Viime aikojen tapahtumiin ei lukeudu oikeastaan mitään uutta tai ihmeellistä, vaikkakin onnistuin loukkaamaan oikean nilkkani Paavo Nurmi -juoksuissa kesäkuun lopussa. Kummallista kyllä, oikeaa nilkkaa ei näin kuukauden jälkeen vaivaa yhtikäs mikään, mutta vasen nilkka tuntuu jotenkin kummalliselta. Seuraan asiaa.
Tietyllä tapaa haluan varmistaa etten varsinaisesti mokaisi kuntotesteissä, josta johtuen olen keskittynyt erityisesti juuri etunojapunnerruksiin, vatsalihaksiin, 12 minuutin juoksutestiin ja vauhdittomaan pituuteen - viimeisimpään tosin vähiten. Olen edelleenkin suhteellisen huono etunojapunnerrusten tekijä, koska tekniikkani ontuu, mutta ehdin ehkä tehdä asialle jotakin. Cooperilla porskutan edelleenkin tuloshaarukalla 2800-3000 metriä. Vatsalihasten toistomäärään minuutissa olen tyytyväinen, mutta vauhditonta pituutta täytyy luultavasti vähän tsempata. Yleistilanne hyvä.
Viimeisin diabeteslääkärin vastaanottoni ajoittuu toukokuun lopulle; itse asiassa se oli juuri päivää ennen Hämeenlinnan valintatilaisuutta. Silloin HbA1c-tulos (pitkäaikaisverensokeri) oli 6,9%, paino 60 kiloa ja pituus 173 senttiä. Jos HbA1c on lokakuussa lähes sama, olen oikein tyytyväinen tilanteeseeni.
Seuraavaksi aion etsiä tai värkätä lämpöpakkauksen tai -pussin insuliinikynille talvipakkasia ajatellen. Vanha kun näet katosi ja insuliini kun laimenee jäätymisen myötä.
Jotkut ihmiset ovat muuten yhä sitä mieltä, että naisen vapaaehtoisuus on heiltä itseltään jotenkin pois. Ei siis mitään uutta kotirintamalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti