Siviilin kymmenen viimeistä

Soittelin tänään Riihimäelle saadakseni ohjeita diabetekseen liittyen. Ensinnäkin neuvottiin ottamaan mukaan verensokerimittari ja toinen varalle, jos sellaisen sattuu omistamaan. Puolustusvoimilta saanee palvelusmittarin jossain kohtaa palvelusta, mutta siitä ei ole kuulemma tarkempaa tietoa eikä edes varmuutta.

Insuliinia, kynäneuloja ja verensokerimittarin liuskoja täytyy varata vähintään kuukauden tarpeiksi, koska lupailtiin ettei ensimmäisille lomille päästä kuin juurikin vasta sen kuukauden kuluttua. (Aika jännä, nykyäänhän haukutaan kun lomille päästään jo "ihanhetikohta" kahden viikon päästä.)

Jääkaappi on kuulemma 1. Viestikomppaniassa heti päivystäjän pöydän takana. En muuten ole aivan varma miksi asia kerrottiin jo nyt, vaikkei ole vielä tietoa onko menossa 1. VK:hon vaiko EK:hon (mutta tuskin 2. VK:hon, koska siellä on ELSO:n sakki)... No, hyvä tietää jos 1. VK:hon päädytään!

Sain joululahjaksi välikerraston. Ihan kätevää, koska sellaisen aioin muutenkin varmuuden vuoksi hankkia. Kaivoin palvelukseenastumismääräyksenkin (jonka litterat on käännetty sen alle, jos joku ihmettelee) jo päivänvaloon ja joitain muita randompapereita, jotka katson asiaan liittyviksi. Vanha mittarikin löytyi uudemman ja kynien kaveriksi.

Silviissii. Kysyivät muuten "Mikä teitä kiinnostaisi?" Itsehän tietenkin vastasin "Mikä mikä?", kun kyse oli P-kauden jälkeisistä valinnoista. "Jokin viestin suuntauksista vai spolli - siis sotilaspoliisi - ja onhan meillä kuljetusta ja huoltoa..." Vastasin tietojärjestelmälinja, vaikka mitään takuita sinne pääsemisestä ei tietenkään ole ja mielikin voi muuttua matkan varrella.

Ruoan mahdollisen myöhästymisen nimissä käyn vielä hankkimassa Alpen-patukoita ja siripiriä - on kuulemma ihan kannattava veto, jos haluaa pitää yllä hyvää hoitotasapainoa. Sain myös tietää etten ole sentään ainoa tammikuussa palvelukseen astuva diabeetikko, vaan pari muutakin on tulossa, ja edellisen saapumiserän diabeetikot toimivat eräänlaisina tuutoreina. Jea!

Ennen lähtöä täytyy enää lähinnä pakata ja varata normaalisti kontrollikäynti hoitavalle diabeteslääkärille. Jätettiin viimeksi uusi aika ottamatta, kun ei oltu varmoja miten homma toimisi armeijasta käsin, mutta ihan normaalisti pitäisi hoitua. Diabeteksen hoitovastuu säilyy edelleen omalla diabeteslääkärillä ja lääkärikäyntiä varten saa lomapäivän sekä meno-paluu-liput. Kontrollikäynti on kolmen kuukauden välein, joten "ylimääräisiä" lomia ei tule mitään huisin isoa määrää kuten joku saattaisi luulla.

Tietenkin on vielä se seikka, että Puolustusvoimat haluaa pitää kirjaa verensokerimittausten tuloksista palveluksen edetessä ja "ensimmäisen naisen" kohdalla kuulemma vieläpä erityisen tarkasti. Palvelus voidaan keskeyttää, jos pitkäaikaisverensokeri alkaa näyttämään "paskoja" lukemia: tässä tapauksessa reilusti yli yhdeksää, mutta siihen vaaditaan jo toistuvia huonoja mittaustuloksia, kuten kaikkea väliltä 15 mmol/l ja HI (= liian korkea arvo, jota verensokerimittari ei pysty ilmoittamaan). Tästä ei kuitenkaan pitäisi olla pelkoa, jos hoitaa itsensä ja palveluksensa niin kuin hoitaa kuuluu.

Tällä erää ei vielä oikeastaan jännitä, mutta ehkä sitten 7. tammikuuta viimeistään.

Kattellaan. STJ-10!

STJ-15

Ajan kulumista ei voi estää, joten sattuipa tässä tänään pienehkö tajuaminen, että palvelukseenastumispäivään on enää rapeat kaksi viikkoa aikaa. (Puolustusvoimat lähetti mulle ihan omalla nimellä Ruotuväenkin, jeeeeeee.)

