7.1.-14.2.2013 oli sitä sekavaa aikaa, kunnes...
15.2.2013 meistä tehtiin VIESTIMIEHIÄ.
Seuraavaksi tapahtuu seuraavaa:
- P-kauden loppuun saattaminen
- AUK:uun lähtijöiden julkistaminen
- Muuta sekalaista
Kattellaan!
maanantai 18. helmikuuta 2013
Sellanen ol' valapäivä!
TJ kirjoitushetkellä 304.
Seuraavaksi tapahtuu seuraavaa:
- P-kauden loppuun saattaminen
- AUK:uun lähtijöiden julkistaminen
- Muuta sekalaista
Kattellaan!
Seuraavaksi tapahtuu seuraavaa:
- P-kauden loppuun saattaminen
- AUK:uun lähtijöiden julkistaminen
- Muuta sekalaista
Kattellaan!
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Laukaus, laukaus, sarrrrrrrja!
TJ kirjoitushetkellä 312.
Alokasleiri takana muutaman mutkan kautta, mutta takana kuitenkin. Leiri siis alkoi tiistaina 29.1., mutta komennuksesta johtuen pääsin siihen osalliseksi vasta keskiviikkona aamupäivällä. Kävin varmuuden vuoksi näyttämässä vasenta rannettani varusmieslääkärillä, koska olin ottanut siihen hiukan osumaa edellisviikon maastoharjoituksessa. Tarjottiin VMTL:ää, mutta kieltäydyin siitä ja tyydyin tukisiteeseen sekä särkylääkkeeseen. Olen ajatellut ottaa vapautuksia vasta ihan oikeista vammoista ja/tai sairastumisista, joten ei kiitos.
Leirille oli järjestetty tavanomaista tetsauskoulutusta, jonka lisäksi myös etenemistä ja partioiden toimintaa päästiin käsittelemään. Yöksi oli ennustettu hälytyksiä, joita sitten tulikin muutamaan otteeseen. Hälytykset olivat oikeastaan aika hauskoja, vaikka joitakin ne tietenkin harmittivat unen jäädessä vähemmälle. Sinä yönä ei tosin näkynyt ketään tavoittelemassa tuliasemiamme, mutta kuulimme niin konekivääritulen kaukaisen kaiun kuin "tykistötulen" jysäykset suoja-asemamme maastossa. Iso reppuni (sitä ei saa sanoa rinkaksi, vaan isoksi repuksi) oli jostain syystä koko leirin ajan jossain piilossa, joten nukuin ilman makuupussia ja -alustaa, mikä ei tosin itseäni liiemmin haitannut. Keskiviikkoiltana oli muuten myös kenttähartaus.
Torstaipäivän pääteemana oli taistelijan tutkinto, joka käsitti kaksi rataa: taistelijan perustaidot ja asekäsittelyn. Sinä päivänä päästiin myös kokeilemaan suojanaamarien tiiveyttä kaasuteltassa (jonne oli viritetty kyynelkaasupanokset tiiveyden huonoudesta ilmoittamaan). Oman naamarini oli ilmiselvästi tiivis, koska pystyin konttaamaan teltan ympäri ilman mitään reaktiota kaasusta.
Taistelijan tutkinto suoritettiin yksin liikkuen. Perustaitoja testattiin muun muassa suojeluvaroitus- ja hälytys-, ensiapu- sekä tunnussanarasteilla. Asekäsittelyrata puolestaan käsitti rynnäkkökiväärin käyttöön, purkuun ja puhdistamiseen keskittyvät rastit sekä kevyen kertasingon, telamiinan kuin käsikranaatinkin käsittelyrastit. Jälkimmäinen rata meni omalta osaltani yllättävän loistavasti, sillä sain ainakin neljästä rastista täydet pisteet. (Molemmat radat kattoivat kuusi rastia kumpainenkin.) Perustaitorata meni kuitenkin myös ihan siedettävästi.
Illalla piti olla luvassa vielä johtajatehtävärata, mutta siihen en päässyt lainkaan osallistumaan: jouduin lähtemään takaisin varuskuntaan kuulotarkastukseen muutaman epäonnisen vahinkolaukauksen (räkäpää) vuoksi. Harmitti, koska rata jäi väliin ja seuraavana päivänä oli vuorossa vielä RK7-ammunat, mutta käsky on käsky. Kuuloni testattiin iltamyöhällä ja onnekseni se oli suhteellisen mallillaan: se oli tipahtanut kuuloluokka II:n yläpäästä ainoastaan sen alarajoille, muttei kuitenkaan kuuloluokka III:een. Oikean korvani kuulotaso oli viikon verran suhteellisen alhainen ja se soi jonkin aikaa, ja korvissa tuntui eräänlaista särkyä, mutta asiat hoituivat ajan kanssa ja jonkin pahanmakuisen korvasärkylääkkeen voimin. Ei pysyvää kuulovauriota siis, mutta RK7:ään en päässyt saamastani kolmen päivän ampumakiellosta johtuen osallistumaan.
