3.4.-18.6.2013 oli sitä sekavaa aikaa, kunnes...
19.6.2013 meidät ylennettiin ALIKERSANTEIKSI.
Aliupseerikurssi on nyt siis päättynyt, eikä paluuta niin sanottuun "entiseen" enää ole. Kurssijuhlaa juhlittiin viimeisen viikon maanantaina Upseerikerholla rennoissa tunnelmissa, eikä mitään suurempia häiriöitäkään ilmaantunut. Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan pestistä taisin selviytyä ihan mukavasti; ainakaan en hajonnut eikä mikään mennyt omista toimista johtuen päin mäntyjä. :)
Virallinen ylentämistilaisuus ja -kahvit pidettiin muonituskeskuksessa keskiviikkona 19. kesäkuuta, jolloin Etelä-Suomen Viestipataljoonan Aliupseerikoulusta ylennettiin alikersanteiksi 84 oppilasta. Oli muuten suht siistiä kätellä rykmentin komentajaa, joka ojensi kaikille myös kurssitodistuksen ja AUK:n ristin! 109 päivää sitä kesti, mutta tässä se nyt sitten on: kurssitodistus, mustakultainen leijonaristi ja kaksi kultaista väkästä jääkärilaatassa. Pikkuisen totuttelun jälkeen "Oppilas Nönnönnöö" muuttui luontevasti "Alikersantti Tötterströmiin", mutta sitä se reilut 100 päivää teettää ettei totutuista tavoista ihan heti päässyt irti.
Asentajalinjalla oli kova hinku saada käteen komennustodistuksensa, vaikka komennuspaikat oli kerrottu ja päätetty jo melkein kaksi viikkoa ennen ylennyksiä. Allekirjoittaneen komennuspaikka loppupalveluksen ajaksi on lyhykäisyydessään seuraavanlainen: joukko-osasto vaihtuu Saaristomeren Meripuolustusalueeseen ja sieltä Turun Rannikkopataljoonan Huolto- ja Kuljetuskomppaniaan. Suunnaksi tietty Suomen Turun Pansio. Tämän myötä puolustushaara vaihtuu Merivoimiin ja meikäläisen myötä diabeetikkoja on palvellut kaikissa Puolustusvoimien puolustushaaroissa, eli Maa-, Meri- ja Ilmavoimissa. Otin asian vastaan ihan hyvillä mielillä, kun nyt lomamatkakin pienee 115 kilometristä vaivaiseen 55 kilometriin per suunta.
Aliupseerikurssin päättymisen jälkeen suurin osa (no ainakin asentajat) pääsi nauttimaan pitkästä juhannusvapaasta, jota kesti torstaista sunnuntaihin. Nyt kun kurssi on päättynyt, kukin jakaantuu taholleen. Komennustodistukseni mukaisesti ilmoittauduin maanantaina 24. kesäkuuta Turun Rannikkopataljoonan Huolto- ja Kuljetuskomppanian vääpelille ja siitä lähtivät rullaamaan palvelukseni silloiset 178 aamua.