Asioita, joita olen pähkäillyt viime aikoina:

1) Juna vai bussi: olen tällä hetkellä kallistumassa bussiin, koska ei noista junista ihan oikeasti tiedä... sori, VR. (Joo, en ole saamassa autokyytiä Riihimäelle ainakaan näin aluksi, ja käytössäni oleva auto menee joksikin aikaa "hoitoon" mummolaan päivää ennen kuin lähden.)

2) Apteekki ei suostu luovuttamaan ns. kertakäyttö-Humalogeja kuin aikaisintaan 19. tammikuuta, koska ovat antaneet aiemmin tarpeeksi ampulleja metallikynää varten. Humalogin resepti uusittiin syksyllä, mutta täytyy odottaa tuohon sanottuun ajankohtaan asti siitä huolimatta, blääh. Oikeastaan kyse on tässä asiassa lähinnä mukavuudesta, koska kun kertakäyttökynä loppuu, sen voi yksinkertaisesti nakata roskiin ja ottaa uuden samanlaisen käyttöön. Metallikynässä ampullin loppuessa täytyy se vaihtaa ja tätä varten siksi muistaa varata täysi ampulli mukaan kyseistä vaihtamissaumaa varten.

Niin joo, metallikynä on myös metallisuudestaan huolimatta mahdollista paskoa täysin hajalle ("kokeiltu" on), eikä sitä varten saa terveyskeskuksesta varaversiota, koska se on kuulemma niin kallis (tai en ainakaan itse ole saanut), mutta toista kertakäyttökynää voi helposti kuljettaa mukana hätävarana, koska ne haetaan apteekista viiden kynän pakkauksissa. Anyways, ehkä pystyn elämään tämän asian kanssa 19. tammikuuta asti, öhöh.

3) Mitä mukaan aluksi? Oikeastaan lista on aika selviö, mutta katson asiaa tarkemmin ensi viikolla. Oma tekninen kerrasto on tällä hetkellä vakaassa harkinnassa, koska sitä on lämpimästi suositeltu talvella lähteville.

Seuraavaksi vastaus usein kysyttyyn kysymykseen: "Miksi astut palvelukseen tammikuussa etkä heinäkuussa?

Joo, se on kyllä jännä kysymys se, kun ottaa huomioon että koska en saanut valita palveluspaikkaani ja koska olen kiintiöiden ulkopuolinen, olin vapaa valitsemaan palvelukseenastumisajankohtani täysin vapaasti ja täten olisin voinut lähteä jo erässä II/12.

Ensinnäkin ajattelin erän II/12 tulevan "liian nopeasti", koska Hämeenlinnan valintatilaisuus oli toukokuun viimeisenä päivänä ja II/12 astui palvelukseen jo reippaan kuukauden päästä ko. tilaisuudesta. Toisekseen vain jostain syystä orientoiduin erää I/13 varten, koska tammikuu kiinnosti enemmän. Useimmathan haluavat juuri heinäkuun erään, koska kesä ja opiskelujen rytmitys. En henkilökohtaisesti ole koskaan ottanut stressiä opiskelemisesta ja koska opiskelupaikka napsahti heti tänä vuonna ylioppimisen jatkoksi, asioiden pitäisi olla hyvällä mallilla ja niitä pystyy vaivattomasti jatkamaan kun sen aika taas on. (Olen muuten myös enemmän talvi-ihminen, joten tällä haavaa tammikuu on itselleni paljon luontevampi palvelukseenastumisajankohta kuin heinäkuu.) Toivon mukaan tämä selityslitaniani selvensi edes jonkin verran.

Sanovat, että tammikuusta olisi tulossa vähäluminen. No, tällä hetkellä lumen puutteesta ei ole huolta. Toivotan tällä erää hyvää joulua ja palaan linjoille viimeistään tammikuun alussa.

STJ-30

Viimeinen kuukausi ennen saapumiserän I/13 palvelukseenastumista on nyt alkanut. Viestirykmentin alokastiedotekin saapui postista viime viikon torstaina: kyselykaavake, rykmentin esittelyopas sekä naisten opas. Lukaisin kaikki, täytin kaavakkeen ja laittanen sen ensi viikolla postiin, että se ehtii takaisin määräaikaan mennessä.

