Ajan kulumista ei voi estää, joten sattuipa tässä tänään pienehkö tajuaminen, että palvelukseenastumispäivään on enää rapeat kaksi viikkoa aikaa. (Puolustusvoimat lähetti mulle ihan omalla nimellä Ruotuväenkin, jeeeeeee.)
Asioita, joita olen pähkäillyt viime aikoina:
1) Juna vai bussi: olen tällä hetkellä kallistumassa bussiin, koska ei noista junista ihan oikeasti tiedä... sori, VR. (Joo, en ole saamassa autokyytiä Riihimäelle ainakaan näin aluksi, ja käytössäni oleva auto menee joksikin aikaa "hoitoon" mummolaan päivää ennen kuin lähden.)
2) Apteekki ei suostu luovuttamaan ns. kertakäyttö-Humalogeja kuin aikaisintaan 19. tammikuuta, koska ovat antaneet aiemmin tarpeeksi ampulleja metallikynää varten. Humalogin resepti uusittiin syksyllä, mutta täytyy odottaa tuohon sanottuun ajankohtaan asti siitä huolimatta, blääh. Oikeastaan kyse on tässä asiassa lähinnä mukavuudesta, koska kun kertakäyttökynä loppuu, sen voi yksinkertaisesti nakata roskiin ja ottaa uuden samanlaisen käyttöön. Metallikynässä ampullin loppuessa täytyy se vaihtaa ja tätä varten siksi muistaa varata täysi ampulli mukaan kyseistä vaihtamissaumaa varten.
Niin joo, metallikynä on myös metallisuudestaan huolimatta mahdollista paskoa täysin hajalle ("kokeiltu" on), eikä sitä varten saa terveyskeskuksesta varaversiota, koska se on kuulemma niin kallis (tai en ainakaan itse ole saanut), mutta toista kertakäyttökynää voi helposti kuljettaa mukana hätävarana, koska ne haetaan apteekista viiden kynän pakkauksissa. Anyways, ehkä pystyn elämään tämän asian kanssa 19. tammikuuta asti, öhöh.
3) Mitä mukaan aluksi? Oikeastaan lista on aika selviö, mutta katson asiaa tarkemmin ensi viikolla. Oma tekninen kerrasto on tällä hetkellä vakaassa harkinnassa, koska sitä on lämpimästi suositeltu talvella lähteville.
Seuraavaksi vastaus usein kysyttyyn kysymykseen: "Miksi astut palvelukseen tammikuussa etkä heinäkuussa?
Joo, se on kyllä jännä kysymys se, kun ottaa huomioon että koska en saanut valita palveluspaikkaani ja koska olen kiintiöiden ulkopuolinen, olin vapaa valitsemaan palvelukseenastumisajankohtani täysin vapaasti ja täten olisin voinut lähteä jo erässä II/12.
Ensinnäkin ajattelin erän II/12 tulevan "liian nopeasti", koska Hämeenlinnan valintatilaisuus oli toukokuun viimeisenä päivänä ja II/12 astui palvelukseen jo reippaan kuukauden päästä ko. tilaisuudesta. Toisekseen vain jostain syystä orientoiduin erää I/13 varten, koska tammikuu kiinnosti enemmän. Useimmathan haluavat juuri heinäkuun erään, koska kesä ja opiskelujen rytmitys. En henkilökohtaisesti ole koskaan ottanut stressiä opiskelemisesta ja koska opiskelupaikka napsahti heti tänä vuonna ylioppimisen jatkoksi, asioiden pitäisi olla hyvällä mallilla ja niitä pystyy vaivattomasti jatkamaan kun sen aika taas on. (Olen muuten myös enemmän talvi-ihminen, joten tällä haavaa tammikuu on itselleni paljon luontevampi palvelukseenastumisajankohta kuin heinäkuu.) Toivon mukaan tämä selityslitaniani selvensi edes jonkin verran.
Sanovat, että tammikuusta olisi tulossa vähäluminen. No, tällä hetkellä lumen puutteesta ei ole huolta. Toivotan tällä erää hyvää joulua ja palaan linjoille viimeistään tammikuun alussa.
