TJ kirjoitushetkellä 333.
Olen siis viimeinkin astunut palvelukseen Riihimäen Viestirykmentissä saapumiserässä I/13. Alku on ollut kiireinen, mutta siitä on selvitty kiitos korkean motivaation ja suuren mielenkiinnon uuden oppimiseen ja sisäistämiseen. Ensimmäisestä päivästä on jäänyt mieleen lähinnä tohina ja vilske, jonka palvelukseenastumispäivä rykmentissä aiheutti. Oli ilmoittautuminen, henkilötietojen varmistaminen, huumekoiran tarkastus ja lukuisten papereiden täyttöä täpötäydessä auditoriossa muiden uusien alokkaiden kanssa. Viestirykmentin saapumiserän vahvuus palvelukseenastumispäivänä oli noin 350, josta sittemmin on tultu jonkin verran alas päin.
P-kauden tulen viiden muun naisalokkaan kanssa viettämään Esikuntakomppaniassa, joka - toisin kuin toisinaan haukutaan - ei ole lainkaan töhö tai epämääräinen joukkoyksikkö, vaan itse asiassa paljon särmempi kuin 1. Viestikomppania. Joukkoyksikön ja tuvan esittelyn jälkeen lähdettiin varusvarastolle varusteita noutamaan. Tietyissä joukko-osastoissa varusteet noudetaan kahdessa tai useammassa erässä, mutta me saimme kaiken (n. 50 kilon satsin) kerralla kantoon (TVÄL-varusteita lukuun ottamatta). Tapasin myös rykmentin diabeteshoitajan pikaisesti ensimmäisen päivän melskeiden lomassa.
Esikuntakomppanian naisten tuvassa majoittuu tällä hetkellä kuuden alokkaan lisäksi myös kuusi vanhemman saapumiserän naissotilasta, joilta olemme saaneet hyviä neuvoja ja vinkkejä palvelukseen liittyen. Alusta alkaen kaikkien uusien naisten ote palvelukseen on ollut hyvä eikä kukaan todellakaan aio keskeyttää kuin terveydellisen pakon sattuessa kohdalle. Tuvan sisäinen yhteishenki on ollut kiitettävää eikä kaveria ole jätetty.
Puhuttelu, esittely, muotoon järjestäytyminen ja muu sotilaalliseen kuvioon kuuluva on tullut nopeasti tutuksi ja niin on hyvä. Ensimmäisen viikon torstaina kuittasimme aseet ja muun TVÄL-materiaalin. Oma henkilökohtainen rynnäkkökiväärini RK 62 vuodelta 1972 on kenties vanhimpia Puolustusvoimissa yhä käytössä olevia rynkkyjä ja sen kyllä huomaa lukuisista kulumista, klommoista ja kannen vääntyneisyydestä... Kyseiset pikku viat eivät kuitenkaan ole haitanneet ampumasuorituksiani juuri lainkaan.
Maanantaina 14.1. oli ampumaratapäivä Hätilässä. Varuskunnassamme kyllä on oma ampumarata, mutta EK:n kaksi suurta alokasjoukkuetta eivät valitettavasti pääse hyödyntämään sen olemassaoloa toisin 1. VK:n kuusi pienikokoisempaa joukkuetta, minkä lisäksi ampumarataa koskevat tiukat kellonajat (kiitos ampumaradan viereen talon rakennuttaneiden neropattien). Hätilässä vierähti kokonainen päivä jo välimatkan puolesta, mutta aika kului mukavasti kohdistusammuntojen ja RK2-ammunnan lomassa.
Päivinä 16.-17.1. oli vuorossa majohajo Padasjoella. Ketään ei varsinaisesti hajottanut missään vaiheessa ja puolijoukkueteltastakin tuli riittävän särmä jo toisella pystytyskerralla, jolloin se sai jäädä paikoilleen. Kipinä- ja lähivartio tulivat teoreettisesti tutuksi kaikille, mutta en itse päässyt hoitamaan hommaa käytännössä vartiolistan mennessä sekaisin vuorossa olleen vartiomiehen herättäessä väärän henkilön. (Better luck next time.) Jälkimmäisenä päivänä pientä hajoilemista kuitenkin aiheutti omalaatuinen tapaus "Herra Supersotajumala" ja oppitunti tetsauksesta. Yksityiskohtaisemmat kuvaukset jääkööt kertomatta tietyistä syistä johtuen, kröhöm.
