Kutsuntakirje

Tänään saapui kutsuntakirje (tarkemmin sanottuna valintatilaisuuskirje tms) ja olen siitä hyvin iloinen, koska yhdessä kohtaa jo luulin, ettei mokomaa koskaan tulisikaan. Joku mies varmaan ilahtuisi C-papereista, mutta tänään minä olen askeleen lähempänä haluamiani A-papereita.


Varsinais-Suomen vapaaehtoisten naisten valintatilaisuus pidetään keskiviikkona 11.4. klo 9 alkaen aluetoimistolla, joka sijaitsee Heikkilän kasarmilla Turussa. Olen käynyt Heikkilän kasarmilla joskus 90-luvulla setäni kertausharjoitusten yhteydessä, jolloin kasarmi vielä oli koulutuskäytössä. Toivottavasti osaan paikan päälle myös parin viikon kuluttua.

Valintapäivän ohjelma pitää sisällään avauksen, filmin (veikkaukset - check!), esitelmöintiosuuden (valintamenettely- ja perusteet, naisten oikeudet ja velvollisuudet, joukko-osastojen esittely sekä PorPr:n naisten kokemuksia ym.) sekä lounaan, joiden lisäksi tietenkin terveydentilan toteamisen(!!!) sekä haastattelun ja soveltuvuustestin.

Soveltuvuustesti on kuulemma täyspakkauksen kantoa viiden kilon paino ("ase") kaulassa portaita ylös ja alas siirtyen sekä kyykkyyn laskeutuen ja ylös nousten. Asia ei periaatteessa jännitä, koska olen aiemminkin kantanut montaa kymmentä kiloa pitkiä matkoja, paitsi että aion testata "täpäriä" silti jo kotona pakkaamalla rinkkaani 40 kiloa. (Vähän ylimääräistä ihan varmuuden vuoksi, vaikka täyspakkaus onkin vain n. 30-35 kiloa.)

Terveydentilan toteaminen jännittää jonkin verran diabeteksen takia, vaikka asian pitäisi olla hoidossa. Jos kaikki menee suunnitellusti, mitään muuta "vikaa" ei pitäisi löytyä ja minun pitäisi saada täytettäväkseni A-anomuslomake, jonka läpimenolle ei näyttäisi olevan esteitä. Haastattelussa pitäisi kaiketi kuvailla itseään ja kertoa syynsä armeijahalukkuudelleen - periaatteessa helppo homma, mutta katsotaan meneekö sönkötykseksi. :D

Erään tiedon mukaan naisten valintatilaisuus olisi todella kuiva ja puiseva päivä, minkä ehkä ymmärtää, koska naiset näin pääsääntöisesti ovat jo ottaneet monista asioista itse selvää etukäteen. Olen kuitenkin henkilökohtaisesti iloinen päästessäni osallistumaan tilaisuuteen kaiken koetun säädön jälkeen. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Ps. Kirjeen aloitus "Teidät on hyväksytty..." aiheutti itsessäni ensilukemalla reaktion "OOX IHAN VARAMA SIT KANS??+". :-)

Näkyy muuten kutsunnoissa!

"Eversti NN, Kanta-Hämeen aluetoimisto, Puolustusvoimat - hyvää iltapäivää!"

Hyviä uutisia: tänään sain Hämeenlinnasta informoivan puhelinsoiton, jossa selostettiin tulevia tapahtumia. Ensi viikolla postilaatikkooni tulee tipahtamaan - tatatataa - naisten kutsuntakirje, jota paitsi luulin jääväni! Naisten kutsunnat järjestetään 11.4. Varsinais-Suomen aluetoimistolla (ilmeisesti, mutta en osaa sanoa enempää ennen kirjeen saapumista).

Aiemmin tällä viikolla suoraan Mikkeliin postittamani vapaaehtoishakemukseni on siis tuottanut tulosta - ja suhteellisen nopeasti. Mutta ei, Hämeenlinna ei tule jäämään väliin, vaan naisten kutsunnat vain tulevat tapahtumaan ennen diabeetikkojen valintatilaisuutta. Ilman kutsuntoja jäisi kuulematta monta mieltä kenties askarruttavaa asiaa ja muuta faktaa, plus että pääseehän siellä tutustumaan myös niihin muihin vapaaehtoiseen naisihmisiin.