Perjantaina meitä oli kasarmilla pitkälle toista kymmentä joukkueestamme vailla tärkeämpää tekemistä, kun muut olivat suorittamassa ammuntoja. Emme päässet kuitenkaan täysin kuolemaan tylsyyteen, sillä joukkueen tavarat lähetettiin aamupäivällä takaisin varuskuntaan, joten pääsimme purkamaan niitä. Syystä että kuulotasojemme herkkä tila, saimme määräyksen suojata kuulomme purku-urakan ajaksi, ettei mahdollinen kaminoiden räminä tai muu äkillinen melu vahingossakaan aiheuttaisi lisää kuulon laskua. Hmm, jep. Tavarat saatiin parissa tunnissa kondikseen ja siihen mennessä muut alkoivat jo palailemaan leiriltä. Lomille emme päässeet vielä sinä päivänä, koska lomille ei saa turvallisuussyistä päästää vielä harjoituksen loppumispäivänä. Pääsimme lähtemään siis lauantaina heti aseiden puhdistuksen ja tupakaappien siisteystarkastuksen jälkeen jo puolilta päivin.
Komppaniallamme oli lomaa maanantaihin saakka, koska meille oli määrätty komppaniahölli, joten viikonloppuvapaamme oli tällä logiikalla melkeinpä pidempi kuin normaalisti (syystä että aikaisempi lomillelähtö, mutta silti normaali paluuaika, eli kello 23:00).
Päivärahat nousivat indeksikorotuksen johdosta 1.2., josta johtuen pääsimme juhlimaan asiaa tiistaisilla suksisulkeisilla ja niiden jälkeisellä hiihtomarssilla (12 km). Hiihtosulkeiset olivat mitä olivat, mutta marssi olikin paljon mielenkiintoisempi. Sain sillä kertaa viritettyä siteeni optimaalisiksi, jolloin ne pitivät talvikumisaappaat sopivan tiukasti kiinni Valtion Virallisissa Lankuissa. Sauvat ja etenkin sukset olivat sillä kertaa varsin sopivan mittaiset. Syystä jota emme tiedä, marssivarustukseemme kuului sillä kertaa vain rynnäkkökivääri ja päiväreppu, kun taas 1. Joukkueella siihen kuuluivat lisäksi myös tetsari ja kypärä. Joo-o.
Hiihtomarssin vauhti ei varsinaisesti päätä huimannut, mutta reitti sitäkin enemmän. Kun on syöksynyt valtion suksilla muun muassa jyrkässä alamäessä, umpihankipöpelikössä ja risuisessa taimikossa, voi sanoa hiihtäneensä. Marssi oli lopultakin ihan siedettävä, tai ainakin pakkilounas oli maukas.
Keskiviikkona lähdimme ampumaradalle suorittamaan ampumataitotestiä, jota jo RK7:n ohella oli harjoiteltu. En ollut harjoittelemassa, mutta ammuin silti 6/12 - en kuntsarin veroisesti, mutta ainakaan en joudu sitä uusimaan. Uujea! Oheiskoulutuksena meillä oli etenemistä, symmetristä ampuma-asentoa ja KES-partion toimintaa. (Koin positiiviseksi sen, että alikersantti kehui syöksymis- ja ryömimisvauhtiani. xD)
Torstaina ei tapahtunut mitään ihmeempiä, eikä siitä ole mitään varsinaista kerrottavaa. Aika tyhjä ja tylsä päivä, ei juurikaan sykkimistä. Turvallisuuspolitiikan oppitunti nyt lähinnä. Perjantai oli kuitenkin virkistävämpi ja nopeatempoisempi päivä. Pääsimme kokeilemaan nassejuoksua, mikä käytännössä tarkoitti juoksentelua Valtion Virallisessa Verryttelyasussa ja suojanaamarissa. Suojanaamari päässä juoksemisessa tärkeää on hengittää oikein, jotta jaksaa juosta eikä kuukahda ihan heti. Juoksun jälkeen oli vielä lihaskuntoa ja venyttelyt. Kokemus tämäkin.
Perjantaina pääsimme myös uimaan, mikä tarkoitti uimataitotestin (= pystyy uimaan yhtäjakoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selkää) suorittamista Riihimäen uimahallissa. Kaikki pääsivät testistä läpi ja ehdimme myös saunoa tovin. Palattuamme varuskuntaan käskettiin lihaskuntotestin rästijöitä valmistautumaan. Asia koski myös minua, koska en maanantaina ollut paikalla sitä tekemässä. Vauhditon pituushyppy meni miten meni, mutta ylsin siinä kaiketi tyydyttävälle tasolle. Ylikersantti sai tämän jälkeen päähänsä teetättää punnerrukset ja vatsat ulkona lumihangessa syystä että ilma on siellä happirikkaampaa. Ulos mars. Vatsoissa saavutin hyvän tuloksen ja punnerruksissa kiitettävän. Lopputulokseen olen tällä erää ihan tyytyväinen ja onpahan testi nyt pois alta.
Pääsimme perjantaina jälleen kerran viikonloppuvapaille ja takaisin suuntaamme sunnuntaina. Hain perjantaina myös palveluslasini mallia "mustavihreä väkäsellinen nörttimalli". Ihan kivat sangat -80% -osastolta valituiksi, eikä nyt tarvitse pelätä omien lasien puolesta. Perjantaina 2. Joukkue kutistui hieman alle puoleen alkuperäisestä koostaan, sillä suurin osa joukkueestamme lähti Lahteen hakemaan niin moottori-AU-, CE-, pasi- kuin sirrakuskioppeja. Maanantaina saamme kuitenkin lisävahvistusta 1. Joukkueen ei-SPOL-taistelijoista.