Tässä vaiheessa on oikeastaan aika vaikea sanoa mitään mielekästä. Kaikesta faktatiedosta, kuulotiedosta ja muusta informaatiosta huolimatta lopullinen meno sun muu selviää vasta paikan päällä. Ei ole itseäni vielä kauhean merkittävästi jännittänyt, mutta ehkä pian alkaa sitäkin ilmetä - en tiedä! Kohta täytyy kuitenkin arpoa junan ja bussin välillä, kun kerran litterat on varuskuntaan saapumista varten saatu. Juna lahoaa ja bussi ajaa ojaan, eiku. Hmm, no... Asioilla on puolensa!

Asioiden puolista sen verran, että toisinaan olen tullut pohtineeksi tiettyjä omakohtaisia reaalifaktoja suhteutettuna varusmiespalvelukseen. Faktat ovat seuraavat ja niitä on tasan kaksi: naissukupuoli ja tyypin 1 diabetes. Ensiksi mainitun kanssa on tottunut elämään ja vinkumiesten valituksiin tottuu ennemmin tai myöhemmin. Jollei, ei varusmiespalvelus ole silloin oikea valinta.

Jälkimmäisenä mainitun kanssa olen viime aikoina etsinyt eräänlaista sisäistä itseoikeutusta. Faktahan on, etten koskaan tule terveyteni puolesta olemaan täysin samalla tasolla kenenkään normaalisokeriaineenvaihduntaisen kanssa. Aina tulee olemaan riski toimintakyvyn mahdollisesta menettämisestä, lähinnä vakavan hypoglykemian muodossa, vaikka siihen ei mitään pyrkimystä tietenkään ole. Eräällä tapaa koen olevani mahdollinen taakka, jos kaikki ei sattuisikaan menemään niin kuin strömssöössä. Ei ole kiva ajatus, jos esim. ryhmän toimintakyky romuttuisi itsestä johtuen.

Toisaalta olen aina hoitanut diabetestani säntillisesti ja tasapainoisesti, joten miksipä ei. En valinnut asiaa, se valitsi minut. Tämän valossa olen tottunut ajattelemaan, että koska viralliset instassit kuten Puolustusvoimat yleisesti, Sotilaslääketieteen Keskus ja totta kai Riihimäen Viestirykmentti mahdollistavat varusmiespalveluksen myös diabeetikoiden kohdalla, on turha murehtia etenkin kun kaikki diabetekseen liittyvät kriteerit täyttyvät.

Tietysti, koska naisdiabeetikoista Puolustusvoimien palveluksessa ei ole vähäisintäkään kokemusta, ajoittainen epävarmuus saattanee olla suotavaa. Pitäväthän tietyt tahot naisia armeijassa täysin paskoina, kykenemättöminä, heiveröisinä ja huonoina ihmisinä. Silti tähän liittyen totean vain, että ihmisiä häiritsee varusmiespalvelusasiassa enemmän naiseus kuin diabetes. (Naurettavaa mutta sikäli valitettavan totta, että noinhan se näyttäisi olevan.)

Meitä on kuitenkin moneen junaan, oletan.

Kaksi sanaa: kaksi kuukautta

Kaksi kuukautta. Aika on rullannut nopeasti. Viime vuonna suunnilleen tähän aikaan olin vasta tulostanut ne monet lomakkeet ja kaavakkeet jotka naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakemiseen vaaditaan täytettäviksi (ja jotka sainkin pari kertaa bumerangina takaisin). Se oli silloin ja nyt on nyt.

Riihimäki. En ole tietääkseni käynyt koko kaupungissa koskaan aikaisemmin, mutta varuskunta on kuulemma helppo löytää, koska se sijaitsee lähellä rautatieasemaa. Ne jutut mitä Viestirykmentistä liikkuu, ovat tähän mennessä olleet vähän mitä sattuu. Jos olisin ollut vapaa valitsemaan palveluspaikkani, Viestirykmentti ei välttämättä olisi kärkipäässä ainakaan kuulopuheiden perusteella. Isotädin mies on palvellut Riihimäellä (ikuisuus sitten) vapaaehtoisena 17-vuotiaana, mutta sitä aikaa ei aivan välttämättä kannata verrata tähän päivään. On vissiin aika paljon muuttunut sitten 60-luvun.

Nykyään Viestirykmentissä P-kausi vietetään joko Esikuntakomppaniassa tai 1. Viestikomppaniassa, jollei satu olemaan ELSO-esivalittu, jolloin sijoitutaan 2. Viestikomppaniaan. EK:a on näin yleisesti haukuttu aika kovinkin sanoin, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Aluksi ainakin toivon 1. VK:aan, mutta ei kai sen lopulta kauheammin väliä ole minne laitetaan. E-kauden lopulliset kuviot selviävät kuitenkin vasta P-kauden jälkeen.