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
lauantai 8. joulukuuta 2012
STJ-30
Viimeinen kuukausi ennen saapumiserän I/13 palvelukseenastumista on nyt alkanut. Viestirykmentin alokastiedotekin saapui postista viime viikon torstaina: kyselykaavake, rykmentin esittelyopas sekä naisten opas. Lukaisin kaikki, täytin kaavakkeen ja laittanen sen ensi viikolla postiin, että se ehtii takaisin määräaikaan mennessä.
Tässä vaiheessa on oikeastaan aika vaikea sanoa mitään mielekästä. Kaikesta faktatiedosta, kuulotiedosta ja muusta informaatiosta huolimatta lopullinen meno sun muu selviää vasta paikan päällä. Ei ole itseäni vielä kauhean merkittävästi jännittänyt, mutta ehkä pian alkaa sitäkin ilmetä - en tiedä! Kohta täytyy kuitenkin arpoa junan ja bussin välillä, kun kerran litterat on varuskuntaan saapumista varten saatu. Juna lahoaa ja bussi ajaa ojaan, eiku. Hmm, no... Asioilla on puolensa!
Asioiden puolista sen verran, että toisinaan olen tullut pohtineeksi tiettyjä omakohtaisia reaalifaktoja suhteutettuna varusmiespalvelukseen. Faktat ovat seuraavat ja niitä on tasan kaksi: naissukupuoli ja tyypin 1 diabetes. Ensiksi mainitun kanssa on tottunut elämään ja vinkumiesten valituksiin tottuu ennemmin tai myöhemmin. Jollei, ei varusmiespalvelus ole silloin oikea valinta.
Jälkimmäisenä mainitun kanssa olen viime aikoina etsinyt eräänlaista sisäistä itseoikeutusta. Faktahan on, etten koskaan tule terveyteni puolesta olemaan täysin samalla tasolla kenenkään normaalisokeriaineenvaihduntaisen kanssa. Aina tulee olemaan riski toimintakyvyn mahdollisesta menettämisestä, lähinnä vakavan hypoglykemian muodossa, vaikka siihen ei mitään pyrkimystä tietenkään ole. Eräällä tapaa koen olevani mahdollinen taakka, jos kaikki ei sattuisikaan menemään niin kuin strömssöössä. Ei ole kiva ajatus, jos esim. ryhmän toimintakyky romuttuisi itsestä johtuen.
Toisaalta olen aina hoitanut diabetestani säntillisesti ja tasapainoisesti, joten miksipä ei. En valinnut asiaa, se valitsi minut. Tämän valossa olen tottunut ajattelemaan, että koska viralliset instassit kuten Puolustusvoimat yleisesti, Sotilaslääketieteen Keskus ja totta kai Riihimäen Viestirykmentti mahdollistavat varusmiespalveluksen myös diabeetikoiden kohdalla, on turha murehtia etenkin kun kaikki diabetekseen liittyvät kriteerit täyttyvät.
Tietysti, koska naisdiabeetikoista Puolustusvoimien palveluksessa ei ole vähäisintäkään kokemusta, ajoittainen epävarmuus saattanee olla suotavaa. Pitäväthän tietyt tahot naisia armeijassa täysin paskoina, kykenemättöminä, heiveröisinä ja huonoina ihmisinä. Silti tähän liittyen totean vain, että ihmisiä häiritsee varusmiespalvelusasiassa enemmän naiseus kuin diabetes. (Naurettavaa mutta sikäli valitettavan totta, että noinhan se näyttäisi olevan.)
Meitä on kuitenkin moneen junaan, oletan.
Tässä vaiheessa on oikeastaan aika vaikea sanoa mitään mielekästä. Kaikesta faktatiedosta, kuulotiedosta ja muusta informaatiosta huolimatta lopullinen meno sun muu selviää vasta paikan päällä. Ei ole itseäni vielä kauhean merkittävästi jännittänyt, mutta ehkä pian alkaa sitäkin ilmetä - en tiedä! Kohta täytyy kuitenkin arpoa junan ja bussin välillä, kun kerran litterat on varuskuntaan saapumista varten saatu. Juna lahoaa ja bussi ajaa ojaan, eiku. Hmm, no... Asioilla on puolensa!
