Maanantaina 22. heinäkuuta TJ-lukema näytti 150 aamua ja torstaina 25. heinäkuuta tuli kuluneeksi 200 päivää palveluksen aloittamisesta. Huh ja huh, sanon vaan. Riihimäen kipakka talvi on hiljalleen kuin lipuen vaihtunut Saaristomeren kesähelteisiin Suomen Turussa. Tästä huolimatta vielä on kesää jäljellä ja aamujakin 141. Tällä hetkellä olen kuudennen turkulaisen palvelusviikkoni puolivälissä ja voin jo tässä vaiheessa tuoda esille muutamia havaintojani esimerkiksi Maavoimien ja Merivoimien välillä; molemmilla on puolensa.
Maavoimissa korostuu suurimman puolustushaaran asemasta johtuen sotilaskuri, koska joukkotuotanto ei voi toimia ilman etteikö suuria massoja pystyttäisi johtamaan ja käskemään organisoidusti - siksi on tärkeää painottaa sotilaskuria, jotta suuri koneisto pystyisi toimimaan. Merivoimat pienimpänä puolustushaarana ei niinkään harrasta samanlaista "pilkunviilausta", koska täällä eri tehtäviin ei kouluteta suuria määriä kuin liukuhihnalta. Ero on lähinnä siinä, että on eri asia johtaa ja käskeä pataljoonallista jääkäreitä metsäisessä maastossa kuin johtaa sota-alusta, jonka toiminta riippuu jokaisen yksittäisen laivamiehen omasta yksittäisestä tehtävästä. Rannikolla ja merellä toimintaympäristö on myös varsin erilainen korpimetsään tai vastaavaan verrattuna, joten tietynlainen vapaamuotoisuus on parempi toiminnan onnistumiselle.
Maavoimissa puolet palvelusajastani palvelleena olikin lähes hämmentävää siirtyä Merivoimiin. Jotkin käytännön asiat, kuten ojentaminen tai luvun ottaminen tehdään aivan päinvastoin, eikä sotilaallista käytöstäkään vaadita niin sotilaallisesti kuin Maavoimissa. Kantahenkilökunta ei ole varsinaisesti kiinnostunut siitä muistaako oikeastaan kukaan tervehtiä tai onko varustus täysin kunnossa tai joukon kesken edes aivan samanlainen. Olen tietenkin nohevana alikersanttina ollut vaatimassa ja korjaamassa asioita sellaisiksi kuin niiden kuuluisi olla (niin kuin armeijassa on tapana), mutta Merivoimissa Yleisen Palvelusohjesäännön korrektiin tulkitsemiseen on suhtauduttu varsin kepeästi jo ilmeisen pitkään - vaikka sitä pitäisi noudattaa. *kröhöm*
Saaristomeren Meripuolustusalue ei perinteisesti ole saanut alokkaita, kuten ei nytkään heinäkuun kahdeksantena, jolloin Merivoimien kaikki II/13-erän alokkaat ruotsinkielisiä lukuunottamatta aloittivat palveluksensa Suomenlahden Meripuolustusalueella Kirkkonummen Upinniemessä. Tähän kuitenkin on tapahtumassa korjausta jo kolmen viikon päästä, jolloin osa jo silloisista matruuseista saapuu meidän johtajien iloksi niin tänne Turun Rannikkopataljoonaan kuin laivoillekin.
En tiedä kuinka moni pääsee tai joutuu johtamaan vanhaa miehistöä johtajakautensa alkupaloiksi, mutten ainakaan itse voi väittää sitä aivan helpoimmaksi hommaksi näin heti alkuun. SMMEPA:n ns. vanha miehistö oli jonkin aikaa ilman johtajia vanhan erän johtajien kotiuduttua juhannuksen maissa, joten eräänlainen "rappio" ja sotilaallisuuden mahalasku ehtivät laskeutua ainakin Rannikkopataljoonaan. Koska Merivoimat, homma on pitänyt tietenkin lyödä aivan läskiksi alkaen esimiehelle avautumisesta päättyen aivan selkeään niskurointiin. Ainoa mikä oikeastaan auttaa on järkkymättömänä pysyminen, koska muutoin perseily vain jatkuu pahempana. 8,5 kuukauden matruusit ja ylimatruusit kotiutuvat jo syyskuussa, mutta ehtivät olemaan jonkin aikaa uusien matruusien kanssa. Uusia on yleensä helpompi johtaa, mutta vaarana on vanhempien huono esimerkki. Se jää kuitenkin vielä nähtäväksi.