Ukki muistaa aina tasaisin väliajoin kertoa omien armeija-aikojensa alokasajan 12 kilometrin saunamarssista, jonka jälkeen jalat olivat kuulemma t-o-d-e-l-l-a muusina. En tiedä onko tarkoitus muistuttaa siitä että jalat voivat mennä muusiksi vai jostain muusta, mutta näin on kuulemma näreet. Piste.

Alokasinfoa sun muuta lappusta koskien tammikuun saapumiserää on viime tietojen perusteella alkanut tippumaan postista jo ainakin pohjoisen ja etenkin Kainuun suunnalla. Katsotaan milloin täällä. Täytyy varmaan kuitenkin soittaa Riihimäen suunnalle viimeistään ensi kuussa ja kysellä kuinka paljon insuliinia kannattaa varata mukaan näin aluksi ja onko muuta huomioitavaa. Valtio ilmeisesti tarjoaa niin verensokerimittarin kuin myös palvelussilmälasit allekirjoittaneen tapauksessa. Jännää.

STJ-60 ja ulkona tuulee.

"En mee Säkylään!"

"Jaa armeijaan? Säkylään?"

"Ei kun Riihimäelle."

Alkajaisiksi täytyy todeta, että lähes kaikki tilanteet, joissa armeijaan lähteminen on tullut puheeksi, (etenkin vanhempien) miespuolisten henkilöiden seuraava kysymys on juurikin "Säkyläänkö menet, vai?" tai vastaava. En mene, jollei se ole vielä käynyt ilmi, mutta minkäs teet kotikaupungin geologisen sijainnin takia, josta johtuen hyvin suuri osa sen asevelvollisista määrätään juurikin Porin Prikaatiin lisätoiveiden puuttuessa.

Jos olisin ollut vapaa valitsemaan palveluspaikkani, en olisi siltikään mennyt Säkylään, vaan jonnekin ilmavoimien joukko-osastoon - mutta ei voi mitään. Säkylästä kuitenkin sen verran, että serkkuni ja kummisetäni ovat palvelleet siellä (joista jälkimmäinen tosin vain osan ajastaan), että ei kai siinä paikassa näin yleisesti ottaen ihan kauheasti vikaa ole.
 
Se on muuten niin, ettei mikään armeijan käymisen valinneen naisen syistä tai perusteista kelpaa kaikille ihmisille hyvällä tahdollakaan. Aina löytyy joku, jonka mielestä se on miesten dissaamista, sotahulluutta, fasismia tai yleensäkin vain turhaa. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää, mutta olen aina halunnut muistuttaa että tietääkseni toimin Suomen lakien mukaisesti, joten trollien on aivan turha kanavoida turhautumistaan allekirjoittaneeseen. Toisaalta juuri vapaaehtoisten mollaaminen on se helpoin tie, kun ei muuhun kyetä, mutta sen miinuspuolen siedän vallan mainiosti - koska sillekään ei voi mittään.

En henkilökohtaisesti muista kenenkään vanhemman (50 v ->) mieshenkilön koskaan suhtautuneen negatiivisesti armeijaan. Tähän olen kuitenkin saanut vastauksen nuoremmilta mieshenkilöiltä (<- 50 v), joiden mukaan armeijamyönteiset ihmiset ovat idiootteja kalkkiksia tai vastaavaa. Vai sillä lailla, yhtenäiskulttuuri on vissiin kuollut, mutta olette te pojat silti vapaita keskenänne tappelemaan.

Useimmat eivät lue historiaansa eivätkä täten tiedä miksi nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä on näköisensä. Pitäisi, sillä nykyinen malli on puolustuskyvyn (eikä tasa-arvon) nimissä kehittynyt instituutio. Historiallisesti sodankäynti on ollut miesten alaa ja suomalaisilla oli syynsä olla laittamatta naisia rintamalle viime sodissa. Historia - niin aliarvostettu oppiaine.
 