Asioiden puolista sen verran, että toisinaan olen tullut pohtineeksi tiettyjä omakohtaisia reaalifaktoja suhteutettuna varusmiespalvelukseen. Faktat ovat seuraavat ja niitä on tasan kaksi: naissukupuoli ja tyypin 1 diabetes. Ensiksi mainitun kanssa on tottunut elämään ja vinkumiesten valituksiin tottuu ennemmin tai myöhemmin. Jollei, ei varusmiespalvelus ole silloin oikea valinta.
Jälkimmäisenä mainitun kanssa olen viime aikoina etsinyt eräänlaista sisäistä itseoikeutusta. Faktahan on, etten koskaan tule terveyteni puolesta olemaan täysin samalla tasolla kenenkään normaalisokeriaineenvaihduntaisen kanssa. Aina tulee olemaan riski toimintakyvyn mahdollisesta menettämisestä, lähinnä vakavan hypoglykemian muodossa, vaikka siihen ei mitään pyrkimystä tietenkään ole. Eräällä tapaa koen olevani mahdollinen taakka, jos kaikki ei sattuisikaan menemään niin kuin strömssöössä. Ei ole kiva ajatus, jos esim. ryhmän toimintakyky romuttuisi itsestä johtuen.
Toisaalta olen aina hoitanut diabetestani säntillisesti ja tasapainoisesti, joten miksipä ei. En valinnut asiaa, se valitsi minut. Tämän valossa olen tottunut ajattelemaan, että koska viralliset instassit kuten Puolustusvoimat yleisesti, Sotilaslääketieteen Keskus ja totta kai Riihimäen Viestirykmentti mahdollistavat varusmiespalveluksen myös diabeetikoiden kohdalla, on turha murehtia etenkin kun kaikki diabetekseen liittyvät kriteerit täyttyvät.
Tietysti, koska naisdiabeetikoista Puolustusvoimien palveluksessa ei ole vähäisintäkään kokemusta, ajoittainen epävarmuus saattanee olla suotavaa. Pitäväthän tietyt tahot naisia armeijassa täysin paskoina, kykenemättöminä, heiveröisinä ja huonoina ihmisinä. Silti tähän liittyen totean vain, että ihmisiä häiritsee varusmiespalvelusasiassa enemmän naiseus kuin diabetes. (Naurettavaa mutta sikäli valitettavan totta, että noinhan se näyttäisi olevan.)
Meitä on kuitenkin moneen junaan, oletan.
torstai 8. marraskuuta 2012
Kaksi sanaa: kaksi kuukautta
Kaksi kuukautta. Aika on rullannut nopeasti. Viime vuonna suunnilleen tähän aikaan olin vasta tulostanut ne monet lomakkeet ja kaavakkeet jotka naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakemiseen vaaditaan täytettäviksi (ja jotka sainkin pari kertaa bumerangina takaisin). Se oli silloin ja nyt on nyt.
Riihimäki. En ole tietääkseni käynyt koko kaupungissa koskaan aikaisemmin, mutta varuskunta on kuulemma helppo löytää, koska se sijaitsee lähellä rautatieasemaa. Ne jutut mitä Viestirykmentistä liikkuu, ovat tähän mennessä olleet vähän mitä sattuu. Jos olisin ollut vapaa valitsemaan palveluspaikkani, Viestirykmentti ei välttämättä olisi kärkipäässä ainakaan kuulopuheiden perusteella. Isotädin mies on palvellut Riihimäellä (ikuisuus sitten) vapaaehtoisena 17-vuotiaana, mutta sitä aikaa ei aivan välttämättä kannata verrata tähän päivään. On vissiin aika paljon muuttunut sitten 60-luvun.
Nykyään Viestirykmentissä P-kausi vietetään joko Esikuntakomppaniassa tai 1. Viestikomppaniassa, jollei satu olemaan ELSO-esivalittu, jolloin sijoitutaan 2. Viestikomppaniaan. EK:a on näin yleisesti haukuttu aika kovinkin sanoin, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Aluksi ainakin toivon 1. VK:aan, mutta ei kai sen lopulta kauheammin väliä ole minne laitetaan. E-kauden lopulliset kuviot selviävät kuitenkin vasta P-kauden jälkeen.