Olemme myös kuitanneet sukset ja päässeet kokemaan suksisulkeiset hiihtoharjoituksia myöten. En ole aivan varma miten sukset jalassa hyppiminen liittyy hiihtämiseen, mutta en ole enää lainkaan epätietoinen siitä miksi niin monet ihmiset vihaavat hiihtämistä ...kiitos valtion suksien. Ohjelmassa on pääsääntöisesti ollut paljon oppitunneilla istumista yleisistä asioista alkaen, mutta myös taisteluensiapua, pakkilounastelu ja muodossa on ehditty kouluttaa tähän mennessä. Korkea polviasento tuottaa joillekin vaikeuksia, mutta henkilökohtaisesti olen onneksi välttynyt polvi- sun muilta kipeilyltä, mikä on pelkästään positiivista. Jes!
Fyysinen ja henkinen rasitus on ollut omasta mielestäni sopivaa; ei todellakaan löysää muttei myöskään millään tavalla ylitsepääsemättömän ylivoimaista. Jalkoihini ei ole tullut ainoatakaan hiertymää tai rakkulaa, mutta sainkin haltuuni kaksi paria tuliteriä maihinnousukenkiä kokoa 40. Sokeritasapaino on pysynyt hyvissä lukemissa välillä 5-10 mmol/l, mikä ei paljon eroa "siviilisokerien" haitaristani (4-8 mmol/l). Pitkävaikutteisen insuliinin määrää olen toki laskenut 16 yksiköstä 11 yksikköön päivittäisen fyysisen toiminnan lisääntyessä ja toisinaan ei ole ollut edes tarvetta pistää ateriainsuliinia kaikilla aterioilla.
Verensokerimittarista tetsasin näytön halki, mutta se toimii edelleen ja kulkee mukana vasemmassa reisitaskussa insuliinien ja kynäneulojen matkatessa kangaspussissa oikeassa taskussa. Kangaspussissa on kaulahihna jäätymiseltä suojautumista varten, jolloin voin helposti sujauttaa pussin poolon alle ja estää inskojen pilaantumisen ulkona kovilla pakkasilla. Viestirykmentissä palvelee muuten tällä hetkellä minä mukaan luettuna viisi diabeetikkovarusmiestä. :)
Ensimmäinen VLV eli viikonloppuvapaa koitti nyt ajankohdalle 18.-20.1. Lomatarkastus venyi vain 45 minuutilla ja meni hipoen läpi, mutta toivottavasti ensi viikonloppuna toiminta on kaikilla tämänkertaista särmempää.
Tässä luultavasti kaikki olennainen tällä erää. Kuittailen taas kun kerkeilen, mutta sitä ennen koittaa tänään paluu rykmenttiin kello 23:00 mennessä. :)
Ps. Joskus tuntuu siltä että armeijassa vain syödään koko ajan, mutta kulutuskin on toisaalta sen mukaista. Onneksi Riksussa on hyvät muonat.
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
maanantai 7. tammikuuta 2013
perjantai 28. joulukuuta 2012
Siviilin kymmenen viimeistä
Soittelin tänään Riihimäelle saadakseni ohjeita diabetekseen liittyen. Ensinnäkin neuvottiin ottamaan mukaan verensokerimittari ja toinen varalle, jos sellaisen sattuu omistamaan. Puolustusvoimilta saanee palvelusmittarin jossain kohtaa palvelusta, mutta siitä ei ole kuulemma tarkempaa tietoa eikä edes varmuutta.
Insuliinia, kynäneuloja ja verensokerimittarin liuskoja täytyy varata vähintään kuukauden tarpeiksi, koska lupailtiin ettei ensimmäisille lomille päästä kuin juurikin vasta sen kuukauden kuluttua. (Aika jännä, nykyäänhän haukutaan kun lomille päästään jo "ihanhetikohta" kahden viikon päästä.)
Jääkaappi on kuulemma 1. Viestikomppaniassa heti päivystäjän pöydän takana. En muuten ole aivan varma miksi asia kerrottiin jo nyt, vaikkei ole vielä tietoa onko menossa 1. VK:hon vaiko EK:hon (mutta tuskin 2. VK:hon, koska siellä on ELSO:n sakki)... No, hyvä tietää jos 1. VK:hon päädytään!