Feministihihhulirekkalesboksi (otan sen kohteliaisuutena paremman puutteessa) on aika helppo haukkua, mutta en ole ollut säätämässä nykyisiä lakeja ja asetuksia. En myöskään valinnut armeijaan lähtemistä siksi että haluaisin potkia miehiä päähän tai koska olisin sotahullu. Enkä ole fasisti. Valitsin sen siksi, että koen diabeteksesta huolimatta olevani kykenevä suorittamaan maanpuolustusvelvollisuuteni itseäni kiinnostavalla tavalla, vaikka maanpuolustus onkin nykyään aika aliarvostettua, kun se "suuri ja mahtava vaan painaa nappia ja sit on Suomi paskana!!1" (No voihan niitä valtioita paskoa jos haluaa, mutta sellainen toiminta ei kansainvälisesti onnistu ihan tuosta vain ja tuottaa mahdollisesti vain asumiskelvottoman maapläntin, mikä nyt ei ainakaan ole kovin hyödyllinen veto.)

"Ja sun opinnot ja työelämään siirtyminen lykkääntyy!" No hemmetti, näissä suhdanteissa varmaan ehdin kortistoon tai liukuhihnalle hitaammallakin vauhdilla. En myöskään ole täysin satavarma tulenko jatkamaan nykyisessä opiskelupaikassani (Turun yliopisto) vielä myöhemmin, mutta jollen muuta keksi niin kaiketi.

Se on muuten jännä että trollit ja muut valittajat eivät koskaan uskalla vinkua henkilökohtaisesti, vaan aina netissä tai muuten nimettömästi. Joillekin ei kuitenkaan koskaan pysty selittämään ja perustelemaan kaikkia asioita, mutta uskoisin pystyväni elämään sen kanssa.

Siviili-TJ 70 enkä mene Säkylään. Uusi insuliinikynä tuli ja se on hieno kapine.

Olis täsä niinku kahreksankymment päivää viälä, sano!

Elikkäs hei ja moi. Alkaa näyttää siltä, että alkaa olla pian kiirus.

Kävin viime viikolla diabeteslääkärillä uusimassa insuliinireseptini siten, että lyhytvaikutteinen insuliini tulee seuraavalla apteekkikerralla kertakäyttökynissä; sellaisissa, jotka kynän tyhjennyttyä voi hävittää ja ottaa seuraavan tilalle. Tähän mennessä olen käyttänyt metallivalmisteista ampullikynää vaihdettavilla insuliiniampulleilla - vankka kapine, jonka ainoa varsinaisesti kuluva osa on sen mäntä, mutta joka vaatii parempaa säilytystä kuin kertakäyttöversio. Pitkävaikutteinen onkin ollut melkein koko diabetesaikani kertakäyttömuodossa.

Sellainen valaistuminen on myös koittanut, että palvelusaika tuleekin olemaan 347 eikä 362, kiitos palvelusaikauudistuksen voimaantulon ensi vuoden helmikuussa. Sanon 347 jo nyt, koska vähempi 255 (ex-270) ja 165 (ex-180) ovat suht turhia omasta näkökulmastani katsottuna. Jee jee jee.

Hiukset tänään neljä milliä:

Josta puheen ollen... Jännimpiä hiusasenteita tähän mennessä TOP-3:

3) On ihan ookoo kasvattaa roikkuvaa rasvalettiä tai vastaavaa, mutta sun tukka...
2) On ihan ookoo blondata/värjätä hiukset pilalle, mutta sun tukka...
1) On ihan ookoo olla pesemättä hiuksiaan viikkoon, mutta sun tukka...

Tämän lisäksi on ihan ookoo venyttää korvat muodottomiksi 10 sentin renkailla, ottaa naama, kieli ja napa täyteen rautaa ja päälle vielä hakkauttaa väärin kirjoitettu englanninkielinen tatuointi alaselkään ...mutta hiusten leikkaaminen on saatanasta.com!!1 xDxDxDxDxD

(Äskeinen kappale on tahallinen yliveto, niinku.)

TASAN SATA

Hiukset läks, koska

1) lyhyt on kätevämpi ratkaisu kuin nutturan vääntäminen ja särmääminen
2) lyhyt ei takerru mihinkään eikä näin ollen aiheuta vaaratilanteita
3) lyhyt on äärimmäisen helppohoitoinen ja kuivuu heti
4) lyhyt ei keskimäärin likaannu yhtä paljon ja yhtä nopeasti kuin pitkät
5) lyhyillä säästyy vettä ja shampoota ihan hitosti

Jokeri: lyhyt = kivempi kuin pitkät (in my humble opinion, mutta varmaan siksi että olen ollut ennen varsin pitkähiuksinen)

Faktaa: tähän mennessä (vain) yhdeltä menneet kahvit väärään kurkkuun, koska lyhyet hiukset naisella. :-------)

Haamu-TJ tänään - TIDIDIDIDIDIDIDII - TASAN SATA.

