lauantai 8. joulukuuta 2012

STJ-30

Viimeinen kuukausi ennen saapumiserän I/13 palvelukseenastumista on nyt alkanut. Viestirykmentin alokastiedotekin saapui postista viime viikon torstaina: kyselykaavake, rykmentin esittelyopas sekä naisten opas. Lukaisin kaikki, täytin kaavakkeen ja laittanen sen ensi viikolla postiin, että se ehtii takaisin määräaikaan mennessä.

Tässä vaiheessa on oikeastaan aika vaikea sanoa mitään mielekästä. Kaikesta faktatiedosta, kuulotiedosta ja muusta informaatiosta huolimatta lopullinen meno sun muu selviää vasta paikan päällä. Ei ole itseäni vielä kauhean merkittävästi jännittänyt, mutta ehkä pian alkaa sitäkin ilmetä - en tiedä! Kohta täytyy kuitenkin arpoa junan ja bussin välillä, kun kerran litterat on varuskuntaan saapumista varten saatu. Juna lahoaa ja bussi ajaa ojaan, eiku. Hmm, no... Asioilla on puolensa!

Asioiden puolista sen verran, että toisinaan olen tullut pohtineeksi tiettyjä omakohtaisia reaalifaktoja suhteutettuna varusmiespalvelukseen. Faktat ovat seuraavat ja niitä on tasan kaksi: naissukupuoli ja tyypin 1 diabetes. Ensiksi mainitun kanssa on tottunut elämään ja vinkumiesten valituksiin tottuu ennemmin tai myöhemmin. Jollei, ei varusmiespalvelus ole silloin oikea valinta.

Jälkimmäisenä mainitun kanssa olen viime aikoina etsinyt eräänlaista sisäistä itseoikeutusta. Faktahan on, etten koskaan tule terveyteni puolesta olemaan täysin samalla tasolla kenenkään normaalisokeriaineenvaihduntaisen kanssa. Aina tulee olemaan riski toimintakyvyn mahdollisesta menettämisestä, lähinnä vakavan hypoglykemian muodossa, vaikka siihen ei mitään pyrkimystä tietenkään ole. Eräällä tapaa koen olevani mahdollinen taakka, jos kaikki ei sattuisikaan menemään niin kuin strömssöössä. Ei ole kiva ajatus, jos esim. ryhmän toimintakyky romuttuisi itsestä johtuen.

Toisaalta olen aina hoitanut diabetestani säntillisesti ja tasapainoisesti, joten miksipä ei. En valinnut asiaa, se valitsi minut. Tämän valossa olen tottunut ajattelemaan, että koska viralliset instassit kuten Puolustusvoimat yleisesti, Sotilaslääketieteen Keskus ja totta kai Riihimäen Viestirykmentti mahdollistavat varusmiespalveluksen myös diabeetikoiden kohdalla, on turha murehtia etenkin kun kaikki diabetekseen liittyvät kriteerit täyttyvät.

Tietysti, koska naisdiabeetikoista Puolustusvoimien palveluksessa ei ole vähäisintäkään kokemusta, ajoittainen epävarmuus saattanee olla suotavaa. Pitäväthän tietyt tahot naisia armeijassa täysin paskoina, kykenemättöminä, heiveröisinä ja huonoina ihmisinä. Silti tähän liittyen totean vain, että ihmisiä häiritsee varusmiespalvelusasiassa enemmän naiseus kuin diabetes. (Naurettavaa mutta sikäli valitettavan totta, että noinhan se näyttäisi olevan.)

Meitä on kuitenkin moneen junaan, oletan.

2 kommenttia:

  1. Eiköhän se ole jokaisen oma asia, valitseeko armeijan vai ei. Jos joku asiasta häiriintyy, on se hänen oma ongelmansa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Silti täytyy aina välillä ihmetellä, keneltä muulta se vapaaehtoisen armeijaan meneminen 'on pois' kuin menijältä itseltään. :)

      Poista