Sain joululahjaksi välikerraston. Ihan kätevää, koska sellaisen aioin muutenkin varmuuden vuoksi hankkia. Kaivoin palvelukseenastumismääräyksenkin (jonka litterat on käännetty sen alle, jos joku ihmettelee) jo päivänvaloon ja joitain muita randompapereita, jotka katson asiaan liittyviksi. Vanha mittarikin löytyi uudemman ja kynien kaveriksi.
Silviissii. Kysyivät muuten "Mikä teitä kiinnostaisi?" Itsehän tietenkin vastasin "Mikä mikä?", kun kyse oli P-kauden jälkeisistä valinnoista. "Jokin viestin suuntauksista vai spolli - siis sotilaspoliisi - ja onhan meillä kuljetusta ja huoltoa..." Vastasin tietojärjestelmälinja, vaikka mitään takuita sinne pääsemisestä ei tietenkään ole ja mielikin voi muuttua matkan varrella.
Ruoan mahdollisen myöhästymisen nimissä käyn vielä hankkimassa Alpen-patukoita ja siripiriä - on kuulemma ihan kannattava veto, jos haluaa pitää yllä hyvää hoitotasapainoa. Sain myös tietää etten ole sentään ainoa tammikuussa palvelukseen astuva diabeetikko, vaan pari muutakin on tulossa, ja edellisen saapumiserän diabeetikot toimivat eräänlaisina tuutoreina. Jea!
Ennen lähtöä täytyy enää lähinnä pakata ja varata normaalisti kontrollikäynti hoitavalle diabeteslääkärille. Jätettiin viimeksi uusi aika ottamatta, kun ei oltu varmoja miten homma toimisi armeijasta käsin, mutta ihan normaalisti pitäisi hoitua. Diabeteksen hoitovastuu säilyy edelleen omalla diabeteslääkärillä ja lääkärikäyntiä varten saa lomapäivän sekä meno-paluu-liput. Kontrollikäynti on kolmen kuukauden välein, joten "ylimääräisiä" lomia ei tule mitään huisin isoa määrää kuten joku saattaisi luulla.
Tietenkin on vielä se seikka, että Puolustusvoimat haluaa pitää kirjaa verensokerimittausten tuloksista palveluksen edetessä ja "ensimmäisen naisen" kohdalla kuulemma vieläpä erityisen tarkasti. Palvelus voidaan keskeyttää, jos pitkäaikaisverensokeri alkaa näyttämään "paskoja" lukemia: tässä tapauksessa reilusti yli yhdeksää, mutta siihen vaaditaan jo toistuvia huonoja mittaustuloksia, kuten kaikkea väliltä 15 mmol/l ja HI (= liian korkea arvo, jota verensokerimittari ei pysty ilmoittamaan). Tästä ei kuitenkaan pitäisi olla pelkoa, jos hoitaa itsensä ja palveluksensa niin kuin hoitaa kuuluu.
Tällä erää ei vielä oikeastaan jännitä, mutta ehkä sitten 7. tammikuuta viimeistään.
Kattellaan. STJ-10!
Insuliinia, kynäneuloja ja verensokerimittarin liuskoja täytyy varata vähintään kuukauden tarpeiksi, koska lupailtiin ettei ensimmäisille lomille päästä kuin juurikin vasta sen kuukauden kuluttua. (Aika jännä, nykyäänhän haukutaan kun lomille päästään jo "ihanhetikohta" kahden viikon päästä.)
Jääkaappi on kuulemma 1. Viestikomppaniassa heti päivystäjän pöydän takana. En muuten ole aivan varma miksi asia kerrottiin jo nyt, vaikkei ole vielä tietoa onko menossa 1. VK:hon vaiko EK:hon (mutta tuskin 2. VK:hon, koska siellä on ELSO:n sakki)... No, hyvä tietää jos 1. VK:hon päädytään!
Sain joululahjaksi välikerraston. Ihan kätevää, koska sellaisen aioin muutenkin varmuuden vuoksi hankkia. Kaivoin palvelukseenastumismääräyksenkin (jonka litterat on käännetty sen alle, jos joku ihmettelee) jo päivänvaloon ja joitain muita randompapereita, jotka katson asiaan liittyviksi. Vanha mittarikin löytyi uudemman ja kynien kaveriksi.