Ps. Ensi talvesta on kuulemma tulossa jäätävä. :)

Onhan päivä vielä huomennakin x 120 (+ 362)

120 päivää. Syksyn tullen on varmaan sopivaa aloittaa juoksukausi. Ei, en tykkää juosta välttämättä kesällä, koska on niin lämmin ja joskus jopa kuuma. Autokoulun II-vaihe täytyy myös käydä, koska I-vaiheen kortti umpeutuu ensi keväänä, jolloin on huonompi sauma ehtiä autokouluun rahastettavaksi. Lokakuussa Kuusamoon vaeltamaan.

On kysytty miksen ota kantaa nykyiseen asevelvollisuusjärjestelmään. Vastaus on, etten aio ottaa siihen suuremmin kantaa vielä. Omat motiivini asepalveluksen suorittamiseen ovat edelleenkin 1) koska minua kiinnostaa suorittaa se 2) koska haluan suorittaa sen ja 3) koska koen asian oikeaksi/tärkeäksi/etc (vaikka joku muu keksisikin n syytä miksei niin saisi kokea). Aivan, kyllä vain: jotkut ihmiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset ihmiset, mutta ei hätää, sillä tiedostan asian. Mutta siitä ei tällä erää enempää.

Ja, ja, ja, macht Spaß.

Ps. Teatterilaiva ja -100 osuvat samalle päivälle. *dydydydyyy*

Neljä kuukautta

Vasen nilkka palautunut normaaliksi, mutta vasen ranne vihainen. Syynä jännetuppitulehdus, joka hoitunee levolla.

Sotilasavustuksen anominen saattaa tulla ajankohtaiseksi, jos asuntomarkkinoilla onnistaa Turun suunnalla takarajan ollessa lokakuun alun paikkeilla. Mietin sitä sitten, mutta luultavasti asunnon hankinta jäänee ensi vuoden loppuun, vaikka aloitinkin yliopisto-opintoni jo tänä syksynä.

Valittaja: "Nyyh nyyh, sun opinnot menee pilalle, et kartuta omaisuuttas jajajaja...!"
Vastaus: "Maisteriksi neljässä vuodessa, koitan ma."

Tänään 130 päivää, mutta ensi kuussa taas vähemmän. Kahtellaan.


Ps. Kiitokset muuten jääk. K:lle, korpr. L:lle, alik. P:lle ja muille positiivisille. :)

160 päivää

Viime aikojen tapahtumiin ei lukeudu oikeastaan mitään uutta tai ihmeellistä, vaikkakin onnistuin loukkaamaan oikean nilkkani Paavo Nurmi -juoksuissa kesäkuun lopussa. Kummallista kyllä, oikeaa nilkkaa ei näin kuukauden jälkeen vaivaa yhtikäs mikään, mutta vasen nilkka tuntuu jotenkin kummalliselta. Seuraan asiaa.

Tietyllä tapaa haluan varmistaa etten varsinaisesti mokaisi kuntotesteissä, josta johtuen olen keskittynyt erityisesti juuri etunojapunnerruksiin, vatsalihaksiin, 12 minuutin juoksutestiin ja vauhdittomaan pituuteen - viimeisimpään tosin vähiten. Olen edelleenkin suhteellisen huono etunojapunnerrusten tekijä, koska tekniikkani ontuu, mutta ehdin ehkä tehdä asialle jotakin. Cooperilla porskutan edelleenkin tuloshaarukalla 2800-3000 metriä. Vatsalihasten toistomäärään minuutissa olen tyytyväinen, mutta vauhditonta pituutta täytyy luultavasti vähän tsempata. Yleistilanne hyvä.


Viimeisin diabeteslääkärin vastaanottoni ajoittuu toukokuun lopulle; itse asiassa se oli juuri päivää ennen Hämeenlinnan valintatilaisuutta. Silloin HbA1c-tulos (pitkäaikaisverensokeri) oli 6,9%, paino 60 kiloa ja pituus 173 senttiä. Jos HbA1c on lokakuussa lähes sama, olen oikein tyytyväinen tilanteeseeni.


Seuraavaksi aion etsiä tai värkätä lämpöpakkauksen tai -pussin insuliinikynille talvipakkasia ajatellen. Vanha kun näet katosi ja insuliini kun laimenee jäätymisen myötä.