Todettiin, että kutsunnoissa hakemukseni tullaan aluksi hylkäämään, jonka jälkeen saan muutoskaavakkeen, jolla anon palveluskelpoisuuteni nostoa C:stä A-luokkaan. Anomuksen läpimenolle ei pitäisi olla esteitä, koska täytän kaikki siihen vaadittavat kriteerit. Tähän mennessä epäselvyyttä on aiheuttanut ilmiö naisdiabeetikko, jollaisesta ei Puolustusvoimissa ole ennakkotapausta. Katsotaan, josko pian olisi...

Naisten kutsuntojen jälkeen tulen saamaan kutsun diabeetikkojen valintatilaisuuteen 25.4. Hämeenlinnaan, jossa on vuorossa lisähaastatteluja ja varmaankin diabetespainotteista tiedoksiantoa. Lisäksi palveluskelpoisuusanomukset lyödään lukkoon.

Joka tapauksessa: näkyy muuten kutsunnoissa...!

Ps. Informoiva puhelinsoitto tuli Kanta-Hämeestä siitä syystä, että he hoitavat diabeetikkojen asioita. Varsinais-Suomi hoitaa vain peruskaurat.

Kohti Hämeenlinnaa!

Otin kuluvan viikon maanantaina yhteyttä Maavoimien ylilääkäriin, johon olen ollut aiemminkin yhteyksissä. Utelin, mahtaako helmikuun lopulla postittamani esitietolomake olla kenties saapunut määränpäähänsä ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Vastaus tuli nopeasti: ei, lomaketta ei ole näkynyt, eli se on Helsingin päässä joko hukattu tai se ei ole sinne edes saapunut.

No, lyhyen sähköpostikirjeenvaihdon myötä sain ohjeet lähettää aluetoimiston palauttaman vapaaehtoishakemukseni kokonaisuudessaan itse ylilääkärille Mikkeliin, jonka lisäksi poikkeuksellisesti sain ilmoittaa esitietolomakkeeseen kirjaamani diabeetikolta vaadittavat tiedot sähköpostin kautta. Ylilääkäri lupasi itse henkilökohtaisesti jatkaa asian eteenpäin viemistä, koska tuli siihen tulokseen ettei vajaatietoinen aluetoimisto tai Helsingin herrat siihen luultavasti kykenisi. (Hmmm.)

Muut vapaaehtoiset naiset ovat saaneet kutsuntakirjeensä ilmeisesti viime viikolla, mutta itselläni on seuraavaksi vuorossa lähinnä odottelua. Ylilääkäri selvittää, voidaanko minut kutsua diabeetikkojen valintatilaisuuteen, joka pidetään 24.5. Hämeenlinnassa vai tunkeeko jostain putkasta jälleen uusi vitkuttelun aihe.

Joka tapauksessa ylilääkäri itse suhtautuu tapaukseeni positiivisesti ja kannustavasti, mikä on vain plussaa - yay!

Asepalvelushakemus.

Äskeinen kuoressa. (Musta möhkäle on verensokerimittari.)

Elikkäs seuraavaksi odottelemaan.

Rakas aluetoimisto - mitä hittoa TE sähläätte?

Arvostan turhaa byrokratiaa, eli en.

Eilen sain postia Varsinais-Suomen aluetoimistolta. Paksu kirje, ihmettelin, ja kummeksuin siihen päälle vielä kirjeen tarkoitusta ja ajankohtaa. Kirjeen koon merkitys selvisi sen avattuani, sillä suurella vaivalla täyttämäni ja tarkistamani naisten vapaaehtoisen asepalveluksen hakemukseni oli lähetetty takaisin sitä edes vilkaisematta. Raivostuttavaa. No, mukaan oli liitetty myös jonkinlainen selvitys, jossa pääargumentiksi nousi naissukupuoli:

"Emme voi kutsua sinua naisten valintatilaisuuteen terveydentilasi vuoksi... Mainitsemiisi joukko-osastoihin ei voida hyväksyä palvelukseen naista, jonka palveluskelpoisuusluokka on C diabeteksen vuoksi... Suomen Puolustusvoimilla ei ole kokemusta naisdiabeetikoista..."

Öhöm.

Ensinnäkin totean, että tässähän ei ole nyt päätä eikä häntää. Olen nimittäin aikaisemmin saanut ohjeistuksen, jossa minua diabeetikkonaisena neuvottiin aluksi hakeutumaan naisten vapaaehtoisen asepalvelukseen ja vasta sen jälkeen kääntämään ja vääntämään diabeettisista asioista. Se, että hakemukseni palautettiin, sotii aika paljon ohjeistustani vastaan.