Silviissii. Kysyivät muuten "Mikä teitä kiinnostaisi?" Itsehän tietenkin vastasin "Mikä mikä?", kun kyse oli P-kauden jälkeisistä valinnoista. "Jokin viestin suuntauksista vai spolli - siis sotilaspoliisi - ja onhan meillä kuljetusta ja huoltoa..." Vastasin tietojärjestelmälinja, vaikka mitään takuita sinne pääsemisestä ei tietenkään ole ja mielikin voi muuttua matkan varrella.
Ruoan mahdollisen myöhästymisen nimissä käyn vielä hankkimassa Alpen-patukoita ja siripiriä - on kuulemma ihan kannattava veto, jos haluaa pitää yllä hyvää hoitotasapainoa. Sain myös tietää etten ole sentään ainoa tammikuussa palvelukseen astuva diabeetikko, vaan pari muutakin on tulossa, ja edellisen saapumiserän diabeetikot toimivat eräänlaisina tuutoreina. Jea!
Ennen lähtöä täytyy enää lähinnä pakata ja varata normaalisti kontrollikäynti hoitavalle diabeteslääkärille. Jätettiin viimeksi uusi aika ottamatta, kun ei oltu varmoja miten homma toimisi armeijasta käsin, mutta ihan normaalisti pitäisi hoitua. Diabeteksen hoitovastuu säilyy edelleen omalla diabeteslääkärillä ja lääkärikäyntiä varten saa lomapäivän sekä meno-paluu-liput. Kontrollikäynti on kolmen kuukauden välein, joten "ylimääräisiä" lomia ei tule mitään huisin isoa määrää kuten joku saattaisi luulla.
Tietenkin on vielä se seikka, että Puolustusvoimat haluaa pitää kirjaa verensokerimittausten tuloksista palveluksen edetessä ja "ensimmäisen naisen" kohdalla kuulemma vieläpä erityisen tarkasti. Palvelus voidaan keskeyttää, jos pitkäaikaisverensokeri alkaa näyttämään "paskoja" lukemia: tässä tapauksessa reilusti yli yhdeksää, mutta siihen vaaditaan jo toistuvia huonoja mittaustuloksia, kuten kaikkea väliltä 15 mmol/l ja HI (= liian korkea arvo, jota verensokerimittari ei pysty ilmoittamaan). Tästä ei kuitenkaan pitäisi olla pelkoa, jos hoitaa itsensä ja palveluksensa niin kuin hoitaa kuuluu.
Tällä erää ei vielä oikeastaan jännitä, mutta ehkä sitten 7. tammikuuta viimeistään.
Kattellaan. STJ-10!
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
STJ-15
Ajan kulumista ei voi estää, joten sattuipa tässä tänään pienehkö tajuaminen, että palvelukseenastumispäivään on enää rapeat kaksi viikkoa aikaa. (Puolustusvoimat lähetti mulle ihan omalla nimellä Ruotuväenkin, jeeeeeee.)
Asioita, joita olen pähkäillyt viime aikoina:
1) Juna vai bussi: olen tällä hetkellä kallistumassa bussiin, koska ei noista junista ihan oikeasti tiedä... sori, VR. (Joo, en ole saamassa autokyytiä Riihimäelle ainakaan näin aluksi, ja käytössäni oleva auto menee joksikin aikaa "hoitoon" mummolaan päivää ennen kuin lähden.)
2) Apteekki ei suostu luovuttamaan ns. kertakäyttö-Humalogeja kuin aikaisintaan 19. tammikuuta, koska ovat antaneet aiemmin tarpeeksi ampulleja metallikynää varten. Humalogin resepti uusittiin syksyllä, mutta täytyy odottaa tuohon sanottuun ajankohtaan asti siitä huolimatta, blääh. Oikeastaan kyse on tässä asiassa lähinnä mukavuudesta, koska kun kertakäyttökynä loppuu, sen voi yksinkertaisesti nakata roskiin ja ottaa uuden samanlaisen käyttöön. Metallikynässä ampullin loppuessa täytyy se vaihtaa ja tätä varten siksi muistaa varata täysi ampulli mukaan kyseistä vaihtamissaumaa varten.