Ensi viikolla keskitytään erityisesti tulevaan sotilasvalaan, joka pidetään Viestirykmentissä perjantaina 15.2., jolloin meistä alokkaista tehdään viestimiehiä. Nyt ovat siis meneillään viimeiset päivämme mortteina, huh! Valan jälkeisellä viikolla me loput 2. Joukkueesta saamme tietää jatkosijoituspaikkamme, eli kuka lähtee aliupseerikouluun ja kuka ei, sekä kuka koulutetaan mihinkin tehtävään. 1. Joukkue eli sotilaspoliisit aloittavat jo huomenna maanantaina kolmiviikkoisen miehistökurssinsa, jonka päätteeksi valitaan SPOL-AUK:uun lähtijät ja ne jotka sijoitetaan taisteluläheteiksi SPOL-tehtävien sijaan.
Itse kuitenkin jännitän valan jälkeistä viikkoa eniten, jota ennen pääsen kuulemma ottamaan osaa johtajatehtäväradan uusintakierrokselle - jes!
Koht sitä ollaan viästimiähii, joo nih. Kattellaan!
Ps. Armeijalenssu on aika räkäinen ilmiö. Hyh.
Pps. Täysvarustarkastus on toisinaan tarpeetonta murhaa.
Ppps. Karpaloleipää!
Alokasleiri takana muutaman mutkan kautta, mutta takana kuitenkin. Leiri siis alkoi tiistaina 29.1., mutta komennuksesta johtuen pääsin siihen osalliseksi vasta keskiviikkona aamupäivällä. Kävin varmuuden vuoksi näyttämässä vasenta rannettani varusmieslääkärillä, koska olin ottanut siihen hiukan osumaa edellisviikon maastoharjoituksessa. Tarjottiin VMTL:ää, mutta kieltäydyin siitä ja tyydyin tukisiteeseen sekä särkylääkkeeseen. Olen ajatellut ottaa vapautuksia vasta ihan oikeista vammoista ja/tai sairastumisista, joten ei kiitos.
Leirille oli järjestetty tavanomaista tetsauskoulutusta, jonka lisäksi myös etenemistä ja partioiden toimintaa päästiin käsittelemään. Yöksi oli ennustettu hälytyksiä, joita sitten tulikin muutamaan otteeseen. Hälytykset olivat oikeastaan aika hauskoja, vaikka joitakin ne tietenkin harmittivat unen jäädessä vähemmälle. Sinä yönä ei tosin näkynyt ketään tavoittelemassa tuliasemiamme, mutta kuulimme niin konekivääritulen kaukaisen kaiun kuin "tykistötulen" jysäykset suoja-asemamme maastossa. Iso reppuni (sitä ei saa sanoa rinkaksi, vaan isoksi repuksi) oli jostain syystä koko leirin ajan jossain piilossa, joten nukuin ilman makuupussia ja -alustaa, mikä ei tosin itseäni liiemmin haitannut. Keskiviikkoiltana oli muuten myös kenttähartaus.
Torstaipäivän pääteemana oli taistelijan tutkinto, joka käsitti kaksi rataa: taistelijan perustaidot ja asekäsittelyn. Sinä päivänä päästiin myös kokeilemaan suojanaamarien tiiveyttä kaasuteltassa (jonne oli viritetty kyynelkaasupanokset tiiveyden huonoudesta ilmoittamaan). Oman naamarini oli ilmiselvästi tiivis, koska pystyin konttaamaan teltan ympäri ilman mitään reaktiota kaasusta.
Taistelijan tutkinto suoritettiin yksin liikkuen. Perustaitoja testattiin muun muassa suojeluvaroitus- ja hälytys-, ensiapu- sekä tunnussanarasteilla. Asekäsittelyrata puolestaan käsitti rynnäkkökiväärin käyttöön, purkuun ja puhdistamiseen keskittyvät rastit sekä kevyen kertasingon, telamiinan kuin käsikranaatinkin käsittelyrastit. Jälkimmäinen rata meni omalta osaltani yllättävän loistavasti, sillä sain ainakin neljästä rastista täydet pisteet. (Molemmat radat kattoivat kuusi rastia kumpainenkin.) Perustaitorata meni kuitenkin myös ihan siedettävästi.
Illalla piti olla luvassa vielä johtajatehtävärata, mutta siihen en päässyt lainkaan osallistumaan: jouduin lähtemään takaisin varuskuntaan kuulotarkastukseen muutaman epäonnisen vahinkolaukauksen (räkäpää) vuoksi. Harmitti, koska rata jäi väliin ja seuraavana päivänä oli vuorossa vielä RK7-ammunat, mutta käsky on käsky. Kuuloni testattiin iltamyöhällä ja onnekseni se oli suhteellisen mallillaan: se oli tipahtanut kuuloluokka II:n yläpäästä ainoastaan sen alarajoille, muttei kuitenkaan kuuloluokka III:een. Oikean korvani kuulotaso oli viikon verran suhteellisen alhainen ja se soi jonkin aikaa, ja korvissa tuntui eräänlaista särkyä, mutta asiat hoituivat ajan kanssa ja jonkin pahanmakuisen korvasärkylääkkeen voimin. Ei pysyvää kuulovauriota siis, mutta RK7:ään en päässyt saamastani kolmen päivän ampumakiellosta johtuen osallistumaan.
Perjantaina meitä oli kasarmilla pitkälle toista kymmentä joukkueestamme vailla tärkeämpää tekemistä, kun muut olivat suorittamassa ammuntoja. Emme päässet kuitenkaan täysin kuolemaan tylsyyteen, sillä joukkueen tavarat lähetettiin aamupäivällä takaisin varuskuntaan, joten pääsimme purkamaan niitä. Syystä että kuulotasojemme herkkä tila, saimme määräyksen suojata kuulomme purku-urakan ajaksi, ettei mahdollinen kaminoiden räminä tai muu äkillinen melu vahingossakaan aiheuttaisi lisää kuulon laskua. Hmm, jep. Tavarat saatiin parissa tunnissa kondikseen ja siihen mennessä muut alkoivat jo palailemaan leiriltä. Lomille emme päässeet vielä sinä päivänä, koska lomille ei saa turvallisuussyistä päästää vielä harjoituksen loppumispäivänä. Pääsimme lähtemään siis lauantaina heti aseiden puhdistuksen ja tupakaappien siisteystarkastuksen jälkeen jo puolilta päivin.