Ukki muistaa aina tasaisin väliajoin kertoa omien armeija-aikojensa alokasajan 12 kilometrin saunamarssista, jonka jälkeen jalat olivat kuulemma t-o-d-e-l-l-a muusina. En tiedä onko tarkoitus muistuttaa siitä että jalat voivat mennä muusiksi vai jostain muusta, mutta näin on kuulemma näreet. Piste.
Alokasinfoa sun muuta lappusta koskien tammikuun saapumiserää on viime tietojen perusteella alkanut tippumaan postista jo ainakin pohjoisen ja etenkin Kainuun suunnalla. Katsotaan milloin täällä. Täytyy varmaan kuitenkin soittaa Riihimäen suunnalle viimeistään ensi kuussa ja kysellä kuinka paljon insuliinia kannattaa varata mukaan näin aluksi ja onko muuta huomioitavaa. Valtio ilmeisesti tarjoaa niin verensokerimittarin kuin myös palvelussilmälasit allekirjoittaneen tapauksessa. Jännää.
STJ-60 ja ulkona tuulee.
Riihimäki. En ole tietääkseni käynyt koko kaupungissa koskaan aikaisemmin, mutta varuskunta on kuulemma helppo löytää, koska se sijaitsee lähellä rautatieasemaa. Ne jutut mitä Viestirykmentistä liikkuu, ovat tähän mennessä olleet vähän mitä sattuu. Jos olisin ollut vapaa valitsemaan palveluspaikkani, Viestirykmentti ei välttämättä olisi kärkipäässä ainakaan kuulopuheiden perusteella. Isotädin mies on palvellut Riihimäellä (ikuisuus sitten) vapaaehtoisena 17-vuotiaana, mutta sitä aikaa ei aivan välttämättä kannata verrata tähän päivään. On vissiin aika paljon muuttunut sitten 60-luvun.
Nykyään Viestirykmentissä P-kausi vietetään joko Esikuntakomppaniassa tai 1. Viestikomppaniassa, jollei satu olemaan ELSO-esivalittu, jolloin sijoitutaan 2. Viestikomppaniaan. EK:a on näin yleisesti haukuttu aika kovinkin sanoin, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Aluksi ainakin toivon 1. VK:aan, mutta ei kai sen lopulta kauheammin väliä ole minne laitetaan. E-kauden lopulliset kuviot selviävät kuitenkin vasta P-kauden jälkeen.
Ukki muistaa aina tasaisin väliajoin kertoa omien armeija-aikojensa alokasajan 12 kilometrin saunamarssista, jonka jälkeen jalat olivat kuulemma t-o-d-e-l-l-a muusina. En tiedä onko tarkoitus muistuttaa siitä että jalat voivat mennä muusiksi vai jostain muusta, mutta näin on kuulemma näreet. Piste.
Alokasinfoa sun muuta lappusta koskien tammikuun saapumiserää on viime tietojen perusteella alkanut tippumaan postista jo ainakin pohjoisen ja etenkin Kainuun suunnalla. Katsotaan milloin täällä. Täytyy varmaan kuitenkin soittaa Riihimäen suunnalle viimeistään ensi kuussa ja kysellä kuinka paljon insuliinia kannattaa varata mukaan näin aluksi ja onko muuta huomioitavaa. Valtio ilmeisesti tarjoaa niin verensokerimittarin kuin myös palvelussilmälasit allekirjoittaneen tapauksessa. Jännää.
STJ-60 ja ulkona tuulee.
maanantai 29. lokakuuta 2012
"En mee Säkylään!"
"Jaa armeijaan? Säkylään?"
"Ei kun Riihimäelle."
Alkajaisiksi täytyy todeta, että lähes kaikki tilanteet, joissa armeijaan lähteminen on tullut puheeksi, (etenkin vanhempien) miespuolisten henkilöiden seuraava kysymys on juurikin "Säkyläänkö menet, vai?" tai vastaava. En mene, jollei se ole vielä käynyt ilmi, mutta minkäs teet kotikaupungin geologisen sijainnin takia, josta johtuen hyvin suuri osa sen asevelvollisista määrätään juurikin Porin Prikaatiin lisätoiveiden puuttuessa.