Niin joo, metallikynä on myös metallisuudestaan huolimatta mahdollista paskoa täysin hajalle ("kokeiltu" on), eikä sitä varten saa terveyskeskuksesta varaversiota, koska se on kuulemma niin kallis (tai en ainakaan itse ole saanut), mutta toista kertakäyttökynää voi helposti kuljettaa mukana hätävarana, koska ne haetaan apteekista viiden kynän pakkauksissa. Anyways, ehkä pystyn elämään tämän asian kanssa 19. tammikuuta asti, öhöh.
3) Mitä mukaan aluksi? Oikeastaan lista on aika selviö, mutta katson asiaa tarkemmin ensi viikolla. Oma tekninen kerrasto on tällä hetkellä vakaassa harkinnassa, koska sitä on lämpimästi suositeltu talvella lähteville.
Seuraavaksi vastaus usein kysyttyyn kysymykseen: "Miksi astut palvelukseen tammikuussa etkä heinäkuussa?
Joo, se on kyllä jännä kysymys se, kun ottaa huomioon että koska en saanut valita palveluspaikkaani ja koska olen kiintiöiden ulkopuolinen, olin vapaa valitsemaan palvelukseenastumisajankohtani täysin vapaasti ja täten olisin voinut lähteä jo erässä II/12.
Ensinnäkin ajattelin erän II/12 tulevan "liian nopeasti", koska Hämeenlinnan valintatilaisuus oli toukokuun viimeisenä päivänä ja II/12 astui palvelukseen jo reippaan kuukauden päästä ko. tilaisuudesta. Toisekseen vain jostain syystä orientoiduin erää I/13 varten, koska tammikuu kiinnosti enemmän. Useimmathan haluavat juuri heinäkuun erään, koska kesä ja opiskelujen rytmitys. En henkilökohtaisesti ole koskaan ottanut stressiä opiskelemisesta ja koska opiskelupaikka napsahti heti tänä vuonna ylioppimisen jatkoksi, asioiden pitäisi olla hyvällä mallilla ja niitä pystyy vaivattomasti jatkamaan kun sen aika taas on. (Olen muuten myös enemmän talvi-ihminen, joten tällä haavaa tammikuu on itselleni paljon luontevampi palvelukseenastumisajankohta kuin heinäkuu.) Toivon mukaan tämä selityslitaniani selvensi edes jonkin verran.
Sanovat, että tammikuusta olisi tulossa vähäluminen. No, tällä hetkellä lumen puutteesta ei ole huolta. Toivotan tällä erää hyvää joulua ja palaan linjoille viimeistään tammikuun alussa.
Asioita, joita olen pähkäillyt viime aikoina:
1) Juna vai bussi: olen tällä hetkellä kallistumassa bussiin, koska ei noista junista ihan oikeasti tiedä... sori, VR. (Joo, en ole saamassa autokyytiä Riihimäelle ainakaan näin aluksi, ja käytössäni oleva auto menee joksikin aikaa "hoitoon" mummolaan päivää ennen kuin lähden.)
2) Apteekki ei suostu luovuttamaan ns. kertakäyttö-Humalogeja kuin aikaisintaan 19. tammikuuta, koska ovat antaneet aiemmin tarpeeksi ampulleja metallikynää varten. Humalogin resepti uusittiin syksyllä, mutta täytyy odottaa tuohon sanottuun ajankohtaan asti siitä huolimatta, blääh. Oikeastaan kyse on tässä asiassa lähinnä mukavuudesta, koska kun kertakäyttökynä loppuu, sen voi yksinkertaisesti nakata roskiin ja ottaa uuden samanlaisen käyttöön. Metallikynässä ampullin loppuessa täytyy se vaihtaa ja tätä varten siksi muistaa varata täysi ampulli mukaan kyseistä vaihtamissaumaa varten.
Niin joo, metallikynä on myös metallisuudestaan huolimatta mahdollista paskoa täysin hajalle ("kokeiltu" on), eikä sitä varten saa terveyskeskuksesta varaversiota, koska se on kuulemma niin kallis (tai en ainakaan itse ole saanut), mutta toista kertakäyttökynää voi helposti kuljettaa mukana hätävarana, koska ne haetaan apteekista viiden kynän pakkauksissa. Anyways, ehkä pystyn elämään tämän asian kanssa 19. tammikuuta asti, öhöh.
