sunnuntai 23. joulukuuta 2012

STJ-15

Ajan kulumista ei voi estää, joten sattuipa tässä tänään pienehkö tajuaminen, että palvelukseenastumispäivään on enää rapeat kaksi viikkoa aikaa. (Puolustusvoimat lähetti mulle ihan omalla nimellä Ruotuväenkin, jeeeeeee.)

Asioita, joita olen pähkäillyt viime aikoina:

1) Juna vai bussi: olen tällä hetkellä kallistumassa bussiin, koska ei noista junista ihan oikeasti tiedä... sori, VR. (Joo, en ole saamassa autokyytiä Riihimäelle ainakaan näin aluksi, ja käytössäni oleva auto menee joksikin aikaa "hoitoon" mummolaan päivää ennen kuin lähden.)

2) Apteekki ei suostu luovuttamaan ns. kertakäyttö-Humalogeja kuin aikaisintaan 19. tammikuuta, koska ovat antaneet aiemmin tarpeeksi ampulleja metallikynää varten. Humalogin resepti uusittiin syksyllä, mutta täytyy odottaa tuohon sanottuun ajankohtaan asti siitä huolimatta, blääh. Oikeastaan kyse on tässä asiassa lähinnä mukavuudesta, koska kun kertakäyttökynä loppuu, sen voi yksinkertaisesti nakata roskiin ja ottaa uuden samanlaisen käyttöön. Metallikynässä ampullin loppuessa täytyy se vaihtaa ja tätä varten siksi muistaa varata täysi ampulli mukaan kyseistä vaihtamissaumaa varten.

Niin joo, metallikynä on myös metallisuudestaan huolimatta mahdollista paskoa täysin hajalle ("kokeiltu" on), eikä sitä varten saa terveyskeskuksesta varaversiota, koska se on kuulemma niin kallis (tai en ainakaan itse ole saanut), mutta toista kertakäyttökynää voi helposti kuljettaa mukana hätävarana, koska ne haetaan apteekista viiden kynän pakkauksissa. Anyways, ehkä pystyn elämään tämän asian kanssa 19. tammikuuta asti, öhöh.

3) Mitä mukaan aluksi? Oikeastaan lista on aika selviö, mutta katson asiaa tarkemmin ensi viikolla. Oma tekninen kerrasto on tällä hetkellä vakaassa harkinnassa, koska sitä on lämpimästi suositeltu talvella lähteville.

Seuraavaksi vastaus usein kysyttyyn kysymykseen: "Miksi astut palvelukseen tammikuussa etkä heinäkuussa?

Joo, se on kyllä jännä kysymys se, kun ottaa huomioon että koska en saanut valita palveluspaikkaani ja koska olen kiintiöiden ulkopuolinen, olin vapaa valitsemaan palvelukseenastumisajankohtaniysin vapaasti ja täten olisin voinut lähteä jo erässä II/12.

Ensinnäkin ajattelin erän II/12 tulevan "liian nopeasti", koska Hämeenlinnan valintatilaisuus oli toukokuun viimeisenä päivänä ja II/12 astui palvelukseen jo reippaan kuukauden päästä ko. tilaisuudesta. Toisekseen vain jostain syystä orientoiduin erää I/13 varten, koska tammikuu kiinnosti enemmän. Useimmathan haluavat juuri heinäkuun erään, koska kesä ja opiskelujen rytmitys. En henkilökohtaisesti ole koskaan ottanut stressiä opiskelemisesta ja koska opiskelupaikka napsahti heti tänä vuonna ylioppimisen jatkoksi, asioiden pitäisi olla hyvällä mallilla ja niitä pystyy vaivattomasti jatkamaan kun sen aika taas on. (Olen muuten myös enemmän talvi-ihminen, joten tällä haavaa tammikuu on itselleni paljon luontevampi palvelukseenastumisajankohta kuin heinäkuu.) Toivon mukaan tämä selityslitaniani selvensi edes jonkin verran.

Sanovat, että tammikuusta olisi tulossa vähäluminen. No, tällä hetkellä lumen puutteesta ei ole huolta. Toivotan tällä erää hyvää joulua ja palaan linjoille viimeistään tammikuun alussa.

2 kommenttia:

  1. Moikka! Täällä toinen Riihimäelle nyt seitsemäs päivä palvelukseen astuva nainen. Oon ymmärtänyt että oot jostain turun seudulta? Itse asun turussa ja käyn edelleen taistelua bussin ja junan välillä. Nyt kun noita aikatauluja on tullut oikein urakalla ihmeteltyä, niin juna vaikuttaa aikataulultaan paremmalta vaihtoehdolta. Kumpaan sinä lopulta olet päätynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva tietää että muitakin naisia on tältä suunnalta Riksuun tulossa. Asun Loimaalla (Mellilässä) ja näillä näkymin aion hypätä klo 11 bussiin Kosken Tl tienhaarasta (Teboilin pysäkki), koska se tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta mm. suorasta yhteydestä johtuen. :)

      Poista