Lisättäköön kuitenkin, että sain palautetun hakemukseni mukana myös jonkinlaisen varsin suppean esitietolomakkeen, jossa kysytään vain välttämättömimmät henkilötiedot - mutta lisäksi insuliineista ja niiden annostuksista, jes! Esitietolomake pyydetään täyttämään, "mikäli sinulla on halukkuus astua ohjeluonnoksen mukaiseen palvelukseen" ...johon tässä ollaan muuten koko ajan pyrkimässä. -_____-

Esitietolomakkeeseen vaaditaan omien täyttelyjen lisäksi myös hoitavan lääkärin lausunto ja allekirjoitus. Esitietolomake tulee lähettää pääkaupunkiin viimeistään helmikuun loppuun mennessä - onni onnettomuudessa, että eiliselle oli varattuna diabeteslääkärin vastaanotto Turussa. Paperi täyteltiin ja Varsinais-Suomen aluetoimistoa ihmeteltiin suureen ääneen. Lopuksi laitoin lomakkeen postiin.

Tällä hetkellä kummeksun Puolustusvoimien sisäisen linjan sekavuutta. Jos Puolustusvoimien oma ylilääkäri on neuvonut miten toimitaan, miksi aluetoimiston kapteeni ei toimi niin, vaan lähettää hakemuksen takaisin bumerangina? Ehkä asian pystyy ymmärtämään, koska "Suomen Puolustusvoimilla ei ole kokemusta naisdiabeetikoista". Onneksi Varsinais-Suomessa ei koskaan olla asenteellisia tai muuta vastaavaa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että koska esitietolomakkeeni on kaikin puolin täysin puoltava, eivät kapteenit tai muut epäilevät henkilöt voi sen puolesta enää valittaa, koska lomake lähti eilen Helsinkiin. Jollei mitään vakavaa ilmaannu, tulen mitä suurimmalla todennäköisyydellä astumaan palvelukseen käymättä kutsunnoissa pelkän Hämeenlinnassa tapahtuvan haastattelun perusteella.

Jee.

Alustus

Nainen armeijassa saattaa olla yhdelle ilon aihe, toiselle täydellinen kauhistus ja kolmannelle jotain aivan muuta - mutta ollapa nainen ja diabeetikko. Sellaisen tapauksen yleisyydestä armeijan harmaissa ei ole tietoa, mutta niin vain olen kaikesta huolimatta päättänyt hakeutua naisdiabeetikkona Suomen Puolustusvoimiin tietämättä näin etukäteen voiko jossain niin oudoksuttavassa pyrkimyksessä edes onnistua. Taustoitankin seuraavaksi hieman pyrkimystäni ja miten se on tähän mennessä edennyt.

Suomalainen nainen, kuten tiedetään, ei ole asevelvollinen. (En kuitenkaan ota tässä kantaa nykyisen systeemin toimivuuteen kokonaisuutena, vaikka voisinkin.) Joka tapauksessa nainen voi halutessaan hakeutua asepalvelukseen omatessaan Suomen kansalaisuuden, 18-29 vuoden iän ja riittävän terveyden. Yksinkertaista tai sitten ei, mutta sitten tuleekin se diabetes.

Diabetes mellitus, eli diabetes tai vanhan kansan suussa sokeritauti, on autoimmuunisairaus, joka elimistön immuunijärjestelmän virheellisen toiminnan johdosta tuhoaa haiman Lagerhansenin saarekkeiden beetasolut, joka käytännössä tarkoittaa elimistön oman insuliinin tuotannon hiljattaista ehtymistä ja lopulta täydellistä loppumista. Tästä seuraa verensokerin heittelyä väsymyksen, pahoinvoinnin sekä janoisuuden muodossa ja hoitamattomana lyhyt elämä. Silti hätä ei ole tämän näköinen, sillä diabeteksen kanssa pystyy elämään harvinaisen hyvää ja tasapainoista elämää - ja hyvin nykyään pystyykin, kiitos kehittyneen terveydenhuollon ja insuliinikynien.

Joka tapauksessa diabetes tarkoittaa armeijan vinkkelistä katsoen miesten kohdalla aina automaattista vapautusta ja C-papereita. Silti, jos halua ja motivaatiota löytyy, mahdollisuus asepalveluksen suorittamiseen on tätä nykyä olemassa. Tietyt diabetekseen liittyvät kriteerit täyttämällä muutoin terve ja hyväkuntoinen diabeetikkomies voi halutessaan anoa palveluskelpoisuusluokkansa nostoa C:stä A-luokkaan. Tästä johtaen voidaankin kysyä miksei myös diabeetikkonainen näin voisi tehdä?