3) Mitä mukaan aluksi? Oikeastaan lista on aika selviö, mutta katson asiaa tarkemmin ensi viikolla. Oma tekninen kerrasto on tällä hetkellä vakaassa harkinnassa, koska sitä on lämpimästi suositeltu talvella lähteville.
Seuraavaksi vastaus usein kysyttyyn kysymykseen: "Miksi astut palvelukseen tammikuussa etkä heinäkuussa?
Joo, se on kyllä jännä kysymys se, kun ottaa huomioon että koska en saanut valita palveluspaikkaani ja koska olen kiintiöiden ulkopuolinen, olin vapaa valitsemaan palvelukseenastumisajankohtani täysin vapaasti ja täten olisin voinut lähteä jo erässä II/12.
Ensinnäkin ajattelin erän II/12 tulevan "liian nopeasti", koska Hämeenlinnan valintatilaisuus oli toukokuun viimeisenä päivänä ja II/12 astui palvelukseen jo reippaan kuukauden päästä ko. tilaisuudesta. Toisekseen vain jostain syystä orientoiduin erää I/13 varten, koska tammikuu kiinnosti enemmän. Useimmathan haluavat juuri heinäkuun erään, koska kesä ja opiskelujen rytmitys. En henkilökohtaisesti ole koskaan ottanut stressiä opiskelemisesta ja koska opiskelupaikka napsahti heti tänä vuonna ylioppimisen jatkoksi, asioiden pitäisi olla hyvällä mallilla ja niitä pystyy vaivattomasti jatkamaan kun sen aika taas on. (Olen muuten myös enemmän talvi-ihminen, joten tällä haavaa tammikuu on itselleni paljon luontevampi palvelukseenastumisajankohta kuin heinäkuu.) Toivon mukaan tämä selityslitaniani selvensi edes jonkin verran.
Sanovat, että tammikuusta olisi tulossa vähäluminen. No, tällä hetkellä lumen puutteesta ei ole huolta. Toivotan tällä erää hyvää joulua ja palaan linjoille viimeistään tammikuun alussa.
lauantai 8. joulukuuta 2012
STJ-30
Viimeinen kuukausi ennen saapumiserän I/13 palvelukseenastumista on nyt alkanut. Viestirykmentin alokastiedotekin saapui postista viime viikon torstaina: kyselykaavake, rykmentin esittelyopas sekä naisten opas. Lukaisin kaikki, täytin kaavakkeen ja laittanen sen ensi viikolla postiin, että se ehtii takaisin määräaikaan mennessä.
Tässä vaiheessa on oikeastaan aika vaikea sanoa mitään mielekästä. Kaikesta faktatiedosta, kuulotiedosta ja muusta informaatiosta huolimatta lopullinen meno sun muu selviää vasta paikan päällä. Ei ole itseäni vielä kauhean merkittävästi jännittänyt, mutta ehkä pian alkaa sitäkin ilmetä - en tiedä! Kohta täytyy kuitenkin arpoa junan ja bussin välillä, kun kerran litterat on varuskuntaan saapumista varten saatu. Juna lahoaa ja bussi ajaa ojaan, eiku. Hmm, no... Asioilla on puolensa!
Asioiden puolista sen verran, että toisinaan olen tullut pohtineeksi tiettyjä omakohtaisia reaalifaktoja suhteutettuna varusmiespalvelukseen. Faktat ovat seuraavat ja niitä on tasan kaksi: naissukupuoli ja tyypin 1 diabetes. Ensiksi mainitun kanssa on tottunut elämään ja vinkumiesten valituksiin tottuu ennemmin tai myöhemmin. Jollei, ei varusmiespalvelus ole silloin oikea valinta.
Jälkimmäisenä mainitun kanssa olen viime aikoina etsinyt eräänlaista sisäistä itseoikeutusta. Faktahan on, etten koskaan tule terveyteni puolesta olemaan täysin samalla tasolla kenenkään normaalisokeriaineenvaihduntaisen kanssa. Aina tulee olemaan riski toimintakyvyn mahdollisesta menettämisestä, lähinnä vakavan hypoglykemian muodossa, vaikka siihen ei mitään pyrkimystä tietenkään ole. Eräällä tapaa koen olevani mahdollinen taakka, jos kaikki ei sattuisikaan menemään niin kuin strömssöössä. Ei ole kiva ajatus, jos esim. ryhmän toimintakyky romuttuisi itsestä johtuen.
