoisesti pääsykokeen kautta, joten kaikenlainen ininä ja muu avautuminen linjavalinnan suhteen tuomittakoon turhaksi ja aiheettomaksi, koska linjalle sai pyrkiä kuka tahansa.

Yhdeksänviikkoisen AUK 2:n alettua linjakohtaista aselajikoulutusta on ollut onneksi varsin paljon. Koko kurssin yhteisiä oppitunteja ja liikuntakoulutusta (tasoryhmittäin) on silti edelleen. Parhainta tästä kaikesta ovat kuitenkin TJAS:n omat aselajioppitunnit. Erikoisaliupseerikurssin statuksesta ja koulutushaaran salaisesta luonteesta johtuen varsinaista informaatiota on hankala antaa sortumatta kertomaan jotain mitä ei saisi, mutta jos TJAS:n haluaa tiivistää lyhyesti, se tiivistyisi jotenkin näin: kaapelit + liittimet + kuidut = TJAS-AU.

Itsehän voin puolueellisesta näkökulmastani katsottuna suositella linjaa kaikille tietoliikennetekniikasta ja yleisesti tekniikasta kiinnostuneille - ette tule katumaan. TJAS-AU:t saavat muun muassa koulutusta jota muut varusmiehet missään muualla Puolustusvoimissa eivät saa, asentajan paperit sekä puolen vuoden työtodistuksen. Linjalla on hyvä henki ja hommat hoidetaan kunnolla, koska kiinnostus ja innostus ovat korkealla oppilaiden valikoituneisuudesta johtuen. Turhaa niuhotusta ja "natsitusta" ei ole, vaikka meillä toisinaan onkin normaalia tst-koulutusta ja muuta perussotilastaitojen hiomista. Huutamisen ja muun pilkunviilauksen vähäisyydestä huolimatta TJAS ei suinkaan ole kurssin töhöin tai vetelin linja, vaan koko AUK:n pienimpänä linjana sen särmin: vähiten härväämistä, lonnimista, avautumista ja muuta perseilyä koko koulussa! :)

Aliupseerikoulun aikana kaikki osallistuivat majohajoon sekä JTH1- ja JTH2-harjoituksiin, jotka olivat samat kaikille. Kyseiset harjoitukset pidettiin vielä hyvin talvisissa ja pakastavissa tunnelmissa kaapelin rakentamisen ja muun peruskauran merkeissä, kunnes niiden jälkeen kesä alkoi tehdä tuloaan. Asentajien JTH3 oli sitten täysin oman koulutushaaran mukainen sillä välin kun muut linjat härväsivät kontteineen ja mastoineen metsässä, mutta siitä ei tietyistä syistä ole enempää kerrottavaa. Luvassa on jokaisella linjalla vielä JTH4- ja JTH5-harjoitukset ennen kuin kurssi lopulta päättyy. Kurssin päättymiseen on tänään itse asiassa tasan kolme viikkoa, vaikka kurssijuhla- ja ylentämispäivä onkin jo 17. kesäkuuta.

Nonnih. Kaiken kaikkiaan alkaa olemaan niin, että aika on kulunut kuin siivillä ja AUK alkaa olemaan todellisella loppusuoralla, kun satasetkin paukkuvat kohta jo toisen kerran. Koska olen asentaja, tulen kurssin päättyessä saamaan komennuksen jonnekin päin Suomea - mihin, en tiedä vielä. Asia selvinnee vähän ennen kurssin loppua.

Olen inhonnut hyvin harvoja asioita tähänastisen palvelukseni aikana. Niitä kuitenkin on ollut ja ehdottomin niistä on oppilasjohtajana toimiminen. On rasittavaa paimentaa saman sotilasarvon omaavia, enkä oikeasti ole oppinut siitä muuta kuin että naisena äänesi ei kanna yhtä paljon kuin muiden ääni, joten joudut tekemään enemmän töitä asian tuomiseksi julki. Joo-o. Tai sitten olen vain missannut jonkin tärkeän pointin tällä oppimisen saralla. Alokkaat ja alikersantit -asetelmassa johtajan asema on ehdottomampi kuin oppilaat ja oppilas -tilanteessa. Firmassa tuppaavat asiat useimmiten (vaikka poikkeuksiakin on) menemään siten, että korkeampiarvoisemman sana on ehdottomampi kuin samanarvoisen alemmasta puhumattakaan. Just gotta deal with it. Toisaalta tästä oli erinomaista hyötyä erään kerran kun kersantti kielsi käymästä varusvaihdossa yliluutnantin antaessa oikopäätä luvan. B-)

 

Toinen - eräällä tapaa oppilasjohtamiseen linkittyvä - asia, joka on ärsyttänyt, on ollut ns. "osa-aikaperseily". Esimerkkitilanne: joku joka hallitsee joukon johtamisen hyvin ja on suunnilleen muutenkin hyvin noheva, saattaa käyttäytyä kuin kiukutteleva mukula joutuessaan jonkun muun oppilaan johdettavaksi. Dafuq? Hyvä johtaja on myös hyvä alainen, iskostettiin muistaakseni kurssin alussa, mutta siitäkin huolimatta muiden oppilaiden johdettavaksi "joutuminen" on olevinaan liian iso pala joillekin. Onneksi AUK on loppusuoralla.

Diabeteksesta. Ei mitään huomautettavaa, sitä tuskin edes huomaa ja sokeritasapaino on ollut oikein hyvä. Tammikuun lopulla pitkäaikainen oli 6,7 ja huhtikuun lopulle tultaessa 7,4. Nousu ei ole suuri ja on ymmärrettävissä sillä, että tammikuun tulos on palveluksen alusta ja huhtikuun tulos ajalta jolloin palvelus on jo edennyt enemmän. Pieni nousu on normaalia ja huolestua pitää vasta siinä kohtaa kun pitkäaikainen hätyyttelee kymmentä.

Jes. Tällä erää ei muuta. Palailen taas juhannuksen tienoilla toivottavasti kahden auran kera. Kertoisin muuten päivän Pokémonin, mutta en voinut tarkistaa sitä, kun joku oli lipastanut päivystäjän pöydällä sijainneen Pokémon-julisteen. :(

Mut kattellaan!

Ps. Muken kahvi on kuulemma nykyään Juhla Mokkaa. OMG!