Komppaniallamme oli lomaa maanantaihin saakka, koska meille oli määrätty komppaniahölli, joten viikonloppuvapaamme oli tällä logiikalla melkeinpä pidempi kuin normaalisti (syystä että aikaisempi lomillelähtö, mutta silti normaali paluuaika, eli kello 23:00).
Päivärahat nousivat indeksikorotuksen johdosta 1.2., josta johtuen pääsimme juhlimaan asiaa tiistaisilla suksisulkeisilla ja niiden jälkeisellä hiihtomarssilla (12 km). Hiihtosulkeiset olivat mitä olivat, mutta marssi olikin paljon mielenkiintoisempi. Sain sillä kertaa viritettyä siteeni optimaalisiksi, jolloin ne pitivät talvikumisaappaat sopivan tiukasti kiinni Valtion Virallisissa Lankuissa. Sauvat ja etenkin sukset olivat sillä kertaa varsin sopivan mittaiset. Syystä jota emme tiedä, marssivarustukseemme kuului sillä kertaa vain rynnäkkökivääri ja päiväreppu, kun taas 1. Joukkueella siihen kuuluivat lisäksi myös tetsari ja kypärä. Joo-o.
Hiihtomarssin vauhti ei varsinaisesti päätä huimannut, mutta reitti sitäkin enemmän. Kun on syöksynyt valtion suksilla muun muassa jyrkässä alamäessä, umpihankipöpelikössä ja risuisessa taimikossa, voi sanoa hiihtäneensä. Marssi oli lopultakin ihan siedettävä, tai ainakin pakkilounas oli maukas.
Keskiviikkona lähdimme ampumaradalle suorittamaan ampumataitotestiä, jota jo RK7:n ohella oli harjoiteltu. En ollut harjoittelemassa, mutta ammuin silti 6/12 - en kuntsarin veroisesti, mutta ainakaan en joudu sitä uusimaan. Uujea! Oheiskoulutuksena meillä oli etenemistä, symmetristä ampuma-asentoa ja KES-partion toimintaa. (Koin positiiviseksi sen, että alikersantti kehui syöksymis- ja ryömimisvauhtiani. xD)
Torstaina ei tapahtunut mitään ihmeempiä, eikä siitä ole mitään varsinaista kerrottavaa. Aika tyhjä ja tylsä päivä, ei juurikaan sykkimistä. Turvallisuuspolitiikan oppitunti nyt lähinnä. Perjantai oli kuitenkin virkistävämpi ja nopeatempoisempi päivä. Pääsimme kokeilemaan nassejuoksua, mikä käytännössä tarkoitti juoksentelua Valtion Virallisessa Verryttelyasussa ja suojanaamarissa. Suojanaamari päässä juoksemisessa tärkeää on hengittää oikein, jotta jaksaa juosta eikä kuukahda ihan heti. Juoksun jälkeen oli vielä lihaskuntoa ja venyttelyt. Kokemus tämäkin.
Perjantaina pääsimme myös uimaan, mikä tarkoitti uimataitotestin (= pystyy uimaan yhtäjakoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selkää) suorittamista Riihimäen uimahallissa. Kaikki pääsivät testistä läpi ja ehdimme myös saunoa tovin. Palattuamme varuskuntaan käskettiin lihaskuntotestin rästijöitä valmistautumaan. Asia koski myös minua, koska en maanantaina ollut paikalla sitä tekemässä. Vauhditon pituushyppy meni miten meni, mutta ylsin siinä kaiketi tyydyttävälle tasolle. Ylikersantti sai tämän jälkeen päähänsä teetättää punnerrukset ja vatsat ulkona lumihangessa syystä että ilma on siellä happirikkaampaa. Ulos mars. Vatsoissa saavutin hyvän tuloksen ja punnerruksissa kiitettävän. Lopputulokseen olen tällä erää ihan tyytyväinen ja onpahan testi nyt pois alta.
Pääsimme perjantaina jälleen kerran viikonloppuvapaille ja takaisin suuntaamme sunnuntaina. Hain perjantaina myös palveluslasini mallia "mustavihreä väkäsellinen nörttimalli". Ihan kivat sangat -80% -osastolta valituiksi, eikä nyt tarvitse pelätä omien lasien puolesta. Perjantaina 2. Joukkue kutistui hieman alle puoleen alkuperäisestä koostaan, sillä suurin osa joukkueestamme lähti Lahteen hakemaan niin moottori-AU-, CE-, pasi- kuin sirrakuskioppeja. Maanantaina saamme kuitenkin lisävahvistusta 1. Joukkueen ei-SPOL-taistelijoista.