Toisaalta olen aina hoitanut diabetestani säntillisesti ja tasapainoisesti, joten miksipä ei. En valinnut asiaa, se valitsi minut. Tämän valossa olen tottunut ajattelemaan, että koska viralliset instassit kuten Puolustusvoimat yleisesti, Sotilaslääketieteen Keskus ja totta kai Riihimäen Viestirykmentti mahdollistavat varusmiespalveluksen myös diabeetikoiden kohdalla, on turha murehtia etenkin kun kaikki diabetekseen liittyvät kriteerit täyttyvät.
Tietysti, koska naisdiabeetikoista Puolustusvoimien palveluksessa ei ole vähäisintäkään kokemusta, ajoittainen epävarmuus saattanee olla suotavaa. Pitäväthän tietyt tahot naisia armeijassa täysin paskoina, kykenemättöminä, heiveröisinä ja huonoina ihmisinä. Silti tähän liittyen totean vain, että ihmisiä häiritsee varusmiespalvelusasiassa enemmän naiseus kuin diabetes. (Naurettavaa mutta sikäli valitettavan totta, että noinhan se näyttäisi olevan.)
Meitä on kuitenkin moneen junaan, oletan.
Tässä vaiheessa on oikeastaan aika vaikea sanoa mitään mielekästä. Kaikesta faktatiedosta, kuulotiedosta ja muusta informaatiosta huolimatta lopullinen meno sun muu selviää vasta paikan päällä. Ei ole itseäni vielä kauhean merkittävästi jännittänyt, mutta ehkä pian alkaa sitäkin ilmetä - en tiedä! Kohta täytyy kuitenkin arpoa junan ja bussin välillä, kun kerran litterat on varuskuntaan saapumista varten saatu. Juna lahoaa ja bussi ajaa ojaan, eiku. Hmm, no... Asioilla on puolensa!
Asioiden puolista sen verran, että toisinaan olen tullut pohtineeksi tiettyjä omakohtaisia reaalifaktoja suhteutettuna varusmiespalvelukseen. Faktat ovat seuraavat ja niitä on tasan kaksi: naissukupuoli ja tyypin 1 diabetes. Ensiksi mainitun kanssa on tottunut elämään ja vinkumiesten valituksiin tottuu ennemmin tai myöhemmin. Jollei, ei varusmiespalvelus ole silloin oikea valinta.
Jälkimmäisenä mainitun kanssa olen viime aikoina etsinyt eräänlaista sisäistä itseoikeutusta. Faktahan on, etten koskaan tule terveyteni puolesta olemaan täysin samalla tasolla kenenkään normaalisokeriaineenvaihduntaisen kanssa. Aina tulee olemaan riski toimintakyvyn mahdollisesta menettämisestä, lähinnä vakavan hypoglykemian muodossa, vaikka siihen ei mitään pyrkimystä tietenkään ole. Eräällä tapaa koen olevani mahdollinen taakka, jos kaikki ei sattuisikaan menemään niin kuin strömssöössä. Ei ole kiva ajatus, jos esim. ryhmän toimintakyky romuttuisi itsestä johtuen.
Toisaalta olen aina hoitanut diabetestani säntillisesti ja tasapainoisesti, joten miksipä ei. En valinnut asiaa, se valitsi minut. Tämän valossa olen tottunut ajattelemaan, että koska viralliset instassit kuten Puolustusvoimat yleisesti, Sotilaslääketieteen Keskus ja totta kai Riihimäen Viestirykmentti mahdollistavat varusmiespalveluksen myös diabeetikoiden kohdalla, on turha murehtia etenkin kun kaikki diabetekseen liittyvät kriteerit täyttyvät.
Tietysti, koska naisdiabeetikoista Puolustusvoimien palveluksessa ei ole vähäisintäkään kokemusta, ajoittainen epävarmuus saattanee olla suotavaa. Pitäväthän tietyt tahot naisia armeijassa täysin paskoina, kykenemättöminä, heiveröisinä ja huonoina ihmisinä. Silti tähän liittyen totean vain, että ihmisiä häiritsee varusmiespalvelusasiassa enemmän naiseus kuin diabetes. (Naurettavaa mutta sikäli valitettavan totta, että noinhan se näyttäisi olevan.)
Meitä on kuitenkin moneen junaan, oletan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)