Jotkut ihmiset ovat muuten yhä sitä mieltä, että naisen vapaaehtoisuus on heiltä itseltään jotenkin pois. Ei siis mitään uutta kotirintamalta.

TS Extra 22.6.

Ei muuta.

"Teidät on määrätty palvelukseen..." - VIESTIR I/13

Tänään on kuulemma tehty historiaa, kun Suomen Puolustusvoimain historian ensimmäinen diabeetikkonainen on saanut palvelukseenastumismääräyksen käteensä. No joo, en voi väittää vastaankaan, koska tuo palvelukseenastumismääräys on nyt siististi muovitaskussa omalla kirjoituspöydälläni (josta sen pian taltioin jonnekin löydettävään paikkaan).

Kuten aiemmin kerroin, diabeetikkojen valintatilaisuutta varten oli pyydetty saapumaan Kanta-Hämeen aluetoimistoon Hämeenlinnaan toukokuun 30. päivänä kello 13. Kanta-Hämeen aluetoimisto oli oikeastaan aika helppo löytää, vaikken ollut siellä aikaisemmin käynyt. Hämeenlinnassa olivat erinäiset siltaprojektit levällään, mutta pienen mutkittelun jälkeen saavuin toimistolle hyvissä ajoin kello 12:45.

Opasteet olivat hyvät ja löysin tieni pieneen auditorioon, jossa neljä muuta diabeetikkoa olivat jo odottelemassa. (Yksi tuli vielä myöhemmin.) Tilaisuus alkoi tasan kello 13 kutsuntaeversti L:n avauksella ja yllättäen oikeuksien, velvollisuuksien ynnä muun (eli vanhan) kertauksella. Jossain vaiheessa paikalle saapui myös Maavoimien ylilääkäri, lääkintäeversti L, joka myös piti pienen puheen. Paikalla oli myös SPOL-RUK:a parhaillaan suorittava kokelas M (diabeetikko niin ikään) kertomassa omista kokemuksistaan ja jakamassa vinkkejä, joista saattaa olla suurtakin hyötyä palveluksessa.

Ensimmäinen tarkastettava pääsi varsinaiseen tarkastukseen noin kello 14:05 - itse olin jo heti toisena. Aluksi todistettiin henkilöllisyys toimistosihteerille, joka teki joitakin merkintöjä jokaisen kantakorttiin (jotka olivat saapuneet mikä mistäkin päin Suomea). Tämän jälkeen mentiin yksitellen haastatteluhuoneeseen, jossa dosentti S ja erikoissairaanhoitaja R niin ikään haastattelivat jokaista näiden motiiveista, taustoista, lääkityksestä ja muusta tärkeästä mahdollisesti asiaan liittyvästä. Haastattelun perusteella dosentti S lähetti seuraavaan huoneeseen viestin, jossa hän ja hoitaja R joko suosittelivat tai eivät suositelleet tarkastettavan palveluskelpoisuusluokan muuttamista C:stä A:han.

Haastattelun jälkeen jokainen suuntasi siihen toiseen huoneeseen suljettujen ovien taakse tarkastuslautakunnan arvioivien katseiden alle. Pöydän takana istuivat kutsuntaeversti L, kutsuntamajuri T ja lääkintäeversti L, joiden eteen tarkastettava puolestaan asettui.

Oma haastatteluni sujui siten, että dosentti S ja hoitaja R kysyivät aluksi motiivejani ja syitäni varusmiespalvelukseen. Selitin lyhyesti ja sain vastaukseksi hyväksyvää hymistelyä. Tämän jälkeen dosentti S teki tarkempia kysymyksiä lääkityksestäni, liikunnan määrästäni ja näiden tasapainottamisesta. Sitten S ja R ylistivät hetken vahvuuttani juoksijana, jonka jälkeen yksimielisesti totesivat suosittelevansa palveluskelpoisuusluokkani ehdotonta nostoa. Hoitaja R antoi yhteystietonsa jatkokäyttöä varten.

Siirryin tarkastuslautakunnan huoneeseen. Ensin ajattelin että olenpas nyt sitten kuulusteltavana, mutta itse asiassa tunnelma oli varmaan positiivisin ja kannustavin mitä olen armeijahankkeeni varrella kohdannut. Kutsuntamajuri T kysyi jälleen motiivejani. Selitin ne jälleen, jonka jälkeen kävimme hetken hyvin mielenkiintoista keskustelua niistä ja jatkosta. Tämän jälkeen lääkintäeversti L kysyi tarkemmin lääkityksestäni ja etenkin pitkävaikutteisesta insuliinista ja sen annostuksesta eri tilanteissa. (Tässä vaiheessa tilaisuutta en ollut kuullut "nainen-diabetes-armeija-historiallista"-päivittelyä kuin vasta suunnilleen 20 kertaa.)