Ensi viikolla keskitytään erityisesti tulevaan sotilasvalaan, joka pidetään Viestirykmentissä perjantaina 15.2., jolloin meistä alokkaista tehdään viestimiehiä. Nyt ovat siis meneillään viimeiset päivämme mortteina, huh! Valan jälkeisellä viikolla me loput 2. Joukkueesta saamme tietää jatkosijoituspaikkamme, eli kuka lähtee aliupseerikouluun ja kuka ei, sekä kuka koulutetaan mihinkin tehtävään. 1. Joukkue eli sotilaspoliisit aloittavat jo huomenna maanantaina kolmiviikkoisen miehistökurssinsa, jonka päätteeksi valitaan SPOL-AUK:uun lähtijät ja ne jotka sijoitetaan taisteluläheteiksi SPOL-tehtävien sijaan.
Itse kuitenkin jännitän valan jälkeistä viikkoa eniten, jota ennen pääsen kuulemma ottamaan osaa johtajatehtäväradan uusintakierrokselle - jes!
Koht sitä ollaan viästimiähii, joo nih. Kattellaan!
Ps. Armeijalenssu on aika räkäinen ilmiö. Hyh.
Pps. Täysvarustarkastus on toisinaan tarpeetonta murhaa.
Ppps. Karpaloleipää!
maanantai 28. tammikuuta 2013
Syöksyen eteenpäin!
TJ kirjoitushetkellä 325.
Kolmas viikko paketissa ja neljättä aloitellaan. Normaalisti olisin palannut rykmenttiin jo eilisiltana, mutta enpäs palannutkaan, sillä olen tämän ja huomisen päivän komennuksella. Komennuksen syynä ovat laboratorio- ja lääkärikäynti diabetekseen liittyen, minkä jälkeen paluu tiistaina Riihimäelle klo 23 mennessä. Aluksi luulin (koska asiasta ei ollut tarkemmin ohjeistettu) joutuvani käyttämään HL-päiviäni kontrollikäyntejä varten, mutta tarkemman tutkimuksen tuloksena sain kuulla että ne kaikki tulevat hoitumaan komennuksen kautta. Huhheijaa!
Kolmannella viikolla ollaan edetty sulkeisissa jo aseotteisiin, jotka ainakin 2. Joukkueelta ovat luonnistuneet erittäin hyvin. Pakkilounaita ei enää ole tavan vuoksi, vaan ainoastaan leirien ja maastopäivien yhteydessä, jollainen jälkimmäinen meillä olikin viikon ohjelmassa. Kyseisenä maastopäivänä harjoiteltiin niin normaalia syöksyntää KUIN suksilla syöksyntää. Jälkimmäistä en kommentoi, kuten en kommentoi valtion suksiakaan. (Kröhöm.) Muuten mukavaa, kuten olivat myös etenemisharjoitukset sekä hyökkäys- että puolustuskoulutus. Syöksyminen on oikeastaan aika hauskaa, kunhan ei pelkää mustelmia tai umpihankeen uppoutumista.
Viikon kuluessa tutustuimme myös kranaatteihin ja niiden oikeaan heittotekniikkaan, kevyeen kertasinkoon sekä telamiinan asentamiseen. RK7-ammuntojen kuivaharjoitteluakin on ollut ohjelmassa. Perjantain teemana oli (oma ehdoton suosikkini <3) suojelukoulutus, joka ei lainkaan tunnu shaisselta, jos asenne on oikea. Uudet nasset ovat oikein mukavia ja sadepuvun oppii tunkemaan tetsariin nopeasti aika pian. Suojelulääkinnässä tehtiin taistelijaparille paineside nasse päässä ja huuhdeltiin joko omaa tai kaverin silmää vedellä kuvitellun taistelushaissen jäljiltä.
Neljäs viikko tulee kulumaan lähes kokonaan taisteluharjoitus 1:llä alkaen tiistaista päättyen perjantaihin. Itse pääsen paikanpäälle luultavasti vasta keskiviikkona, koska saavun kasarmillekin vasta tiistai-iltana. RK7 ammutaan onneksi vasta perjantaina, joten eipä jää ammunnoista rästittävää. Joukkueemme lihaskuntotestit olivat ilmeisesti tänään, joten ne joudun hoitamaan myöhemmin. Cooper juostiin viime viikolla.
Pitkäaikaisverensokerini tänään mitattuna oli muuten 6,7%, joten eipä tässä hätiä mitiä. B-)
Näillä mennään tällä erää - kattellaan!
Ps. Jos aamukahveista mokkahyytelöä tekis @ Riksun muke. Ai että.
Pps. Ruusunmarjavaahto.
Kolmas viikko paketissa ja neljättä aloitellaan. Normaalisti olisin palannut rykmenttiin jo eilisiltana, mutta enpäs palannutkaan, sillä olen tämän ja huomisen päivän komennuksella. Komennuksen syynä ovat laboratorio- ja lääkärikäynti diabetekseen liittyen, minkä jälkeen paluu tiistaina Riihimäelle klo 23 mennessä. Aluksi luulin (koska asiasta ei ollut tarkemmin ohjeistettu) joutuvani käyttämään HL-päiviäni kontrollikäyntejä varten, mutta tarkemman tutkimuksen tuloksena sain kuulla että ne kaikki tulevat hoitumaan komennuksen kautta. Huhheijaa!
Kolmannella viikolla ollaan edetty sulkeisissa jo aseotteisiin, jotka ainakin 2. Joukkueelta ovat luonnistuneet erittäin hyvin. Pakkilounaita ei enää ole tavan vuoksi, vaan ainoastaan leirien ja maastopäivien yhteydessä, jollainen jälkimmäinen meillä olikin viikon ohjelmassa. Kyseisenä maastopäivänä harjoiteltiin niin normaalia syöksyntää KUIN suksilla syöksyntää. Jälkimmäistä en kommentoi, kuten en kommentoi valtion suksiakaan. (Kröhöm.) Muuten mukavaa, kuten olivat myös etenemisharjoitukset sekä hyökkäys- että puolustuskoulutus. Syöksyminen on oikeastaan aika hauskaa, kunhan ei pelkää mustelmia tai umpihankeen uppoutumista.