Jos olisin ollut vapaa valitsemaan palveluspaikkani, en olisi siltikään mennyt Säkylään, vaan jonnekin ilmavoimien joukko-osastoon - mutta ei voi mitään. Säkylästä kuitenkin sen verran, että serkkuni ja kummisetäni ovat palvelleet siellä (joista jälkimmäinen tosin vain osan ajastaan), että ei kai siinä paikassa näin yleisesti ottaen ihan kauheasti vikaa ole.
Se on muuten niin, ettei mikään armeijan käymisen valinneen naisen syistä tai perusteista kelpaa kaikille ihmisille hyvällä tahdollakaan. Aina löytyy joku, jonka mielestä se on miesten dissaamista, sotahulluutta, fasismia tai yleensäkin vain turhaa. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää, mutta olen aina halunnut muistuttaa että tietääkseni toimin Suomen lakien mukaisesti, joten trollien on aivan turha kanavoida turhautumistaan allekirjoittaneeseen. Toisaalta juuri vapaaehtoisten mollaaminen on se helpoin tie, kun ei muuhun kyetä, mutta sen miinuspuolen siedän vallan mainiosti - koska sillekään ei voi mittään.
En henkilökohtaisesti muista kenenkään vanhemman (50 v ->) mieshenkilön koskaan suhtautuneen negatiivisesti armeijaan. Tähän olen kuitenkin saanut vastauksen nuoremmilta mieshenkilöiltä (<- 50 v), joiden mukaan armeijamyönteiset ihmiset ovat idiootteja kalkkiksia tai vastaavaa. Vai sillä lailla, yhtenäiskulttuuri on vissiin kuollut, mutta olette te pojat silti vapaita keskenänne tappelemaan.
Useimmat eivät lue historiaansa eivätkä täten tiedä miksi nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä on näköisensä. Pitäisi, sillä nykyinen malli on puolustuskyvyn (eikä tasa-arvon) nimissä kehittynyt instituutio. Historiallisesti sodankäynti on ollut miesten alaa ja suomalaisilla oli syynsä olla laittamatta naisia rintamalle viime sodissa. Historia - niin aliarvostettu oppiaine.
Feministihihhulirekkalesboksi (otan sen kohteliaisuutena paremman puutteessa) on aika helppo haukkua, mutta en ole ollut säätämässä nykyisiä lakeja ja asetuksia. En myöskään valinnut armeijaan lähtemistä siksi että haluaisin potkia miehiä päähän tai koska olisin sotahullu. Enkä ole fasisti. Valitsin sen siksi, että koen diabeteksesta huolimatta olevani kykenevä suorittamaan maanpuolustusvelvollisuuteni itseäni kiinnostavalla tavalla, vaikka maanpuolustus onkin nykyään aika aliarvostettua, kun se "suuri ja mahtava vaan painaa nappia ja sit on Suomi paskana!!1" (No voihan niitä valtioita paskoa jos haluaa, mutta sellainen toiminta ei kansainvälisesti onnistu ihan tuosta vain ja tuottaa mahdollisesti vain asumiskelvottoman maapläntin, mikä nyt ei ainakaan ole kovin hyödyllinen veto.)
"Ja sun opinnot ja työelämään siirtyminen lykkääntyy!" No hemmetti, näissä suhdanteissa varmaan ehdin kortistoon tai liukuhihnalle hitaammallakin vauhdilla. En myöskään ole täysin satavarma tulenko jatkamaan nykyisessä opiskelupaikassani (Turun yliopisto) vielä myöhemmin, mutta jollen muuta keksi niin kaiketi.
Se on muuten jännä että trollit ja muut valittajat eivät koskaan uskalla vinkua henkilökohtaisesti, vaan aina netissä tai muuten nimettömästi. Joillekin ei kuitenkaan koskaan pysty selittämään ja perustelemaan kaikkia asioita, mutta uskoisin pystyväni elämään sen kanssa.
Siviili-TJ 70 enkä mene Säkylään. Uusi insuliinikynä tuli ja se on hieno kapine.
"Ei kun Riihimäelle."