Upseerit olivat hetken hiljaa, jonka jälkeen majuri T kysyi missä erässä haluaisin astua palvelukseen. (Diabeetikoilla ei nimittäin ole rajoituksia erän suhteen, koska olemme kiintiöiden ulkopuolisia.) Vastasin tammikuu 2013. Tämä kirjattiin ylös ja eversti L tulosti jonkin paperin, jonka antoi majuri T:lle, joka puolestaan teki siihen merkintöjä lopulta lisäten oman allekirjoituksensa. Majuri T ilmoitti lukevansa nyt "tuomioni" ääneen:

"Petra Hämäläinen määrätään Suomen Puolustusvoimain kaikkien aikojen ensimmäisenä diabeetikkonaisena palvelukseen Riihimäen Viestirykmenttiin 7.1.2013. Hämeenlinnassa 30.5.2012. Onnittelut."

Sillä hetkellä, myönnettäköön, pärisin hiljaa mielessäni: "Määpäs olen A, määpäs olen A, MÄÄPÄS OLEN A!" Tarkastuslautakunta onnitteli ja toivotti onnea matkaan. Poistuin huoneesta ja suuntasin vielä kerran toimistosihteerin pakeille, jossa sain tilinumeroni esittämällä anottua valtiolta matkakorvaukset Hämeenlinnan reissustani (vaikka tulin omalla kyydillä, en julkisilla). Tämän jälkeen poistuin aluetoimistosta.

 

Näin se kuulkaa on ja tästä on hyvä jatkaa. Aion luultavasti kirjoittaa tähän blogiin noin yhden tilannepäivityksen kuukausittain ennen ensi tammikuuta, ellei muuta ihmeellistä ilmene.

Siihen asti... lepo.

Ps. Semi-iloinen uutinen: diabetes ei estä hakemasta ELSO-joukkoihin!

Hyvät ystävät ja kylän miehet!

Kelasin tässä että aikaa Hämeenlinnan valintatilaisuuteen on enää viikko ja nyt alkaa pikku hiljaa jänskättämään ihan toden teolla...

Täytyy sanoa, että tiesin kyllä alun alkaenkin ettei armeijaan pyrkiviä naisia aina katsota suopeasti sekalaisista syistä, mutta sille ei vain voi mitään, koska Suomessa armeija instituutiona ja käsitteenä sisältää niin paljon arvo- ja tunnelatauksia.

Listasin TOP-10 repäisivimmät vastaan tulleet reaktiot (eli ne jotka aiheuttivat eniten aivoverenvuotoa), koska ne ovat liian typeriä unohdettaviksi:

10. "Sä oot nainen, kai sä sen tiesit? Etkö oo ollenkaan miettinyt että vaarannat oman tulevaisuutes etkä tuu koskaan saamaan töitä kun muutut armeijan takia mieheks?"


9. "Sullahan on toi sokeritauti, siis ettet voi syödä sokeria eiks vaan? Siis miten sä luulet voivas selvitä jostain armeijasta kun oot noin vammainen jo nyt?"


8. "Sä kuolet sinne. Ja vaikket kuoliskaan vaan tulisit takas kotiin, jäisit sen maitojunan alle ja kuolisit sit siihen, hah!"


7. "Ei ne voi tommosia hukkapätkiä sotanorsuja sinne hyväksyä..."


6. "Epäreilua että naisilla on alemmat rajat kuin miehillä... Ihan sama että juokset enemmän Cooperissa kuin useimmat, mutta kun oot nainen niin se on epäreilua!"


5. "Miten sun kohtu kestää, jos sua ammutaan esimerkiksi konekiväärillä?"


4. "Naisten pitäis olla kotona nostamassa syntyvyyslukuja, mut en mä silti halua että invat lisääntyy. Oot turha."


3. "Tyhmää kun joitain naisia laitetaan viestiin viemään miesten paikkoja, koska ei kaikkia miehiä kiinnosta jääkäritouhut..."


2. "Jos olisin päättäjä, pistäisin naiset maksamaan tällaisesta yhteiskunnan varojen tuhlauksesta."


1. "Jos susta tulee vänrikki, muutan pois Suomesta!"



Oivoi, saatan kuolla nauruun ennen kuin viikko on täynnä. Kerron lisää sitten.