Viikon kuluessa tutustuimme myös kranaatteihin ja niiden oikeaan heittotekniikkaan, kevyeen kertasinkoon sekä telamiinan asentamiseen. RK7-ammuntojen kuivaharjoitteluakin on ollut ohjelmassa. Perjantain teemana oli (oma ehdoton suosikkini <3) suojelukoulutus, joka ei lainkaan tunnu shaisselta, jos asenne on oikea. Uudet nasset ovat oikein mukavia ja sadepuvun oppii tunkemaan tetsariin nopeasti aika pian. Suojelulääkinnässä tehtiin taistelijaparille paineside nasse päässä ja huuhdeltiin joko omaa tai kaverin silmää vedellä kuvitellun taistelushaissen jäljiltä.
Neljäs viikko tulee kulumaan lähes kokonaan taisteluharjoitus 1:llä alkaen tiistaista päättyen perjantaihin. Itse pääsen paikanpäälle luultavasti vasta keskiviikkona, koska saavun kasarmillekin vasta tiistai-iltana. RK7 ammutaan onneksi vasta perjantaina, joten eipä jää ammunnoista rästittävää. Joukkueemme lihaskuntotestit olivat ilmeisesti tänään, joten ne joudun hoitamaan myöhemmin. Cooper juostiin viime viikolla.
Pitkäaikaisverensokerini tänään mitattuna oli muuten 6,7%, joten eipä tässä hätiä mitiä. B-)
Näillä mennään tällä erää - kattellaan!
Ps. Jos aamukahveista mokkahyytelöä tekis @ Riksun muke. Ai että.
Pps. Ruusunmarjavaahto.
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Kaksi ensimmäistä viikkoa
TJ kirjoitushetkellä 333.
Olen siis viimeinkin astunut palvelukseen Riihimäen Viestirykmentissä saapumiserässä I/13. Alku on ollut kiireinen, mutta siitä on selvitty kiitos korkean motivaation ja suuren mielenkiinnon uuden oppimiseen ja sisäistämiseen. Ensimmäisestä päivästä on jäänyt mieleen lähinnä tohina ja vilske, jonka palvelukseenastumispäivä rykmentissä aiheutti. Oli ilmoittautuminen, henkilötietojen varmistaminen, huumekoiran tarkastus ja lukuisten papereiden täyttöä täpötäydessä auditoriossa muiden uusien alokkaiden kanssa. Viestirykmentin saapumiserän vahvuus palvelukseenastumispäivänä oli noin 350, josta sittemmin on tultu jonkin verran alas päin.
P-kauden tulen viiden muun naisalokkaan kanssa viettämään Esikuntakomppaniassa, joka - toisin kuin toisinaan haukutaan - ei ole lainkaan töhö tai epämääräinen joukkoyksikkö, vaan itse asiassa paljon särmempi kuin 1. Viestikomppania. Joukkoyksikön ja tuvan esittelyn jälkeen lähdettiin varusvarastolle varusteita noutamaan. Tietyissä joukko-osastoissa varusteet noudetaan kahdessa tai useammassa erässä, mutta me saimme kaiken (n. 50 kilon satsin) kerralla kantoon (TVÄL-varusteita lukuun ottamatta). Tapasin myös rykmentin diabeteshoitajan pikaisesti ensimmäisen päivän melskeiden lomassa.
Esikuntakomppanian naisten tuvassa majoittuu tällä hetkellä kuuden alokkaan lisäksi myös kuusi vanhemman saapumiserän naissotilasta, joilta olemme saaneet hyviä neuvoja ja vinkkejä palvelukseen liittyen. Alusta alkaen kaikkien uusien naisten ote palvelukseen on ollut hyvä eikä kukaan todellakaan aio keskeyttää kuin terveydellisen pakon sattuessa kohdalle. Tuvan sisäinen yhteishenki on ollut kiitettävää eikä kaveria ole jätetty.
Puhuttelu, esittely, muotoon järjestäytyminen ja muu sotilaalliseen kuvioon kuuluva on tullut nopeasti tutuksi ja niin on hyvä. Ensimmäisen viikon torstaina kuittasimme aseet ja muun TVÄL-materiaalin. Oma henkilökohtainen rynnäkkökiväärini RK 62 vuodelta 1972 on kenties vanhimpia Puolustusvoimissa yhä käytössä olevia rynkkyjä ja sen kyllä huomaa lukuisista kulumista, klommoista ja kannen vääntyneisyydestä... Kyseiset pikku viat eivät kuitenkaan ole haitanneet ampumasuorituksiani juuri lainkaan.
Maanantaina 14.1. oli ampumaratapäivä Hätilässä. Varuskunnassamme kyllä on oma ampumarata, mutta EK:n kaksi suurta alokasjoukkuetta eivät valitettavasti pääse hyödyntämään sen olemassaoloa toisin 1. VK:n kuusi pienikokoisempaa joukkuetta, minkä lisäksi ampumarataa koskevat tiukat kellonajat (kiitos ampumaradan viereen talon rakennuttaneiden neropattien). Hätilässä vierähti kokonainen päivä jo välimatkan puolesta, mutta aika kului mukavasti kohdistusammuntojen ja RK2-ammunnan lomassa.