Alkajaisiksi täytyy todeta, että lähes kaikki tilanteet, joissa armeijaan lähteminen on tullut puheeksi, (etenkin vanhempien) miespuolisten henkilöiden seuraava kysymys on juurikin "Säkyläänkö menet, vai?" tai vastaava. En mene, jollei se ole vielä käynyt ilmi, mutta minkäs teet kotikaupungin geologisen sijainnin takia, josta johtuen hyvin suuri osa sen asevelvollisista määrätään juurikin Porin Prikaatiin lisätoiveiden puuttuessa.
Jos olisin ollut vapaa valitsemaan palveluspaikkani, en olisi siltikään mennyt Säkylään, vaan jonnekin ilmavoimien joukko-osastoon - mutta ei voi mitään. Säkylästä kuitenkin sen verran, että serkkuni ja kummisetäni ovat palvelleet siellä (joista jälkimmäinen tosin vain osan ajastaan), että ei kai siinä paikassa näin yleisesti ottaen ihan kauheasti vikaa ole.
Se on muuten niin, ettei mikään armeijan käymisen valinneen naisen syistä tai perusteista kelpaa kaikille ihmisille hyvällä tahdollakaan. Aina löytyy joku, jonka mielestä se on miesten dissaamista, sotahulluutta, fasismia tai yleensäkin vain turhaa. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää, mutta olen aina halunnut muistuttaa että tietääkseni toimin Suomen lakien mukaisesti, joten trollien on aivan turha kanavoida turhautumistaan allekirjoittaneeseen. Toisaalta juuri vapaaehtoisten mollaaminen on se helpoin tie, kun ei muuhun kyetä, mutta sen miinuspuolen siedän vallan mainiosti - koska sillekään ei voi mittään.
En henkilökohtaisesti muista kenenkään vanhemman (50 v ->) mieshenkilön koskaan suhtautuneen negatiivisesti armeijaan. Tähän olen kuitenkin saanut vastauksen nuoremmilta mieshenkilöiltä (<- 50 v), joiden mukaan armeijamyönteiset ihmiset ovat idiootteja kalkkiksia tai vastaavaa. Vai sillä lailla, yhtenäiskulttuuri on vissiin kuollut, mutta olette te pojat silti vapaita keskenänne tappelemaan.
Useimmat eivät lue historiaansa eivätkä täten tiedä miksi nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä on näköisensä. Pitäisi, sillä nykyinen malli on puolustuskyvyn (eikä tasa-arvon) nimissä kehittynyt instituutio. Historiallisesti sodankäynti on ollut miesten alaa ja suomalaisilla oli syynsä olla laittamatta naisia rintamalle viime sodissa. Historia - niin aliarvostettu oppiaine.
Feministihihhulirekkalesboksi (otan sen kohteliaisuutena paremman puutteessa) on aika helppo haukkua, mutta en ole ollut säätämässä nykyisiä lakeja ja asetuksia. En myöskään valinnut armeijaan lähtemistä siksi että haluaisin potkia miehiä päähän tai koska olisin sotahullu. Enkä ole fasisti. Valitsin sen siksi, että koen diabeteksesta huolimatta olevani kykenevä suorittamaan maanpuolustusvelvollisuuteni itseäni kiinnostavalla tavalla, vaikka maanpuolustus onkin nykyään aika aliarvostettua, kun se "suuri ja mahtava vaan painaa nappia ja sit on Suomi paskana!!1" (No voihan niitä valtioita paskoa jos haluaa, mutta sellainen toiminta ei kansainvälisesti onnistu ihan tuosta vain ja tuottaa mahdollisesti vain asumiskelvottoman maapläntin, mikä nyt ei ainakaan ole kovin hyödyllinen veto.)
"Ja sun opinnot ja työelämään siirtyminen lykkääntyy!" No hemmetti, näissä suhdanteissa varmaan ehdin kortistoon tai liukuhihnalle hitaammallakin vauhdilla. En myöskään ole täysin satavarma tulenko jatkamaan nykyisessä opiskelupaikassani (Turun yliopisto) vielä myöhemmin, mutta jollen muuta keksi niin kaiketi.
Se on muuten jännä että trollit ja muut valittajat eivät koskaan uskalla vinkua henkilökohtaisesti, vaan aina netissä tai muuten nimettömästi. Joillekin ei kuitenkaan koskaan pysty selittämään ja perustelemaan kaikkia asioita, mutta uskoisin pystyväni elämään sen kanssa.