Naissukupuolesta ja diabeteksestani huolimatta olen nyt laittanut pyörät pyörimään. Yhteydenotto Puolustusvoimien ylilääkäriin vuoden 2011 syyskuussa paljasti, etteivät naiseus ja diabetes ole este asepalvelukselle - kukaan ko. ominaisuudet omaava ei vain ole koskaan keksinyt pyrkiä moiseen. No, nyt on.

Ohjeistuksekseni näin aluksi minua neuvottiin pyrkimään normaalisti naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen täyttäen kaikki tavanomaiset siihen vaadittavat hakemukset ja kyselyt. Kävin myös kutsuntalääkärintarkastuksessa, jossa - yllätys, yllätys - minulle lätkäistiin täysin odotusteni mukaisesti palveluskelpoisuusluokka C vain ja ainoastaan diabeteksen takia. Prosessi jatkuu.

Kaikki palvelukseen hyväksytyt (mies)diabeetikot on tähän mennessä sijoitettu palvelemaan Riihimäen Viestirykmenttiin, joka on täten eräällä tapaa "erikoistunut" diabeetikoihin. Ja ei, erityisvapauksia tai helpotuksia ei palveluksessa ole annettu kenellekään, eikä kuulukaan antaa, vaikka palveluspaikka onkin diabeteksesta johtuen se tietty. AUK ja RUK eivät silti ole poissuljettuja, ja moni diabeetikko onkin lähetetty muualle saamaan upseerikoulutusta.

Diabeteksesta johtuen olen eräällä tapaa orientoitunut Viestirykmenttiä ajatellen - siis jos ja kun sinne saan itseni tungettua. Palveluspaikkoja Puolustusvoimien sivuilta selatessani bongasin Ilmavoimien erikoisjoukkohaun, josta kiinnostuin erittäin suuresti - kriteereinä useimmiten palveluskelpoisuusluokka A, riittävä näkö ja riittävä fyysinen kunto. Lisäksi useimpiin pystyy hakemaan vaikka olisi jo saanut palveluspaikan muualle. Rajaaviakin seikkoja lueteltiin, mutta diabetesta ei mainittu. Hehkulamppu oli syttynyt.

Tietysti ymmärrän ettei diabeetikolla ole asiaa hävittäjälentäjäksi, mutta entäpä apumekaanikoksi, lentosään valvojaksi tai kuskiksi Ilmavoimiin? Sitä en vielä tiedä, mutta olen joka tapauksessa asettanut korkeimmaksi tavoitteekseni Ilmavoimat - satoi tai paistoi. En silti tule pettymään, jos en saa kutsua valintakokeisiin. Viestirykmentti olisi itselleni jo tarpeeksi hieno saavutus.

Armeijapyrkimystäni on vuoroin kehuttu, vuoroin kauhisteltu. Olen silti tehnyt päätökseni täysin itse, eivätkä siihen ole muut päässeet vaikuttamaan. Monesti kysytään miksi nainen haluaa armeijaan. Esitänkin vastavuoroisesti kysymyksen "Miksipä ei?", johon lisään omalla kohdallani jonkinasteisen (sukupuolesta riippumattoman) velvollisuuden tunnon, halun tehdä jotain hyödyllistä (siitä voimme kiistellä) ja tahdon puolustaa Suomea (kyllä, tässä maapläntissä on vielä puolustamisen arvoisia asioita puolustettavaksi asti). Joillekin nämä syyt riittävät, joillekin eivät - minulle ne riittävät ja ovat aina riittäneet. Tämän seurauksena vihdoin ja viimein 21.1.2012 menin ja postitin asepalvelushakemukseni kaikkia erikoisjoukkohakemuksia ja muita papereita myöten.

Tässä blogissa tulen ruotimaan sitä sun tätä matkan varrella ilmaantuvaa asiaa ja muuta käännettä matkallani armeijan harmaisiin. Tällä hetkellä keskityn kuitenkin loppusuoralla oleviin ylioppilaskirjoituksiin, juoksenteluun ja tietenkin - jos oikein loistavasti käy - kutsuntakirjeen kolahtamiseen postilaatikkoon maaliskuussa. Aika näyttää.