Päivinä 16.-17.1. oli vuorossa majohajo Padasjoella. Ketään ei varsinaisesti hajottanut missään vaiheessa ja puolijoukkueteltastakin tuli riittävän särmä jo toisella pystytyskerralla, jolloin se sai jäädä paikoilleen. Kipinä- ja lähivartio tulivat teoreettisesti tutuksi kaikille, mutta en itse päässyt hoitamaan hommaa käytännössä vartiolistan mennessä sekaisin vuorossa olleen vartiomiehen herättäessä väärän henkilön. (Better luck next time.) Jälkimmäisenä päivänä pientä hajoilemista kuitenkin aiheutti omalaatuinen tapaus "Herra Supersotajumala" ja oppitunti tetsauksesta. Yksityiskohtaisemmat kuvaukset jääkööt kertomatta tietyistä syistä johtuen, kröhöm.
Olemme myös kuitanneet sukset ja päässeet kokemaan suksisulkeiset hiihtoharjoituksia myöten. En ole aivan varma miten sukset jalassa hyppiminen liittyy hiihtämiseen, mutta en ole enää lainkaan epätietoinen siitä miksi niin monet ihmiset vihaavat hiihtämistä ...kiitos valtion suksien. Ohjelmassa on pääsääntöisesti ollut paljon oppitunneilla istumista yleisistä asioista alkaen, mutta myös taisteluensiapua, pakkilounastelu ja muodossa on ehditty kouluttaa tähän mennessä. Korkea polviasento tuottaa joillekin vaikeuksia, mutta henkilökohtaisesti olen onneksi välttynyt polvi- sun muilta kipeilyltä, mikä on pelkästään positiivista. Jes!
Fyysinen ja henkinen rasitus on ollut omasta mielestäni sopivaa; ei todellakaan löysää muttei myöskään millään tavalla ylitsepääsemättömän ylivoimaista. Jalkoihini ei ole tullut ainoatakaan hiertymää tai rakkulaa, mutta sainkin haltuuni kaksi paria tuliteriä maihinnousukenkiä kokoa 40. Sokeritasapaino on pysynyt hyvissä lukemissa välillä 5-10 mmol/l, mikä ei paljon eroa "siviilisokerien" haitaristani (4-8 mmol/l). Pitkävaikutteisen insuliinin määrää olen toki laskenut 16 yksiköstä 11 yksikköön päivittäisen fyysisen toiminnan lisääntyessä ja toisinaan ei ole ollut edes tarvetta pistää ateriainsuliinia kaikilla aterioilla.
Verensokerimittarista tetsasin näytön halki, mutta se toimii edelleen ja kulkee mukana vasemmassa reisitaskussa insuliinien ja kynäneulojen matkatessa kangaspussissa oikeassa taskussa. Kangaspussissa on kaulahihna jäätymiseltä suojautumista varten, jolloin voin helposti sujauttaa pussin poolon alle ja estää inskojen pilaantumisen ulkona kovilla pakkasilla. Viestirykmentissä palvelee muuten tällä hetkellä minä mukaan luettuna viisi diabeetikkovarusmiestä. :)
Ensimmäinen VLV eli viikonloppuvapaa koitti nyt ajankohdalle 18.-20.1. Lomatarkastus venyi vain 45 minuutilla ja meni hipoen läpi, mutta toivottavasti ensi viikonloppuna toiminta on kaikilla tämänkertaista särmempää.
Tässä luultavasti kaikki olennainen tällä erää. Kuittailen taas kun kerkeilen, mutta sitä ennen koittaa tänään paluu rykmenttiin kello 23:00 mennessä. :)
Ps. Joskus tuntuu siltä että armeijassa vain syödään koko ajan, mutta kulutuskin on toisaalta sen mukaista. Onneksi Riksussa on hyvät muonat.
Olen siis viimeinkin astunut palvelukseen Riihimäen Viestirykmentissä saapumiserässä I/13. Alku on ollut kiireinen, mutta siitä on selvitty kiitos korkean motivaation ja suuren mielenkiinnon uuden oppimiseen ja sisäistämiseen. Ensimmäisestä päivästä on jäänyt mieleen lähinnä tohina ja vilske, jonka palvelukseenastumispäivä rykmentissä aiheutti. Oli ilmoittautuminen, henkilötietojen varmistaminen, huumekoiran tarkastus ja lukuisten papereiden täyttöä täpötäydessä auditoriossa muiden uusien alokkaiden kanssa. Viestirykmentin saapumiserän vahvuus palvelukseenastumispäivänä oli noin 350, josta sittemmin on tultu jonkin verran alas päin.
P-kauden tulen viiden muun naisalokkaan kanssa viettämään Esikuntakomppaniassa, joka - toisin kuin toisinaan haukutaan - ei ole lainkaan töhö tai epämääräinen joukkoyksikkö, vaan itse asiassa paljon särmempi kuin 1. Viestikomppania. Joukkoyksikön ja tuvan esittelyn jälkeen lähdettiin varusvarastolle varusteita noutamaan. Tietyissä joukko-osastoissa varusteet noudetaan kahdessa tai useammassa erässä, mutta me saimme kaiken (n. 50 kilon satsin) kerralla kantoon (TVÄL-varusteita lukuun ottamatta). Tapasin myös rykmentin diabeteshoitajan pikaisesti ensimmäisen päivän melskeiden lomassa.