Johtajakäyttäytymisestä sananen. Ainakin Riihimäellä AUK:ssa painotettiin selkeitä käskyjä ja kiroilun sekä epäasiallisuuksien välttämistä (koska ne vievät pohjaa minkäänlaiselta auktoriteetilta ja ovat muutenkin epäasiallista käytöstä). Tähän mennessä olen saanut kuulla mitä ihmeellisimpiä käskymuotoja, jotka jotkut muistuttavat etäisesti käskyjä mutta jotka kaikki lopulta vain aiheuttavat hämmennystä niin miehistössä kuin muissa johtajissakin. Johtuneeko siitä että alikersantit saapuivat tänne neljästä eri aliupseerikoulusta ja upseerikokelaat vielä Reserviupseerikoulusta, mutta toivottavasti käskyrungot tulevat vielä sulavoitumaan näin yleisesti - ainakin viimeistään uusien matruusien saavuttua. Toivottavasti tänne tulisi muitakin naisia, koska olen tällä hetkellä Turun Rannikkopataljoonan ainoa naispuolinen varusmies. :D
.jpg)
Mielestäni on asiallista vaatia YlPalvO:n ja yksikön sisäjärjestysohjeen mukaisia asioita, vaikka Merivoimissa ollaankin. Joillekin se tuntuu olevan vaikeaa, eikä joidenkin johtajien vastuun välttely tai muu yleinen välinpitämättömyys ainakaan auta asiaa. Eräs paikoittain toistuva tapaus joka ainakin itseäni ottaa joka kerta päähän on ollut se, että lomille lähtöä ei toteuteta kunnolla. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että juurikin komppanian valvojana toimiva alikersantti ei käske siivouspalvelua tai jos käskee, sitä pidetään viisi minuuttia eikä siisteyden tilaa edes tarkasteta - koska tärkeintä on päästä mahdollisimman nopeasti lomille. Toisinaan lomatarkastuksessa varustus on joillain taistelijoilla vaillinainen, jopa törkyinen, eikä johtavaa alikersanttia kiinnosta - koska tärkeintä on päästä mahdollisimman nopeasti lomille. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että esimerkin toiminta on aivan jumalattoman surkeaa ja huonoa. Tätä ei tosin tapahdu omilla valvojaviikoillani, mutta joudun todistamaan sitä toisinaan jonkun muun ollessa vetovastuussa. Ei näin, ei todellakaan näin. Hyi ja yäk.
Sen että ollaan samaa saapumiserää nykyisen miehistön kanssa, ei pitäisi vaikuttaa esimies-alainen-asetelmaan, koska se on varsin välttämätöntä sotalaitoksen toimimiseksi. Natsittaa ei tarvitse eikä omia natsoja erikseen korostaa, mutta toisaalta miehistön ei pitäisi antaa hyppiä silmillekään miten sattuu. Muistan omalta aliupseerikurssiltani samassa tuvassa majailleet vanhemman erän naisalikersantit, jotka sottasivat minkä ehtivät ja vaativat oppilaita siivoamaan omat selkeät sotkunsa omia natsojaan korostaen, vaikkeivat edes olleet esimiehiämme. Joka tapauksessa kahden ääripään välillä tasapainottelu on varsin vaikeaa.
Parhaita juttuja SMMEPA:lla tähän mennessä ovat olleet enemmän tai vähemmän koulutushaaraani liittyvät hommat, joita olen päässyt Sotasatamassa tekemään. Kesälomakausi tietenkin vähän haittaa, joten äksöniä ei ole vielä tässä kohtaa ihan joka päivä, mutta syksyä kohden tekemistä pitäisi tulla enemmän. Ainakin saaristoon pääsee hääräämään vielä moneen otteeseen; tähän menneessä Gyltö ja Utö ovat tulleet tutuiksi. Komennuspaikkani Sotasatamassa on mitä parhain ehkä siksi, että siellä ei juuri muita varusmiehiä ole ja kantahenkilökunta on rentoa mutta reipashenkistä.
Joskus en edes muista olevani diabeetikko, koska sen hoitaminen sujuu niin huomaamatta ainakin nykyään. Merivoimilla ei ole ollut mitään ongelmaa suhtautua asiaan ja se on hyvä. Elokuun lopulla on ainakin kolmas diabeteslääkäri vaaditusta neljästä käynnistä, joten sillä mennään tällä erää.
Lopuksi lyhyt tukka.
Joo nih, kattellaan!