Siviili-TJ 70 enkä mene Säkylään. Uusi insuliinikynä tuli ja se on hieno kapine.
perjantai 19. lokakuuta 2012
Olis täsä niinku kahreksankymment päivää viälä, sano!
Elikkäs hei ja moi. Alkaa näyttää siltä, että alkaa olla pian kiirus.
Kävin viime viikolla diabeteslääkärillä uusimassa insuliinireseptini siten, että lyhytvaikutteinen insuliini tulee seuraavalla apteekkikerralla kertakäyttökynissä; sellaisissa, jotka kynän tyhjennyttyä voi hävittää ja ottaa seuraavan tilalle. Tähän mennessä olen käyttänyt metallivalmisteista ampullikynää vaihdettavilla insuliiniampulleilla - vankka kapine, jonka ainoa varsinaisesti kuluva osa on sen mäntä, mutta joka vaatii parempaa säilytystä kuin kertakäyttöversio. Pitkävaikutteinen onkin ollut melkein koko diabetesaikani kertakäyttömuodossa.
Sellainen valaistuminen on myös koittanut, että palvelusaika tuleekin olemaan 347 eikä 362, kiitos palvelusaikauudistuksen voimaantulon ensi vuoden helmikuussa. Sanon 347 jo nyt, koska vähempi 255 (ex-270) ja 165 (ex-180) ovat suht turhia omasta näkökulmastani katsottuna. Jee jee jee.
Josta puheen ollen... Jännimpiä hiusasenteita tähän mennessä TOP-3:
3) On ihan ookoo kasvattaa roikkuvaa rasvalettiä tai vastaavaa, mutta sun tukka...
2) On ihan ookoo blondata/värjätä hiukset pilalle, mutta sun tukka...
1) On ihan ookoo olla pesemättä hiuksiaan viikkoon, mutta sun tukka...
Tämän lisäksi on ihan ookoo venyttää korvat muodottomiksi 10 sentin renkailla, ottaa naama, kieli ja napa täyteen rautaa ja päälle vielä hakkauttaa väärin kirjoitettu englanninkielinen tatuointi alaselkään ...mutta hiusten leikkaaminen on saatanasta.com!!1 xDxDxDxDxD
(Äskeinen kappale on tahallinen yliveto, niinku.)
Kävin viime viikolla diabeteslääkärillä uusimassa insuliinireseptini siten, että lyhytvaikutteinen insuliini tulee seuraavalla apteekkikerralla kertakäyttökynissä; sellaisissa, jotka kynän tyhjennyttyä voi hävittää ja ottaa seuraavan tilalle. Tähän mennessä olen käyttänyt metallivalmisteista ampullikynää vaihdettavilla insuliiniampulleilla - vankka kapine, jonka ainoa varsinaisesti kuluva osa on sen mäntä, mutta joka vaatii parempaa säilytystä kuin kertakäyttöversio. Pitkävaikutteinen onkin ollut melkein koko diabetesaikani kertakäyttömuodossa.
Sellainen valaistuminen on myös koittanut, että palvelusaika tuleekin olemaan 347 eikä 362, kiitos palvelusaikauudistuksen voimaantulon ensi vuoden helmikuussa. Sanon 347 jo nyt, koska vähempi 255 (ex-270) ja 165 (ex-180) ovat suht turhia omasta näkökulmastani katsottuna. Jee jee jee.
Hiukset tänään neljä milliä:
Josta puheen ollen... Jännimpiä hiusasenteita tähän mennessä TOP-3:
3) On ihan ookoo kasvattaa roikkuvaa rasvalettiä tai vastaavaa, mutta sun tukka...
2) On ihan ookoo blondata/värjätä hiukset pilalle, mutta sun tukka...
1) On ihan ookoo olla pesemättä hiuksiaan viikkoon, mutta sun tukka...
Tämän lisäksi on ihan ookoo venyttää korvat muodottomiksi 10 sentin renkailla, ottaa naama, kieli ja napa täyteen rautaa ja päälle vielä hakkauttaa väärin kirjoitettu englanninkielinen tatuointi alaselkään ...mutta hiusten leikkaaminen on saatanasta.com!!1 xDxDxDxDxD
(Äskeinen kappale on tahallinen yliveto, niinku.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)