Esikuntakomppanian naisten tuvassa majoittuu tällä hetkellä kuuden alokkaan lisäksi myös kuusi vanhemman saapumiserän naissotilasta, joilta olemme saaneet hyviä neuvoja ja vinkkejä palvelukseen liittyen. Alusta alkaen kaikkien uusien naisten ote palvelukseen on ollut hyvä eikä kukaan todellakaan aio keskeyttää kuin terveydellisen pakon sattuessa kohdalle. Tuvan sisäinen yhteishenki on ollut kiitettävää eikä kaveria ole jätetty.
Puhuttelu, esittely, muotoon järjestäytyminen ja muu sotilaalliseen kuvioon kuuluva on tullut nopeasti tutuksi ja niin on hyvä. Ensimmäisen viikon torstaina kuittasimme aseet ja muun TVÄL-materiaalin. Oma henkilökohtainen rynnäkkökiväärini RK 62 vuodelta 1972 on kenties vanhimpia Puolustusvoimissa yhä käytössä olevia rynkkyjä ja sen kyllä huomaa lukuisista kulumista, klommoista ja kannen vääntyneisyydestä... Kyseiset pikku viat eivät kuitenkaan ole haitanneet ampumasuorituksiani juuri lainkaan.
Maanantaina 14.1. oli ampumaratapäivä Hätilässä. Varuskunnassamme kyllä on oma ampumarata, mutta EK:n kaksi suurta alokasjoukkuetta eivät valitettavasti pääse hyödyntämään sen olemassaoloa toisin 1. VK:n kuusi pienikokoisempaa joukkuetta, minkä lisäksi ampumarataa koskevat tiukat kellonajat (kiitos ampumaradan viereen talon rakennuttaneiden neropattien). Hätilässä vierähti kokonainen päivä jo välimatkan puolesta, mutta aika kului mukavasti kohdistusammuntojen ja RK2-ammunnan lomassa.
Päivinä 16.-17.1. oli vuorossa majohajo Padasjoella. Ketään ei varsinaisesti hajottanut missään vaiheessa ja puolijoukkueteltastakin tuli riittävän särmä jo toisella pystytyskerralla, jolloin se sai jäädä paikoilleen. Kipinä- ja lähivartio tulivat teoreettisesti tutuksi kaikille, mutta en itse päässyt hoitamaan hommaa käytännössä vartiolistan mennessä sekaisin vuorossa olleen vartiomiehen herättäessä väärän henkilön. (Better luck next time.) Jälkimmäisenä päivänä pientä hajoilemista kuitenkin aiheutti omalaatuinen tapaus "Herra Supersotajumala" ja oppitunti tetsauksesta. Yksityiskohtaisemmat kuvaukset jääkööt kertomatta tietyistä syistä johtuen, kröhöm.
Olemme myös kuitanneet sukset ja päässeet kokemaan suksisulkeiset hiihtoharjoituksia myöten. En ole aivan varma miten sukset jalassa hyppiminen liittyy hiihtämiseen, mutta en ole enää lainkaan epätietoinen siitä miksi niin monet ihmiset vihaavat hiihtämistä ...kiitos valtion suksien. Ohjelmassa on pääsääntöisesti ollut paljon oppitunneilla istumista yleisistä asioista alkaen, mutta myös taisteluensiapua, pakkilounastelu ja muodossa on ehditty kouluttaa tähän mennessä. Korkea polviasento tuottaa joillekin vaikeuksia, mutta henkilökohtaisesti olen onneksi välttynyt polvi- sun muilta kipeilyltä, mikä on pelkästään positiivista. Jes!
Fyysinen ja henkinen rasitus on ollut omasta mielestäni sopivaa; ei todellakaan löysää muttei myöskään millään tavalla ylitsepääsemättömän ylivoimaista. Jalkoihini ei ole tullut ainoatakaan hiertymää tai rakkulaa, mutta sainkin haltuuni kaksi paria tuliteriä maihinnousukenkiä kokoa 40. Sokeritasapaino on pysynyt hyvissä lukemissa välillä 5-10 mmol/l, mikä ei paljon eroa "siviilisokerien" haitaristani (4-8 mmol/l). Pitkävaikutteisen insuliinin määrää olen toki laskenut 16 yksiköstä 11 yksikköön päivittäisen fyysisen toiminnan lisääntyessä ja toisinaan ei ole ollut edes tarvetta pistää ateriainsuliinia kaikilla aterioilla.
Verensokerimittarista tetsasin näytön halki, mutta se toimii edelleen ja kulkee mukana vasemmassa reisitaskussa insuliinien ja kynäneulojen matkatessa kangaspussissa oikeassa taskussa. Kangaspussissa on kaulahihna jäätymiseltä suojautumista varten, jolloin voin helposti sujauttaa pussin poolon alle ja estää inskojen pilaantumisen ulkona kovilla pakkasilla. Viestirykmentissä palvelee muuten tällä hetkellä minä mukaan luettuna viisi diabeetikkovarusmiestä. :)
Ensimmäinen VLV eli viikonloppuvapaa koitti nyt ajankohdalle 18.-20.1. Lomatarkastus venyi vain 45 minuutilla ja meni hipoen läpi, mutta toivottavasti ensi viikonloppuna toiminta on kaikilla tämänkertaista särmempää.
Tässä luultavasti kaikki olennainen tällä erää. Kuittailen taas kun kerkeilen, mutta sitä ennen koittaa tänään paluu rykmenttiin kello 23:00 mennessä. :)
Ps. Joskus tuntuu siltä että armeijassa vain syödään koko ajan, mutta kulutuskin on toisaalta sen mukaista. Onneksi Riksussa on hyvät muonat.
maanantai 7. tammikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)