Aluksi tietenkin haettiin varusvarastolta varusteet, jotka jokseenkin poikkeavat siitä mihin olin Viestirykmentissä Riihimäellä tottunut. Poolo- ja t-paitoja on hieman vähemmän kuin aiemmin, mutta varusvaihtoon pääsee etenkin alikersanttina melkein joka päivä, jos tarvetta on. Palvelus- ja lomapukuna toimivat edelleen M05:t kertaa kolme, vaikka joku ehti pelottelemaan M91:llä. Toiset varsikengät ovat valitettavasti M91:t, jotka ovat varsikenkään M05 tottuneelle kamalat ja jalkaa tukemattomat kampurat, joihin kai tottuu ajallaan. (Onneksi sain Maavoimista mukaani yhden parin M05:ttä, huh!) Taisteluliivi on täällä tietenkin klassinen M85 reppua myöten, joita en toivo pääseväni käyttämään missään vaiheessa. *kröhöm*
Loppujen lopuksi ja kaikeksi onneksi lähes kaikki varusteet, joissa mallikysymys tulee esille, ovat mallia 05. Pakin kohdalla sattui jopa niin, ettei se enää omalla kohdallani ole legendaarista vuosimallia 1939, vaan jopa 1967! ...lusikkahaarukka näyttäisikin olevan yhä M39... Ase vaihtui myös parikymmentä vuotta uudempaan (1993), mutta en tiedä pääsenkö/joudunko ampumaan sillä tehtävästäni johtuen kertaakaan loppupalvelukseni aikana. Toisaalta en ole koskaan henkilökohtaisesti törmännyt mihinkään täyspaskaan Puolustusvoimien materiaaliin (paitsi ehkä kevyen kertasingon harjoitusversioihin...), mutta ilmeisesti tavara on kestävää kun on kerran Talvisodastakin selvinnyt (vrt. meikäläisen ex-pakki ja nykyluha).
Merivoimista johtuen jouduin antamaan Maavoimien M05 TST-repun pois ja sain tilalle lomakassin lomia varten. Villapaita vaihtui vihreästä tummansiniseen ja olkapoletit viestin violeteista merellisen(?) mustiin. Merivoimien extravarusteena on jonkinlainen musta kauluri, ja pipo ja karvalakitkin ovat mustia. Juuri kun Maavoimien vihreä baretti oli särmääntynyt oman pääni mukaiseksi, jouduin vaihtamaan sen jo uuteen tummansiniseen ankkuribarettiin. Sääli sinänsä, mutta vihreän baretin lunastin kuitenkin hyllylle pölyttymään, vaikken sitä tätä nykyä saakaan enää käyttää.
Turusta ja Merivoimista palveluspaikkana voisi sanoa myös jotain näin yleisesti. Merivoimia pilkataan muiden puolustushaarojen toimesta osin syystä ja osin syyttä. Oman tähänastisen näkemykseni perusteella voinen sanoa, että kuri ei ole aivan samantasoista siellä perusjantteritasolla mitä Maavoimissa, mutta toisaalta taas Merivoimilla pienimpänä puolustushaarana on tarjota paljon enemmän erikoistehtäviä, joihin tarvitaan osaavia tekijöitä eikä mitään haihattelijoita.
Turku on itselleni tuttu kaupunki, vaikken tätä ennen Pansiossa ollut kauheasti vieraillut. Pansiosta matkaa keskustaan on noin seitsemisen kilometriä ja iltalomille pääsee oikeastaan joka ilta, ellei merkittyä iltaohjelmaa yhtäkkiä ilmaannu. Varuskunta on aitaamaton ja lähimmälle bussipysäkille on suunnilleen 100 metrin kävelymatka. Viestirykmentissä palvellessani luulin palvelevani hyvin pienessä joukko-osastossa, mutta Saaristomeren Meripuolustusalue on vielä pienempi, mikä on oikeastaan oikein mukavaa. Sotilaskoti ja kuntosalikin ovat jostain syystä HKK:n alakerrassa, joten niitäkään ei ole etäisyydellä pilattu.
Pansion sotasatama on myös varuskunnan välittömässä läheisyydessä laivoineen päivineen. Sinne ei Rannikkopataljoonan varusmiehillä näin pääsääntöisesti ole asiaa, paitsi että oma komennuspaikkani on juurikin sotasatamassa, josta käsin olen osana Puolustusvoimien ja etenkin Merivoimien tietoliikennehuoltoa SMMEPA:n toimialueella. Hyviä hommia 347, siis!
Pidän muuten paikallisesta muonituskeskuksesta hyvin paljon, koska se on nätisti sisustettu ja sieltä saa usein kahvirahkaa sekä lämpimiä sämpylöitä. :)
Palailen blogisfääreihin taas kun kerkeilen.
Kattellaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti